Perussuomalaiset

Pekka Hovatov

Totuus paljastui Antti Rinteen FB-päivityksen myötä

SDP:n puheenjohtaja, entinen pääministeri ja eduskunnan 1. varapuhemies Antti Rinteen tänään 14.3.2020 tekemä Facebook -päivitys paljasti sen tosiasian, jonka jokainen kantasuomalainen veronmaksaja on tiennyt jo pitkään, mutta mitä ei edes vihervasemmiston hallitsema agendamedia ole halunnut edes vahingossa julkisesti myöntää.

Vihreät asettavat kehitysmaalaiset kantasuomalaisten veronmaksajien edelle, niin terveydenhuollossa, sosiaalisesti kuin myös taloudellisesti.

Vihreiden ansiosta esimerkiksi Helsingissä laittomasti maassa olevat pääsevät jonojen ohi yksityiselle puolelle hammashoitoon jne. ja laskun maksaa tietysti tuo kantasuomalainen veronmaksaja.

Vihreiden ansiosta/vastustuksesta johtuen ei suomessa tilastoida mitenkään haittamaahanmuuton kustannuksia. Vihreiden ansiosta maahanmuuttajille on räätälöity niin paljon erityyppisiä sosiaalitukia, että he todellisuudessa saavat moninkertaisesti ne tuet joista moni kantasuomalainen voi vain kuvitella. Suomen perusta on tämän asian osoittanut todeksi jo monta kertaa.

Nyt kuitenkin Antti Rinne ehdotti seuraavaa:

”Nyt on järkevää ottaa käyttöön se pelivara, josta poikkeuksellisia tilanteita varten sovittiin kevään 2019 hallitusohjelmassa ja joka on edelleen voimassa. Varatulla miljardilla eurolla on järkevää varmistaa terveydenhuollon toimivuus ja voimavarat kriisin ajaksi. Siitä riittää käytettäväksi myös taloudellisesti ahtaalle joutuvien tahojen ahdingon helpottamiseksi. On sitten kysymys tuotannollisista yrityksistä, palvelualan yrityksistä tai erilaisista tapahtumajärjestäjistä. Mitä nopeammin ja selkeämmin tähän ryhdytään, sitä vähemmän epätoivoa ja paniikkia koronavirus talouden näkökulmasta saa aikaan.”

(Lähde: https://www.facebook.com/anttirinnepj/)

Antti on aivan oikeassa. Mitä kauemmin virusepidemia kestää, sitä vaikeampaa taloudellisesti pienillä ja keskisuurilla yrityksillä tulee suomessa olemaan. Nämä yritykset kun kuitenkin työllistävät yli puolet työssä käyvästä väestöstä ja niiden kaatuminen taloudellisiin vaikeuksiin tietää varmaa lamaa suomeen.

Nyt Kuitenkin Antti joutuu vakuuttelemaan samassa FB-päivityksessään vihreille, ettei hänen tekemä ehdotuksensa ole ristiriidassa, eikä vähennä vihreiden ”lemmikkien” ja ToyBoy-lelujen taloudellista tukemista???

”Eivät vahvat toimet kotimaassa ihmisten ja yritysten tilan auttamiseksi ja maapallon vaikeimmissa oloissa olevien ihmisten auttaminen ole keskenään ristiriidassa. Meillä on omien auttamisen lisäksi mahdollisuus auttaa myös viimeksi mainittuja.”

Käsittääkseni Suomenvaltio ja sen eri rakenteet on luotu varmistamaan ensisijaisesti Suomalaisten hyvinvointi, ei Afrikkalaisten tai Lähi-Itäläisten hyvinvointia. Nuo maanosat kun voivat luoda ihan omat järjestelmänsä omaa ”hyvinvointiaan” varten.

Siinä vaiheessa kun Suomen valtio saa verottaa suoraan Afrikan ja Lähi-Idän maita, sekä niiden kansalaisia, niin silloin me voimme olla huolissamme ensimmäisenä heidän hyvinvoinnistaan, emme aikaisemmin.

Suomalaisilta veronmaksajilta väkisin kerätyt rahat tulee ensisijaisesti käyttää Suomen kansalaisten, Suomalaisten yritysten ja Suomen hyväksi, eikä jaella rahoja ympäri Lähi-Itää ja Afrikkaa, joiden pohjattomaan kaivoon saa upotettua varoja loputtomasti, ilman mitään näkyviä tuloksia.

#vihervasemmistolaisuusonsairasta #siksips #äänestäoikein #kuntavaalit2021

26 kommenttia
Nimetön
#1

Hovatovilta niin hemmetin hyvä ja erinomainen kirjoitus!! On aivan käsittämätöntä tuo punavihreä matematiikka!! Siis että isojen taloudellisten ongelmien edessä (työttömyys, terveydenhuollon kasvavat menot – varsinkin nyt, kasvavat toimeentulotuet, kasvavat kotouttamismenot, kasvavat vahingonkorvaukset joita maksetaan Valtionkonttorista kun rikossyylliset ovat varattomia, jne., jne.) Suomella on edelleen varaa jakaa rahaa kehitysmaille ja -kansalaisille, VIELÄ 30 VUODEN KEHITYSAVUN JÄLKEENKIN EIKÄ MITÄÄN KEHITYSTÄ TAPAHDU NÄISSÄ MAAPALLON MAISSA EIKÄ MENTALITEETIN MUUTOSTA NÄIDEN MAIDEN IHMISISSÄ!! Mitään muutosta tai yhtään mitään ei vaadita vastineeksi – gepardihatturahaa jaetaan koska sitä ”riittää käytettäväksi”!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

metästäjä
Iloinen
#6

”gepardihatturahaa” Ai että tää hyvä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mauno Voutilainen
Vihainen
#10

Valitettavan totta, tosiasiaa, hyvä että näin kerrotaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ajan tasalla
#2

Olisi hyvä selvittää, kenen rahoista maksetaan mamujen Bemarit,
Audit, ajokortit, viimeistä huutoa olevat kännykät ym.
Mamujärjestöstöille jaetaan miljoonia, mutta ei mitenkään kontrol-
loida, mihin ja kenelle ne rahat todellisuudessa menevät.
Tavalliselta suomalaisilta kysytään pankissa mistä 2000 euron käteis-
raha on saatu, eikä otettu sitä vastaan tilille pantavaksi kuin vasta sitten, kun toimitti pankkiin kuitin eläkkeestä ja toisen pankin tilinostokuitin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Ja minka takia mamulla ja mamulla on niin suuri ero. Johtuuko ihonväristä?
Kyllä vi.. ttaa kun minua kohdellaan ihan kantasuomalaisten tavoin. Töitä pitää tehdä, varoja pitää maksaa, rahoista pitää ilmpoytaa mutta Audia näen vain katukuvassa. Ja auta armias jos välillä ei meneekään niin hyvin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Meidän perheeseen taas kuuluisi ihonvärin perusteella sekä Audi, että Mersu. Voisiko arvon satusetä Hovatov kertoa mistä näitä saa. Liikeeseen osaan, mutta kuka maksaa? Voinko Veholla laittaa suoraan veronmaksien piikkiin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#12

Nimetön, mahdatko olla läheistäkin sukua tuolle CB:lle??? Kysyn asiaa sen takia, kun sinullakin näyttäisi olevan melko tavalla ongelmia tuon luetun ymmärtämisen kanssa (ja myös oikeinkirjoituksen). Sitä se sisäsiittoisuus teettää.
Osoittaisitko ystävällisesti meille kaikille, minulle ja muille lukijoille ne kohdat tekstistä, jossa kirjoitan mersuista ja bemareista tai yleensä autoista ollenkaan, mistään Vehosta puhumattakaan. Jos meidän kaunis suomenkielemme tuottaa sinulle ylitsepääsemättömiä vaikeuksia, niin mene ihmeessä vaikka jonnekin kirjastoon ja pyydä ”kirjaston tätiä” lukemaan teksti sinulle riittävän hitaasti, että ehdit sisäistää sen ja ymmärtää kuulemasi. Sinulla voi käydä hyvä tuuri ja ”kirjasto täti” puhuukin sinun äidinkieltäsi, mikä se nyt sitten sattuukin olemaankaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mauno
Vihainen
#3

Kattilaa ketä äänestää niin ei tarvi kokoajan ruiskuttaa vanhusten ja perheiden hyvinvoinnista varsinkin naiset.??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Patu
Hämmentynyt
#8

Kattilaa???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Työtön
Vihainen
#4

Tiedetty jo kauan

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Juha Hietavuori
Vihainen
#5

Mikä pelivara , en ole moisesta kuullutkaan ? Onko demareilla ja vihreillä joku salainen aarrearkku valtiolta pöllittyjä varoja jossain piilossa ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Keskustelu tästä kirjoituksesta on päättynyt.