Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Demareiden luoma sosialistinen Suomi on tullut tiensä päähän

Neuvostoliiton hajottua myös SKP ja SKDL tulivat tiensä päähän. Raunioille perustettiin uusi puolue, Vasemmistoliitto. SDP on paljolti samankaltaisessa tilanteessa ek-vaalien jälkeen ensi keväänä.

”Onnittelut SDP:lle. Olette onnistuneet hyvin tavoitteessanne tehdä Suomesta sosialistinen valtio. Jo yli puolet bruttokansantuotteesta kulkee valtion kassan kautta. Siihen teiltä meni vajaa sata vuotta. Oletteko asettaneet tavoitteen sille, milloin loppukin kansantuotteesta kulkee valtion kautta? Tuskin te maltatte sitä odottaa toiset sata vuotta.

Ymmärrän, että olette tutkineet, ettei kovin moni yksityisen yrityksen palveluksessa oleva duunari enää äänestä teitä. Siksi haluatte paisuttaa julkista sektoria. Vai voisiko turvotusinto johtua siitä, että puoleenne kuohukerman joukossa ei ole yhtään, joka pärjäisi yksityisellä puolella? Ainoaksi tavaksi hankkia valtaa puolueenne kellokkaille jääkin, että valtaa ostetaan heille verovaroin.

Te ette voi tosissanne olla sitä mieltä, että kaikki pitää hoitaa raskaan byrokratian kautta. Vai oletteko sittenkin, koska olette sosialisteja?”

Edellä oleva on lainaus Kalle Isokallion Iltalehden blogista. Räväkkää tekstiä.

Sisällöstä voidaan toki olla montaa mieltä, mutta toivottavasti se saa kuitenkin mahdollisimman monen ajattelemaan vakavasti tämän maan ja kansan tulevaisuutta.

Joka tapauksessa verojen ja maksujen korotusten sekä byrokratian ja kahlitsevan sääntelyn tie on käyty loppuun. ”Uutta” jaettavaa ei sitä kautta kerta kaikkiaan synny.

Tavallinen rahvas näyttää ymmärtävän nämä tosiasiat, mutta demaripuolue ja erityisesti sen johto elävät kuitenkin yhä kuvitteellisessa maailmassaan. He ovat omien valtarakennelmiensa vankeja. Nyt tuo koko systeemi on jämähtänyt paikalleen.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Timo Erkinheimo
#1

Koululaitoksessa on tuplasti aikuisia suhteessa oppilaisiin, verrattuna 70-lukuun. Silloin koulu toimi hyvin. Miksi hallinto on tuplattu ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Timo Erkinheimo
#2

Toivottavasti Perussuomalaiset tekevät turhan lainsäädännön purkamisaloitteita. Ne ovat perusta ylisuuren julkisen hallinnon purkamiseen.

Viimeiset muutama vuotta asiasta on puhuttu. Kokoomus, Kepu eikä demarit pura julkista hallintoa.

Minkälaisia aloitteita Perussuomalaiset ovat esittäneet turhien säädösten poistamiseksi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Samaa mieltä
#3

Kyllä se vaan nyt on käynyt niin, että tämä huolella ja kustannuksia kaihtamatta rakennettu systeemi on tullut tiensä päähän. Kaikille on luvattu jotain, aina Eurooppaa ja Afrikka myöten. Nyt alkaa loppu häämöttää. Vielä tuntuu jollain pyörivän se hallusinaatio, että veroja korottamalla tai uusia keksimällä saadaan homma pelastettua. Ei onnistu. On tullut ikävien päätösten aika. Fantastisuus ja suomalaisten työpaikkojen ja hyvinvointiyhteiskunnaan pelastaminen, takaamalla muiden velkoja, ei onnistu. Toki EU tulkitsi häveliäästi nämä takuuksien etumaksut uhrauksiksi, joten emme joutuneet kriisikäsittelyn kohteeksi. Nyt on pelastettava oma nahkamme. Toivottavasti Persuilla löytyy ryhtiä asian korjaamiseksi. Mikään vaalimenestyksen tae se ei ole, mutta tärkeintä onkin isänmaan asia, ei pikkupolitikointi, kuten ruotsin kielikylvyt koko maahan

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Marita Salenius
#4

Nyt luovat EU:ssa niitä jaettavia paikkoja. Virkavaltaisuutta paisutetaan niin suureksi, että varsinaiset kohteet loppuvat, mutta byrokraatti pysyy. Sillä tarkeintä on itse prosessi ,ei sen tarkoituksenmukaisuus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000