Perussuomalaiset

Rauli Kukkamaa

Rangaistuksia kiristettävä

Otsikko jo kertoo. Meillä Euroopassa on /oli oikeus- ja rangaistusjärjestelmä.

Minä uskon että pahantekijälle pitää antaa anteeksi, rangaistuksen suoritettuaan. En kuitenkaan ymmärrä, miksi meidän järjestelmä on vuosikymmenten saatossa muuttunut siten, että esimerkiksi elinkautinen rangaistus on meillä keskimäärin 14 vuotta.

Juuri luin YLE uutisia, nyt yöllä. Uutiset moitti, ettei elävältä kunnian johdosta Suomessa poltettu nainen saanut huomiota. 

Minä kannatan ja vaadin ankaria rangaistuksia, mm. elinkautista on istuttava ja pitkään. Montako vuotta olisi istuttava, se jääköön lainsäätäjien päätettäväksi.

Nykyään saa jatkuvasti todeta uutisista erilaisten vakavien väkivallantekojen lisääntyneen, mm. kaduilla ryöstetään ja puukotetaan ketä tahansa ohikulkijaa. Monesti pahantekijä odottaa tuomiotaan vapaalla ja osa syyllistyy uudelleen vastaaviin tekoihin ennen ensimmäisen teon tuomiota ja sitä seuraavan rangaistuksen suorittamista.

Pahantekijä kuuluu vankilaan ja kyse ei pidä olla resursseista, rakennetaaan lisää vankiloita mikäli entiset eivät riitä.

Sivistyneen oikeusvaltion tulee pitää huoli, että raskaisiin rikoksiin syyllistyneet tuomitaan ja että he myös suorittavat rangaistuksensa ja siten, että yleisellä oikeustajulla voidaan todeta rangaistuksen olleen riittävä.

 

Rangaistuksia on kiristettävä!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


57 kommenttia
Nimetön
#1

Kiitos blogistille kirjoituksesta, mutta kysyisin vielä tarkennusta, koskapa en itse oikein selvää saa: pitääkö blogisti YLEn uutista kuvauksena tapahtumista, jotka ovat tapahtuneet vai vihervasemmistonatsien persuja kohtaan suunnattuna valheellisena propagandana ja agitaationa? Tämä jälkimmäinen on näissä su-blogeissa ja niiden kommenteissa esiintynyt virallinen linja, jonka perusteella YLEN ja yleensä vapaan median asemaa on vaadittu vähintäänkin radikaalisti heikennettäväksi ja joskus kokonaan lailla kiellettäväksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

peruspertti
Tyytyväinen
#6

Vasemmalla silmällä katsottuna se on joko tai, musta tai valkoinen. Kaikissa medioissa on yksittäisiä, harvoja, objektiivisesti katsovia ja todellisuutta kuvaavia, hyviä toimittajia. Vapaa media on tavoiteltava asia.
Mutta, tiedät itsekin, miten työyhteisössä suhtaudutaan ”toisinajattelijoihin”, eri näkökulman omaaviin haastajiin ja kritiikin esittäjiin. Vaikene ja valehtele ennemmin kuin tuot omat todelliset näkemyksesi esille. Jos vähänkin epäilet jonkun olevan ”piilopersu”, ole eri mieltä vaikket olisikaan, eristä, ilmianna ja tee mitä vain käyttääksesi, että olet eri puolella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Huomaan että olet pitkään työskennellyt toimituksissa😁

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Ja huomaan, että selittelet ja peruuttelet aitoon perussuomalaiseen h-moilas tyyliin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Ex vaimon elävältä poltto ei kuulu kristittyihin arvoihin Euroopassa. Sen sijaan tietty ”uskonto” sallii naisen kaltoin kohtelun.
Vantaan tapaus ei ole ensimmäinen, eikä viimeinen Suomessa.
Euroopan suurimpia ongelmia on islam-maista tulevat ”siirtolaiset”, jotka eivät sopeudu länsimaisiin oloihin. Tämä on vaan fakta ja se on myös Suomessa tunnustettava.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Myös ex vaimon kuristaminen tai puukottaminen lienee ruma temppu. Ja näitähän riittää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Taas kalluppi kertoi, persujen romahtaneen, mutta tarkempi tarkastelu osittaa siinä on vain % vähemmän, kun ottaa huomioon virhearvion!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Hesari gallupeihin voi suhtautua aina varoen, ne ovat johdattelevia, ja ennen kaikkea valheellista roskaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Näin on, demarihesari on aina ollut demareiden äänitorvi, ja jatkaa samalla linjalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#31

Hesarin demarismi tai kommunismi perustuu lehden toimittajien taustoihin, syvään kommunistiseen näkemykseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Juuri näin, siellä oli mm. Janne Virkkusta jne. Politiikan toimittajat ry ja muita pimeitä voimia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Virhe markinaali, jos on 17% niin alas päin se on 15 ja ölös päin 19, näin se tulee, tulkita !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#32

Jos on vmarkinaali 2%!?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#33

Kommunistien kohdalla virhe on 100%.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#40

Juuri näin, luonnossa syntyy virheitä, kommunistit ovat ihmisen mutaatioita. Normaali ihmiset eivät sorru kommunismiin. Markkinatalous ja ilmastonmuutokset ovat normaalia, kuten myös maapallon hiilenkierto on normaalia. Tuossa ihmisen tehtävä maapallolla on kaivaa muinaista hiiltynyttä biomassaa liikkeelle, ja näin taata se, että hiiltä riittää kasvillisuuden käyttöön ja näin myös ihmisen ravinnon kasvuun. Kasvillisuuden tarpeisiin hiilidioksidia on oltava käytettävissä satoja miljardeja tonneja vuositasolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Totta puhut. Eurovaaleissa HS ennusti perssuille yli 14% mutta saalis olikin historiallisen huono, romahdus. Taas HS levitti valhegallupin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#34

Ja Ylen ”asiantuntija”, vassari Emilia Palonen 12%.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Ylen ja hesarin tavoite jonnin joutavilla gallupeilla on mustamaalata Perussuomalaista puoluetta. Normaalisti mittauksia tehdään vaalien alla, siis ilman suurempaa vaikuttamista vaalitulokseen. Yle ja hesari ovat maamme mätämunia, jotka haisevat poliittiselle sosialismille, ja yrittävät ohjailla ilmapiiriä omalla inhottavalla tavallaan. Väestön kannattaa laittaaa Ylen ja hesarin gallupit omaan arvoonsa, jossa nuo sosialistiset mediat eivät todellakaan ansaitse arvoa. Maikkaria ohjaa ruotsalainen sosialistinen emoyhtiö, joka on lähinnä demareiden toveri laajassa maapallon laajuisessa sosialistisessa kommunistisessa systeemissä, jota ohjaa Sosialistinen internationaali, jonka tavoite on kaataa maapallon markkinatalousjärjestelmä, ja tuoda tilalle neuvostoliittolainen kommunistinen marxismi-leninistinen talousjärjestelmä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Kannatuksen lasku ei lopu ennen kuin koko puoluejohto on eronnut tai erotettu ! Puoluesihteeri ensimmäisenä.
TEUVO HAKKARAISEN EROTTAMINEN OLI ISO VIRHE !
Niin kauan kuin virheen tekijät johtaa puoluetta kannatus ei voi kääntyä nousuun teoriassakaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Yhden Tynkkysen takia piti uhrata koko Teuvo ja Koko Puolue !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Todellakin, ja toisen blogisivuston kommentointiosion ovat vallanneet henkilöt jotka omanneet Tynkkysen järjettömän vihan koskien ruotsinkieltä. Kommunistit yhdistyvät, mutta kansallismielisessä suuntauksessa kieliriitaa haastavia tahoja, jotka estävät yhdistymisen samaan rintamaan. Kohta vihervasemmisto ja RKP taas hallituksessa, loppuuko ”pakkoruotsi”? Olisiko tärkeämpiä aiheita?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Eikös Hakkarainen eronnut ihan itse, kun ei enää päässyt ehdokkaaksi. Teuvo sopisi Keskustapuolueeseen kuin nenä päähän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Kyllä suurin virhe oli miesköriläisiin painottunut ehdokasasettelu. Ei Brysselissä pelkällä uholla ja kielitaidottomuudella pärjää.
Naisehdokkaiden asettelu oli heikkoa. Muutama hyvä löytyi, mutta varmasti moni ”vanhempi” naispuolinen jäi kotiin.
Ja jos tarkasti tutkiskeli ehdokkaita, niin miksi ei itse elä, niin kuin saarnaa?
Hakkarainen ei myöskään ollut naisten suosikkiehdokas. Mitä sai aikaan vuosien aikana?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

SDP 21,2 (-1,5)
Kok 20,0 (+0,1)
PS 14,9 (-1,3)
Kesk 12,2 (+0,1)
Vas 9,9 (+0,9)
Vihr 8,4 (+0,6)
RKP 4,5 (+1,1)
KD 4,3 (+0,1)
Liik 2,3 (+0,1)
Muut 2,3 (-0,2)
https://www.verkkouutiset.fi/a/sdpn-ja-psn-kannatuslasku-jatkuu-hs-gallupissa/#352ac01b

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

RPK sai kannatuksensa takaisin, kun Anna-Maja Henriksson siirtyy Brysseliin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Ei kai ole mikään ihme, että ps kannatus on romahtanut. Onhan ps-politiikan jäljet jo selkeästi hahmottumassa: kansantalous vaikeroi väärässä suhdanteessa tehdyistä taantuvaa kierrettä voimistavissa supistuksissa, supistusten maksajiksi ovat pääsääntöisesti joutuneet Purran silmissä tarpeettomat kansalaiset kuten yksinhuoltajaäidit ja köyhät (eli ei vanhempiensa tuilla elävät) opiskelijat jne, rasistisen ja väkivaltaan kannustavan politiikan seurauksena vihapuhe kodeissa on kasvanut ja nyt pikkulapset ammuskelevat toisiaan kouluissa, ps:n kiinteät yhteydet terroria toteuttaviin järjestöihin tuo tulosta esim. Vornasen tai Oulun puukottajien kaltaisissa teoissa …. Luettelo on loputon. Mutta onneksi ps:n kannatus todellakin on romahtanut ja ehkäpä siitä päästään kokonaan eroon tulevissa vaaleissa. Ps:n poistumisen jälkeen voidaan taas palata hajottamisen sijaan normaaliin suomalaiseen ja isänmaata kunnioittavaan, arvostavaan ja rakentavaan päiväjärjestykseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Esimerkki median vallasta on hesarin kostoksi masinoima Rydmanin luottamusäänestys. Esimerkki opposition oikeuden ja demokratian halveksumisesta on hesarin vainoon mukaan lähteminen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Näkyykö ”suvaitsevaisten” aikaansaannokset Oulussa? Onko kupit menneet nurin katsoessa kuinka laki ei ole kaikille sama?
Onko vastaus tilanteen korjaamiselle suvaitsevaisten harjoittaman kantikset pahoja, tulijat hyviä asetelman syventäminen?
Tyhjästäkö siellä ovat pinnansa polttaneet, vai ovatko kyllästyneet johonkin?
Kiitos suvaitsevaisten kaikki kärsivät, niin kantikset kun lainkuuliaiset maahanmuuttajat, joita suurin osa heistä on. Peiliin katsominen ja oman käytöksen analysoiminen tuskin onnistuu suvaitsevaisilta, saahan moni heistä elantonsa siitä, että lietsoo vihaa ihmisryhmien välille sädekehä päänsä päällä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Presidentti ja pääministeri huolissaan ”rasismista”?
https://www.verkkouutiset.fi/a/presidentti-ja-paaministeri-rasismille-ei-ole-sijaa-suomessa/#352ac01b

Mitä, jos kyseessä ei ole rasismi, vaan Oulun seudulla huumekaupan sisäiset perseilyt? Tornion kautta kamaa virtaa avoimen rajan kautta:
kannattaisiko joskus tehdä pieniä pistokokeita rajalla?
Ja kenties suomalaiset ovat kyllästyneet ostoskeskuksissa ,toimettomiin, kelaeduilla loisiviin mamuihin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Ottivatko Oulun peruSSnazi puukottajat oppia suvaitsevaisilta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Oulun kansanedustaja:

SDP haluaa keskustella eduskunnassa äärioikeistolaisesta väkivallasta – vain perussuomalaiset ei kannata, sanoo Tuppurainen
https://yle.fi/a/74-20095074

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

On tainnut Tytteliltä mennä sivu suun huomaamatta se ensimmäinen ”äärioikeistolainen” teko?

Noin tunti ennen tätä tapahtumaa Oulun Meri-Toppilan kaupunginosassa Abdullaziz Ahmed Amirin epäillään tappaneen toisen miehen niin ikään puukolla. Kuollut oli 1996 syntynyt mies.
https://pt-media.org/2024/06/15/kooste-oulun-viikonlopun-tapahtumista/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Jo on pellellä lähteet 🤔.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#36

Käviskö tämä lähteeksi?

JULKINEN SELOSTE ASIASSA PK 24/1879
Oulun käräjäoikeus on vanginnut AMIR ABDULLAZIZ AHMETIN (s.
15.05.1996) todennäköisin syin epäiltynä seuraavista rikoksista:
– Tappo 13.6.2024
Syytteen nostamisen määräpäivä on 26.9.2024.
Vangitsemista koskeva oikeudenkäynti on pidetty 17.6.2024
Asia on käsitelty yleisön läsnä olematta ja oikeudenkäyntiasiakirjat
määrätty salassa pidettäväksi syyteasian käsittelyyn asti taikka kunnes
asia on jätetty sillensä.

Käräjätuomari Tuija Matero

terv. Pelle

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#43

Kas, kun Yle ja muu media vaikenee tästä tapauksesta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Eduskunnassa voitaisiin keskustella mitä vahinkoa SDPn ja Tuppuraisen lause; suomalaisten edun ajatteleminen on rikos, on aiheuttanut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Mihin Antti Lindtmania tarvitaan puolueen johdossa, kun Tytti Tuppurainen hoitaa hommat?
Ei näy, ei kuulu mitään, mutta Tytti kaivaa kaivamalla asioita, jottei demareiden viime kauden sotkuihin puututtaisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Suomessa äärioikeistoa ovat kaikki jotka eivät jaa vihervasemmiston ajatuksia.
Vihervasemmiston märkä uni, kaikki erimieltä heidän kanssaan olevat kantikset marginaaliin ja ulos yhteiskunnasta. Harva uskaltaa sanoa mielipiteitä, jotka poikkeavat vihervasemmiston opeista. Ne jotka uskaltavat canceloidaan tehokkaasti. Kirkkain silmin kutsuvat itseään liberaaleiksi, vaikka eivät liberalismia ole nähneetkään.
Ylen monimuotoisuus koulutuksessa vihervasemmistolainen ajattelu konkretisoituu. Ulkomuodon täytyy olla eri, kaikkien sanoman sama. Hyvä kouluttaa toimittajia lisää aatteeseen, mukaan on saattanut eksyä joku salaa tai vahingossa väärin ajatteleva. Vihervasemmistolaiset kouluttajat korjaavat tilanteen. Oikeinajattelevien bisnes kukoistaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Parempi sekin kuin persseiden nazzibusiness.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Ilman vihalaseja katsottuna, kummat on lähempänä natseja, äärivasemmisto vai perussuomalaiset? He rikastuvat bisneksellään, usein veroina kaikilta kerätyillä, kuten mm. Ylen tapauksessa. Sekö on mielestäsi oikein?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#41

Kuka ne Ylen osakkeet omistaa? Kuka miehittää toiseksi eniten Ylen hallintoneuvostoa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#46

Osakasluettelo löytyy ylen sivuilta. Valtio suurimmaksi osaksi. Puolueista ainoastaan RKP on pienosaakkaana, ellei demarien sanomalehtimiesliittoa lasketa puolueen edustajaksi. Kannattaa käydä lukemassa, kovasti pienosakkaissa on kytköksiä folktingetläisiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Viherkommunismi ja natsit
#42

Viherkommunistit ovat ylivoimaisesti lähimpänä natseja koko puoluekartasta. Vihreäliike verisenä massamurhaaja taustoineen on saanut alkunsa Saksan kansallissosialismin rippeistä. Nämä veriset liikkeet ottavat happensa mistä milloinkin, ja tällä hetkellä mm. ilmastonmuutoksesta, eli koettavat pestä itseään yhteiskunta kelpoiseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#44

Ilmastonmuutoskiima ja terrorismi on alkujaan peräisin aidosta verisestä natsismista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#45

Äärivasemmistolainen Punainen armeijakunta (Rote Armee Fraktion) juuret olivat Saksan liittotasavallan opiskelijaliikkeessä, joka vastaa tällä hetkellä hieman maltillisempana jopa asfalttipentuja Suomessa, huumeita ja liikenneterrorismia, ja kuka tietää mihin tuo vielä johtaa. Punaviherkommunismi tulee tukahduttaa laillisin keinoin Suomessa ajoissa, koska tuo jopa huumeinen haiseva rääpälejoukkio ei kykene omien aivojen käyttöön.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000