Perussuomalaiset

Pekka Hetta

Perussuomalaiset voittavat Oulussa vedonlyöntiyhtiön mukaan

Perussuomalaiset selvä suosikki Oulun kuntavaalien suurimmaksi puolueeksi.

Perussuomalaiset nappaa suurimman ääniprosentin Oulun kuntavaaleissa, uskovat vedonlyöntiyhtiö Unibetin kertoimenlaskijat. Perussuomalaisten ykköstila Oulun kuntavaaleissa saa Unibetilta kertoimen 1,85, mikä on selvästi matalin ennen keskustaa (3,25), kokoomusta (4,50), Vasemmistoliittoa (10,00) sekä vihreitä (10,00).

Mikäli vedonlyöntikertoimien ennustus pitää paikkansa, on perussuomalaisille luvassa hurja vaalivoitto. Edellisissä, vuoden 2017 kuntavaaleissa perussuomalaiset oli vasta Oulun kuudenneksi suurin puolue, saaden vain kuusi edustajaa kaupunginvaltuuston yhteensä 67 paikalle.

Kertoimenlaskijat osuneet pääsääntöisesti hyvin laskelmissaan.

Asiantuntijoiden mukaan korona tulee vaikuttamaan vaaleihin. Tämä on otettu kerroinlaskuissa huomioon.

Oulun osalta tämä näkyy etenkin keskustan (viime vaaleissa 17 paikkaa) korkeahkossa kertoimessa, kertoo Unibetin emoyhtiö Kindred Groupin Suomen GM Antti Tikka.

Unibetin kertoimenlaskijat uskovat perussuomalaisten olevan selvä vaalivoittaja myös valtakunnan tasolla. Kerroin sille, että perussuomalaiset saa suurimman prosenttiosuuden koko maan äänistä, on Unibetilla 2,25. Perussuomalaisten edellä valtakunnan kertoimissa on ainoastaan SDP (1,85). Kärkikaksikon perässä tulevat kokoomus (3,75), keskusta (30,00) ja vihreät (50,00).

Tästä on hyvä jatkaa. Pidetään lippu korkealla 👍

Osallistu keskusteluun!


10 kommenttia
Järkipersu
#1

Kepun toimiminen Viher-Kommunisti Hallituksen pystyssä pitäjänä tulee näkymään jonkin verran kunnallis vaaleissakin MUTTA VASTA SEURAAVISSA EDUSKUNTA VAALEISSA KEPUN RÖKÄLE TAPPIO TULEE TOTEEN ! Uskon että kannatus silloin ei ole kuin 5 % tasolla nyt ne saaman laajuisesti kuitenkin reilusti yli 10 % ja Oulussa varmaan jopa lähelle 20 %.

Persuilla on mahdollisuus seuraavissa Eduskunta vaaleissa jopa 35 % kannatukseen !
¨Mutta nyt kunnallis vaalissa on mahdollisuus jopa voittoon mutta vain noin hieman yli 20 % äänisaalilla.

Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä yksinkertaisesta syystä kun ihmiset on tottunut kunnallaisvaaleissa äänestämään tiettyjä tuttuja henkilöitä niitä vaan ei juurikaan Persujen listoilta paljon löydy.
Tästä syystä Kepu tulee saamaan reilusti suuremman kannatuksen kuin mitä gallupit nyt lupaa… Mutta Eduskuntavaaleissa tämä homma kääntyy päälaelleen… ja silloin koko Keskustapuolue on konkurssin partaalla……

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#6

Ajatelkaa mikä katastrofi seuraavat eduskunta vaalit Kepulle on kun kannatus tippuu -75 % ja puoluetuet saman verran…. 🙂

sehän tarkoittaa että 3/4 lentää arkaadianmäeltä helvettiin…
se tarkoittaa sitä että kepun palkatusta työntekijöistä lentää 3/4 pellolle
Se tarkoittaa että Suomenmaa lehti menee konkurssiin 🙂

TÄMÄ ON OIKEIN KEPULLE !!! VITTUAKO VIHER-KOMMUNSITEJA NUOLEVAT JA SAMALLA KANNATAJILLE PYLLISTÄVÄT….

SITÄ SAA MITÄ TILAA…..

Kepulle käy kuin Timo Soinille ja sen Minsiteri perseilijöille…
Ne alkoi Eu Trollaan ja maata velkaannuttaan ja Homottaan ja pakolaistamaan heti kun Minsiterin paikan saivat !!!!
Ne sai maksaa kalliisti siitä homasta ja Brysselin Miljoonat jäi Haaveeksi se on oikeinb niille 🙂

Toivottavasti sika-Saarikon Brysselin miljoonat myös jää haaveeksi 🙂 Ja Sipilän myös… Ne on tuhonneet Kymmenillä Miljardeilla Suomen taloutta omien Miljooniensa takia…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pekka Hetta Valtuutettu
#8

Mutta mikäli tuttua naamaa ei löydy, niin eikö ole hyvä lähteä etsimään uutta ehdokasta. Meissä löytyy monta hyvää ehdokasta. Voit katsoa minun vaalisivuni vaikka aluksi.

https://vaalit.perussuomalaiset.fi/kuntavaalit/ehdokas/pekka-hetta

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

bensan ja dieselin hinnat nousevat, ei ennen vaaleja
#2

Väestöllä on pian mahdollisuus vaaleissa näyttää mielipiteensä polttoaineiden hinnan nousua vastaan, kyse on enää milloin ja kuinka paljon viherkommunistihallitus nostaa polttoaineiden verotusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Marin toimii kuin järjetön
#7

Hallituksen sikailun sotkut on korjattava uuden hallituksen toimesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Wanhaerkki
#9

Milloin hallitus on nostanut polttoaineen hintaa? Voitko kertoa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Kun näin on Oulussa, niin loogisesti ajatellen uusi JYTKY tulee koko valtakuntaan.

Nyt on kova kiire siirtää vaalien ajankohtaa kesään. Viime kesänä korona hellitti, ja saman se tulee tekemään 2021 kesälläkin. Suomimedia ja hallitus toivoo näin käyvän saaden kiitosta ja ääniä taakseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Matti
#4

Näin Oulussa. Miksei myös muualla..? 🤔

Myös Rovaniemellä Perussuomalaiset kuntalaisten edunvalvojana sekä kentällä tekemä työ on huomioitu.

Rovaniemen Perussuomalaiset ovat pienen ihmisen asialla ja se tiedetään. ❤ 🇫🇮

Terveisin
Matti
0405096020

#perussuomalaiset #persut #kuntavaalit #suomi #rovaniemi #oulu

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pekka Hetta Valtuutettu
#5

Myös Vantaalla on erittäin loistava kannatus 👌

https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/3985614

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000