Perussuomalaiset

Rauli Kukkamaa

Meillä on!

Suomen suven kynnyksellä kaikki on hyvin. Kaikilla eurooppaa myöten, ei ole vilu eikä nälkä.

Vanhastaan me suomalaiset tiedämme, mitä pitää tehdä. Kiireellä vanhaa mummoa ja pienintä lasta myöten aherramme, ainakin ennen vanhaan. Satoa ja polttopuuta on korjattava talteen. 

Me tiedämme, että kesän lämmössä tulee aina välillä vilu, talvi se levoltaan hönkäilee.

Metsiämme moititaan, kerrotaan mitä saa ja ei saa tehdä. Kertojat ovat EU:sta, järjestö jonka maat ovat melkein kaikki hakanneet ja tuhonneet metsänsä. Suuria metsiä on enää Puolassa, Ruotsissa ja Suomessa.

Sama järjestö väittää, että puunpoltto ei ole uusiutuvaa energiaa. Edelleen järjestö on kielteisen ristiriitainen ydinvoiman suhteen.

Turvekin on kohta kielletty, edes varavoiman tarpeeseen. Vesivoima se on pahasta, vaikka juuri se on tasaisen sähkön kannalta erittäin tarpeellista. 

Kaikki me tarvitsemme nykyaikaista energiaa ja kaikki me käytämme sitä mitä on saatavilla.

Uutisista lukemaani, tulevana talvena Euroopassa poltetaan kivihiiltä ja paljon.

Meillä on ydin- ja vesivoimaa, pikkuisen puuta ja turvetta, jos tarvitsee. Metsät kasvaa enemmän, kuin hakataan.

Emme me varmaankaan tarvitse neuvoja järjestöltä, mikä on tuhonnut metsänsä kauan sitten ja ydinvoimansakin ovat alasajaneet

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Rauli , olen samaa mieltä , että on sotkeneet , omat metsänsä / vetensä / luontonsa jne !? Ja sitten tulevat neuvomaan , miten metsiä hoidetaan ?!? On se aika irvokasta touhua !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eu:lla on,,,
Vihainen
#2

,,,irvokasta touhua!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Kaikki hyvin , vai onko sittenkään?? Presitenttimmekin taisi ihmetellä , oliko Il vai IS , velkaantumisen perään ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

JA MEILLÄHÄN ON :
Hämmentynyt
#4

-maailman kalleimmat polttoaineiden hinnat
-maailman kalleinta sähköä
-maailman kallein ruoka
-maailman kalleimmat sähköautot
-maailman kalleimmat rakennustarvikkeet
-maailman kalleimmat maahanmuuttajat ylläpitää
-maailman kalleimmat viherkäiset ilmastohumppineen
Ratkiriemukasta ja kallista kesää kaikille maailman huonoimman hallituksen ruoskimille veronmaksajille, työttömille ja lakkoileville!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Meillä ei ole:
Hämmentynyt
#6

-bensan pumppuhinta laskenut 20 centtiä, vaikka luvattiin
-ilmestynyt selvää rahaa tilille, vaikka piti näkyä
-halpoja elintarvikkeita,,,, enää
-edes sähkönjakelupisteitä sähköautoille
-terassinrakentelijoita
-työn perässä muuttaneita huippuosaajia,,,,vieläkään
-naava hävinnyt puiden oksilta mihinkään, vaikka ilmastohätätila
-vieläkään maailman onnellisinta kansaa, vaikka näin joku yrittää väittää
-loppukesäksikään luvassa parempaa hallitusta eikä pää-, sisä-, ulko- tai valtiovarainministeriä
-mitään syytä toivottaa parempia aikoja kansallemme ennen kuin
puna-viher-puna hallitus häviää

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#5

Kaikesta tästä huolimatta , hyvää Juhannusta !!? Maailman Onnellisimmalle maalle !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000