Pankkiunionin idean piti olla, että valtiot ja pankit toimisivat erillään toisistaan.
On käymässä päin vastoin.
EKP on toteuttanut katettujen joukkovelkakirjojen ostoja.
Se osti mm primäärimarkkinoilta ensimmäistä kertaa esim Suomen Nordean velkakirjoja.
EKP:n neuvoston jäsen Erkki Liikanen kertoi että EKP ei osta riskillisempää osuutta, ellei siinä ole hyvä takaus. Lisäksi Liikanen myönsi talouden riskit ja sen että sitä kautta voi sopeutumiskyky kärsiä ja deflaatioriski lisääntyä. Valtiotieteen tohtori Peter Nyberg toteaa puolestaan, että euroalueella abs-lainojen markkinat ovat niin pienet, että suurten määrien osto edellyttää merkittävää laatuvaatimusten laskua.
Kuitenkin on laajalti julkisuudessa esiin tuotu sitä, että viikko sitten EKP:n julkistamissa stressitesteissä on oletus, etteivät pankkien taseissa olevat valtioiden joukkovelkakirjat sisällä minkäänlaista riskiä.
Kysymys kuuluukin, mikä on se kriteeri millä määritellään Liikasenkin tärkeänä pitämä ns ”hyvä takaus?
Kun EKP, poliitikot ja virkamiehet astuvat nyt käytännössä asiantuntijoiksi markkinoiden sijaan ollaan hakoteillä. Päätöksenteko, sen oikeellisuus ja oikea-aikaiset reagoinnit markkinatilanteisiin tulevat heikkenemään. Ilmeisesti ajatellaan että kollektiivinen pankkivastuu tasoittaa nämäkin kielteiset markkinahäiriöt. Viime kädessä pankkien asiakkaat ovat kuitenkin maksajan roolissa.

Nyberg listaa kolme pääongelmaa liittyen EKP:n velkakirjojen ostoon.
1) Keskuspankki valvoo pankkeja, taaten itse rahapolitiikallaan, että pankkien tilanne on vakaa.
Tulee mahdottomaksi arvioida, mitkä eurooppalaiset pankit ovat vakaita verrattuna normaaliin rahoitusmarkkinatilanteeseen, jossa vallitsee normaalit riskiarvioinnin säännöt.
2) Tulee mahdottomaksi poliittinen päätöksenteko leikata ylivelkaantuneen maan velkoja, jossa sijoittajat menettäisivät sijoituksiaan.
Ylivelkaantuneen maan velkojen leikkaus ei enää ole mahdollista, sillä silloin luottamus romahtaisi.
Valtion velkakriisejä hoidetaan tästä lähtien veronmaksajien kustannuksella.
Puhe sijoittajavastuusta on siis katteetonta, jos velkaleikkaukset tulevat mahdottomiksi.
3) Korkeasti velkaantuneiden maiden korot eivät nouse, vaikka markkinat niin edellyttäisivätkin.

Nyt siis euroalueen pankkijärjestelmää pitävät pystyssä käytännössä EKP:n virkamiehet.
Sen sijaan että markkinat arvioisivat eri maiden luottoriskejä, työn tekee keskuspankki.
Systeemikriisien tulevaa ajankohtaa ei mahdollisesti osata ennakoida, eikä toimia sen estämiseksi.
Uusi euroalueen pankkiunioni uskoo virkamiesten kaikkivoipaisuuteen. Tämä harha ei tiedä hyvää, ja vastuut kaatuvat kaikkien jäsenmaiden, kuten Suomen niskaan.

Kautta aikain kaikki hallitsijat pankkisääntelyyn osallistuvat talousviranomaiset ovat myös ensin voimistaneet
hallitsemansa valtio- tai pankkijärjestelmänsä velkaantumista ja myöhemmin syventäneet itse kriisiä. Näin tulee käymään mitä ilmeisemmin nytkin.
Suureksi ongelmaksi muotoutuu takausjärjestelmän aukottomuus ja luotettavuus, ja nimen omaan tässä järjestyksessä. Tästä on Suomessa hyvä kokemus 90 luvun laman tienoilta.
Erkki Liikanen voisi EKP:n neuvoston jäseneä tähdentää tämän seikan merkitystä huomattavasti enemmän.
Edes niiden maiden vuoksi joiden luottoluokitus on vielä jollakin tapaa siedettävällä tasolla, kuten Suomen.

REIJO PAUNONEN,  eduskuntavaaliehdokas, Kaakkois-Suomen vaalipiiri