Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Demarit kuin harakka tervatulla katolla. Rinne vaihtoon!

Timo Harakka ja muut demarit ovat nykytilanteessa kuin ”harakka tervatulla katolla”. On vain huonoja vaihtoehtoja.

Perussuomalaisten aiheuttaman paniikin seurauksena ay-demarit syrjäyttivät Jutta Urpilaisen, jotta työväki palaisi perussuomalaisten riveistä. Tavoitteessa on jonkin verran onnistuttu.

Samalla toisaalla on aiheutettu paljon pahempi vahinko. Koulutetut naiset eivät ymmärrä ay-änkyröiden keskeistä roolia. Siksi vuoto vihreisiin on ollut varsinkin viime aikoina yllättänkin rajua.

Demareiden kannalta kaikkein suurin ongelma on kuitenkin kannattajakunnan ikärakenne. Edellisissä vaaleissa demareiden kannatus alle 50 vuotiaiden keskuudessa oli vain noin seitsemän prosenttia. Nyt lukema lienee noin viiden prosentin paikkeilla. Se on paljon lähempänä nollaa kuin entisaikojen lukemia.

Sen sijaan eläkeläisten keskuudessa demareita kannattaa liki kolmannes. Tilanne ei ole hyvä sielläkään. Kannattajat siirtyvät yksi toisensa jälkeen hautausmaalle.

Demarit on ollut jo reilun vuosisadan ajan maamme päätöksentekoon keskeisesti vaikuttanut puolue. Sitä se haluaa olla jatkossakin. Siksi demareiden on pakko tehdä jälleen täysi suunnanmuutos. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että Antti Rinne heivataan pihalle ja tilalle valitaan Sanna Marin.

Se tarkoittaa myös sitä, että perussuomalaiset palaavat suurimman työväenpuolueen rooliin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Iloinen
#1

Eikä helkutissa. Antti on perussuomalaisten paras ystävä; hyvä myyntimies. Toki Marin heittää kyllä pihalle vannoutuneimmankin punaniskan ja johtaa sdp:n vihreiden alaosastoksi. SDP:n työ suomalaisen yhteiskunnan hyväksi on tehty.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Samoilla linjoilla, Marin aivan liian kokematon puolueen johtoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Onhan siellä Nazima komppaamassa kalifiksi kalifin paikalle.
Onneksi ei presidentiksi afgaanitaustansa vuoksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000