Perussuomalaiset

Pentti Mutanen

Tilastokeskuksen tiedot 2016 vuokra-asuntokuntien määristä.

Vuonna 2016 suomalaisia vuokra-asuntokuntia oli 744 612 ja ulkomaalaisia 81 332. Vuosien 2006- 2016 aikana suomalaisten asuntokuntien kasvu on ollut vain 35 103 ja ulkomaalaisten 45 031. Vuokra-asuntoja rakennettiin 2016 vain 12 700. Jakautuivatko nämäkin em. kehityksen mukaisesti?

Samaan aikaan verkkolehti Kvarti 1/2016 kertoo, että vuonna 2014 asuntohakemuksia Helsingin kaupugin vuokra-asuntoihin tuli yhteensä 55 500. Asunnottomien ja muuttouhkaisten hakemuksia näistä oli 33 000, joista noin puolet 18-29-vuotiailta; määrä on noussut selvästi muita hakemuksia enemmän. Vain muutama prosentti hakemuksista johtaa lopulta asunnon saamiseen, ja välitettyjen asuntojen määrä on laskenut entisestään vuosi vuodelta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000