Perussuomalaiset

Pekka Hovatov

Vihreiden puoluelehti Helsinginsanomat vetää taas hatustaan

24 kommenttia

Kunnon vihervasemmistolaista propagandaa, vihreiden puoluelehdeltä Helsinginsanomilta.

Lehdessä buffataan oikein urakalla silakkaliikkeen perustajaa Johannes Koskea. Kirjoituksessaan Helsinginsanomien toimittaja Onni Niemi on selkeästi ylittänyt ”hyvän maun mukaisen perseen nuolemisen hyväksytyt rajat”, sen verran imelä tarina on kyseessä.

Hesarin juttu ei ole mikään tavallinen lehtiartikkeli. Se on Johannes Koskesta kirjoitettu satu ja ”ylistyslaulu”, jossa Koskesta maalataan lapsuudessaan väärinymmärretty ja -kohdeltu pyhimys, joka ”jumalaisen valon ohjaaman loi silakkaliikkeen” yhdellä Twiitissään julkaisemalla mielipiteellään.

Hyi helvetti, mitä paskaa!!!

Lehden kirjoittelija ei vaivaudu mainitsemaan todellisuutta Johannes Kosken luomasta järjestelmästä, silakkaliikkeestä, jossa tehtaillaan nimettömiä ilmiantoja mielivaltaisesti eri mielipidettä edustavista ihmisistä. Ihmisten vainoaminen silakkaliikkeessä on samaa luokkaa kuin Skientologien piirissä.

Toimittelija ei myöskään mainitse kirjoituksessa sitä että Johannes Koski on hyväosainen, kultalusikka poikittain syvällä hanurissaan lapsuutensa ja aikuisuutensa viettänyt henkilö, jonka on ollut ja on edelleen helppo katsella muita ihmisiä nenäänsä pitkin alaspäin ja tuntea samalla kokoajan kasvavaa ylemmyyden tunnetta, joka lisää samalla hänen oikeassa olemisen luuloa ruokkimalla Johannes Kosken pätemistä ja sen tarvetta. Tuolla taustalla on helppo arvostella ympäristöä ja parantaa maailmaa, muiden rahoilla tietenkin.

Itse asiassa silakkaliike muistuttaa hyvinkin paljon Skientologien vastaavaa liikettä ja sen hurmostilaa kannattajiensa joukossa. Johannes Koski onkin silakkaliikkeen ikioma L. Ron Hubbard.

Kosken silakkaliike ei siedä minkäänlaista poikkevaa mielipidettä ryhmässään, vaan jokainen joka poikkeaa ”maailmanpelastamispropagandasta muiden rahoilla” ja Johannes Kosken ylistämispolitiikasta, sekä jalustalle nostamisesta ryhmässä saa lähdön silakkaliikkeestä välittömästi. Epäilykin riittää välittömästi aloitettavan vainon todisteeksi.

Johannes Koski on siis vihervasemmiston huumehöyryisissä illanistujaisissa kauan etsitty ja julistettu ”vapahtaja”, joka toi uutta voimaa stopdeportation, rasmus ja vastaaviin vasemmistolaista ääriliikkeitä edustaviin ryhmiin.

(Lähde: https://www.hs.fi/nyt/art-2000006391795.html )

#Helsinginsanomat #vihervasemmistolaistapropagandaa #vasemmistolaistenääriliikkeidenperseennuolentaa

Osallistu keskusteluun!


24 kommenttia
Nimetön
#1

Persut ovat sellaisia luusereita, oman elämänsä epäonnistujia, että heidän pitää jatkuvasti tehdä yksittäisiin henkilöihin kohdistuvia hyökkäyksiä. Kuten tässä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Ohhoh… nyt osui Hovatovin erinomainen kirjoitus vihervassariin ja syvälle!! Täysosuma Hovatov – onnittelut!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Osumat henkilöön ja kuittailut ovat ainoita tavoitteita persuilla. Ja ohi meni taas.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#6

Olette te vihervasemmistolaiset ihme epeleitä. Käännätte mustan valkoiseksi ja päinvastoin. Uskotteko te oikeasti noihin satuihinne??? Vai johtuuko kommentointinne, joka on aina vierestä tai ohi koko asiasta, joka ainut kerta. Nytkin Hovatovin kirjoituksessa kritisoidaan vihreiden puoluelehteä ja sen kirjoituksen tasoa, niin te käännätte sen päässänne hyökkäykseksi idolianne kohtaan??? Kärsittekö te jostain joukkopsykoosista vai onko teillä kaikilla sama huumeiden toimittaja?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Silakka-liike on yhtä kuin taantunut äärivasemmiston Antifa-liike. Se kertookin kaiken oleellisen.

View post on imgur.com

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

En kannata vihreää puoluetta, enkä vasemmistoa. Tämä palsta on vain niin huvittava typeryyden kasvualusta, ettei malta olla kommentoimatta. Hovatov hyökkää kirjoituksessaan useaan kertaan yksityistä henkilöä kohtaan ja kritiikki sanomalehden artikkelia kohtaan jää sivuun. Lisäksi Hovatov valehtelee.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

ai että nämä vihervassarit löytävät aina itsensä tästäkin Hovatovin kirjoituksesta, jos menisikin ohi niin olisivat hiljaa mutta kun aina osuu ja sattuu… ja lujaa… 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#10

”En kannata vihreää puoluetta, enkä vasemmistoa. Tämä palsta on vain niin huvittava typeryyden kasvualusta, ettei malta olla kommentoimatta. Hovatov hyökkää kirjoituksessaan useaan kertaan yksityistä henkilöä kohtaan ja kritiikki sanomalehden artikkelia kohtaan jää sivuun. Lisäksi Hovatov valehtelee.”

– Olisi tietysti hyvä jos yksilöisit, missä ja miten Hovatov tässä nimenomaisessa blogikirjoituksessa valehtelee kuten väität??

– Onko Hesarin tarkoitushakuisen ja puolueellisen vihervasemmistolaista urpoa ylistävän kirjoituksen sisällön arvosteleminen valehtelemista???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Aloitetaan otsikosta. Helsingin sanomat ei ole vihreiden puoluelehti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#18

Kiitos onnitteluista. Vanha sananlasku pitää edelleen paikkansa varsinkin kun lukee täällä olevia kommentteja.

”Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Persujen ainoina tavoitteina ovat kuittailu, yksityisten henkilöiden solvaaminen, tunne siitä että ”on päässyt sanomaan”. Ja sitten tällä kaikella rehentely. Hovatov, olet niin säälittävä, että juttusi eivät osu edes niihin, joihin yrität niitä kohdistaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#20

Taisit miettiä vastaustasi Hovatoville melkisen tovin. Kysyitkö kavereiltasi neuvoa vastauksesi laadinnassa ja antoiko äitisi luvan käyttää vielä hetken aikaa tietokonetta ennen nukkumaan menoa, huomennahan on kuitenkin koulupäivä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Enska
#13

Kyllä tässä ihan aiheellisesti ruoskittiin näiden kaikkialla natseja ja rasisteja näkevien maailmanparantajapellejen harhaista meininkiä.
Ja myös Hesaria joka on niin yhden aatteen (vihervassari) lehti kuin olla voi.
Mikähän meistä persuista tekee luusereita?
Isänmaallisuus ja maalaisjärkikö?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Saamattomuus, persut ovat pelkkiä nillittäjiä. Mitään eivät saa aikaan muuta kuin tyhjää puhetta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Persut ovat älykkyyden ja rationaalisen ajattelun vastainen liike. Järki on kaukana persujen toiminnasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

pelkkää ulinaa jutun osuessa maaliin aivan täydellisesti, PS on älykkäiden ihmisten puolue ja sitä ei voi koskaan vihervassari ymmärtää…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Aijai, nyt upposi silakkaparveen – täysi härdelli päällä parvessa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Eihän hesarilla mitään arvovaltaa ole enää ollut aikoihin tavan tallaajan silmissä, aivan sama mistä silakoista, turskista tai muikuista puna-toimittelijat juttunsa keksivät. Ilta-Sanomissakin on ilmeisesti omistajan toimesta käynnistetty kiihtyvä hyökkäys persuja vastaan, niin sakeaa juttua on pursunut viime aikoina. Iltalehti sentään on jotenkin pysynyt asialinjalla. Usaria nyt enää kukaan ole viitsinyt avata aikoihin. Huuskon persuviha kun on ehtymätön. Mutta hei, hyvää ja haisevaa lauantaita kaikille silakoille tai heihin samaistuville.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mielensä pahoittaja
#12

On sellainen mielikuva nuorena kuullusta sanonnasta että eräs herrasmies aikoinaan olisi juhlinut illalla ja meni seuraavanapäivänä kalaan ja tokaisut aamulla että kädet haisi silakalle ja kun tuli kalasta niin tokaisi taas kädet haisevat silakalle,kun kuulen juttuja silakkaliikkeestä,niin tuntuu että kädet rupee tuoksuun silakalle.Silakka muuten hyvä ruokakala,toivon ettei liike pilaa hyvää ruokakalaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Aika ontto juttu tämä silakkaliike.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Silakka on muuten”Perkeleen”hyvä syötti Iskukoukussa,kalastettaessa haukea jäänalta Talvella.On nääs!omakohtaista kokemusta!Voi nääs nääs nääs!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#22

Eiks iskukoukulla kalastaminen ole nykyään kiellettyä, ollut jo yli 30-vuotta??? Eihän siinä mitään jos sillä saa kalaa : )

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#23

Ei Pekka ole! nykypäivänä kiellettyä iskukoukulla kalastus.Joskus taannon oli,mutta ei enään.Olen saanut Silakalla syöttämilläni iskukoukuilla yli 5 kilon” becguerel” Haukia kotijärvestäni Pirkanmaalta.Mihinkäs se”Himokalastaja”karvoistaan pääsee?Tosin onhan ne pitoisuudet sitten vuoden 1986:si jälkeen pudonneet.Mutta kyllä niitä vieläkin Pirkanmaan pienemmistä vesistöistä,löytyy suuremmista petokaloista.Mutta olen jo lähes 70:kymppinen niin eiköhän tässä nyt jollain lailla pärjäillä.Kun ei kovin usein kyseisiä petokaloja syödä!terveisin! se Tsernopylin uhri!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Iloinen
#24

Hyvä juttu jos kielto on peruttu. En oikein ikinä ymmärtänyt koko kieltoa. Hyvä keino ankeriaan, mateen ja tietenkin hauen pyynnissä. Muistin kiellon siitä että monella meni roskikseen tai romuksi paljon niitä koukkuja ja pari kalastajaakin kiroili kieltoa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000