Perussuomalaiset

Reijo Paunonen

Suomen sotakorvaukset ennakkoon?

Eurooppa kuohuu. Suomenlahden yllä ei lennä enää pelkästään yksittäisiä venäläisiä koneita, vaan jopa kokonaisia muodostelmia. Naapurimaassa propagandakoneisto aktivoituu jälleen lapsikysymyksissä. Meitä varoitellaan asiantuntijoiden taholta tilanteen vakavuudesta. Venäjän taloustilanne on kaaoksessa ja Obama suunnittelee uutta pakotepakettia.

Kaakkoissuomessa kaupat sulkevat oviaan tihenevään tahtiin.Ukrainan kriisin jälkeiset vaikutukset pakotteineen piti jäädä Suomea koskien pieniksi.Toisin on käynyt. Mukaan on astunut uusia tekijöitä, jotka kyllä olivat ketjureaktion valossa nähtävissä. Niihin ei aikanaan reagoitu ja varoituksia pidettiin pelotteluina ja opposition höpötyksinä.Pidettiin pää pensaassa ja toivottiin parasta.Maailma, ja erityisesti Suomen nykytilanne ja asema ei toivomalla muutu.Tekoja joiden merkitys on nyt entistä suurempi, tarvitaan erityisesti nyt.Pakotteet ja öljyromahdus ovat vaikeuttaneet entisestään Venäjällä toimivien pankkien selviytymistä.

Kokonaan vaille huomiota on jäänyt muun muassa euroopalaisten pankkien Venäjä kytkökset.Täytyy muistaa että Euroopan suurpankeilla on Venäjällä runsaat riskit. Laina- ja muita saatavia on yhteensä 115 miljardia. Pahimmassa tapauksessa EU:n pankkiunioni voi velvoittaa Suomenkin pelastamaan Euroopan pankkeja Venäjältä. Jos riskit realisoituu, niin Obaman kaavailemat uudet pakotteet tulevat siis mitä suurimmassa määrin luotina suomalaisten ja eurooppalaisten veronmaksajien polveen. Venäjä tietää tämän, ja kaikkien muiden painostuskeinojen lisäksi pankkiriski on vahva ase venäläisten kädessä.Suomi omassa kykenemättömyydessään tehdä tarvittavia ratkaisuja, on joutumassa todellisen huutolaispojan asemaan niin poliittisen päätöksenteon, talouden kuin myös turvallisuudenkin oslla.  

REIJO PAUNONEN , Kansanedustajaehdokas, Kaakkois-Suomen vaalipiiri

reijopaunonen.fi

Lähde : Jan Hurri TS:  http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2014/12/17/kuka-pelastaa-euroopan-…

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Kokoomusnuori
#1

Pakko meidän on maksaa jos ne pyytää,muuten on vaarassa Alexin Brysselin virka !
Sitä ei saa vaarantaa ! onhan meillä AA+ luokitus otetaan vaan velkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000