Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Auton oston verotusta on kevennettävä

Perussuomalaiset ovat ehdottaneet autojen hankintaan liittyvän verotuksen huomattavaa alentamista. Toki niin tämä kuin useimmat muutkin perussuomalaisten esittämät asiat pyritään joillakin verukkeilla torppaamaan.

Yleisin väite on, että veromuutos suosii vain Mersuilla ajavia rikkaita.

Tilanne ei ole näin yksioikoinen. Toki on totta, että eniten verotuksen laskusta ostohetkellä hyötyvät kalliiden autojen ostajat. Samalla kuitenkin unohdetaan täysin, että uusien autojen hintojen laskeminen vaikuttaa myös käytettyihin autoihin. Niiden hinnat laskevat samassa suhteessa. Eli Matti Meikäläinenkin voi niin halutessaan ajaa vaikkapa hyväkuntoisella, käytetyllä Mersulla.

Henkilökohtaisesti olen elämäni varrella ostanut kymmenkunta autoa. Niistä vain yksi on ollut uusi. Olen yleensä ostanut vähän käytetyn, koska siitä on silloin ajettu pois ”kalliit kilometrit”. Se kalleinhan on se, kun uusi auto ajetaan kaupasta ulos.

Autokannan uusiutumisesta on muutakin hyötyä. Uudemmat ovat turvallisempia, vähäpäästöisempiä ja vähemmän kuluttavia.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Autothan ne ovat tosi kannattava sijoitus; ruostuvat ja kuluttavat paljon bensaa tai dieseliä; kaikki vieläpä ulkomaista.
Kannattaisiko kansaltalouden varat sijoittaa muualle, vaikkapa kotimaahan. Tehtäisiin vaikka homeettomia asuntoja, päiväkoteja, kouluja ja sairaaloita 70-luvun homeisten murenevien räysköjen tilalle. Syrjäseutujen asukkailla parempi työmatkaverovähennysoikeus, pääkaupunkiseudulle kannustus joukkoliikenteen käyttöön – epäsosiaaliset yksilöt autoruuhkista julkisilla nopeasti töihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Autovero alas, ruoan vero ylös! Tukehtukoot köyhät nälissään pulloja makaroonin ostoa varten kerätessään autoni dieselkärypäästöihin, häh, häh.
Kotitalousvähennyksetkin olemem saaneet toteututuiksi niin, että niitä ei omavastudien vuoksi ole mahdollsit hyödyntää kuin rikkaiden- ja ”siivouskulunakin” voi olla muuta palvelua – tyttäresi opiskelujen rahoitus – köyhä! Älä suutu – tai poliisi , pian SWAT-joukot, kun Amerikan malliin oikein pääsemme – vie sinut ”hellävaraisesti” käsitellen.

terv. eliitin parempiosainen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

On se hyvä kun Reijokin ajaa meidän parempiosaisten asiaa, hyvinvointivaltio alas – kiiltävämmät autot eliitille!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000