Perussuomalaiset

Pekka Hetta

"Kaikkea kivaa kaikille" on vaarallinen vaaliteema

Äänen antamatta jättäminen voi olla ääni veronkorotuksille ja velanotolle.

Tänään 12.1.2022 alkaa ennakkoäänestys ja se kestää 18.1.2022 asti.

Varsinainen äänestyspäivä on 23.1.2022.

Varsinkin mikäli epäröit äänestämistä tai olet epätietoinen vaalien tärkeydestä, niin lue teksti:

Maanantaina minulle soitettiin viimeksi äänestäjän puolelta kysyäkseen vaaleista ja niiden tärkeydestä ja mitä nämä vaalit pitää sisällään.

Tämä on monen kysymys ja epätietoisuus on syynä jättää myös äänestämättä.

Tämä kysymys toistuu viikoittain ja todella useasti.

Äänestämättä jättäminen on huono asia ja siksi rohkaisenkin olemaan suoraan yhteydessä sinun ehdokkaaseen kysymyksissä.

Talouskurilla rakennamme kestävän verkoston.

Nyt valitut aluevaltuutetut rakentavat pohjan koko hallinnolle.

Siksi sinne on tärkeä saada myös taloudesta huolissaan olevia ihmisiä, koska velanotto ja asenne ”kaikkea kivaa kaikille” ei voi jatkua.

Sinä maksat siitä lisäverolla jos rakenteesta tulee liian raskas, kuten esimerkiksi Oulun kaupungilla on. 

Nykyinen hallitus jo valmistelee uutta veroa.

Pidetään siis myös hallinto talouskurin piirissä.

Minä en tee tätä rahasta ja olen valmis tinkimään paljonkin hallinnon kulurakenteesta.

Olette varmasti huomanneet jos minkälaisia lupauksia mahtavista palveluista tulee ehdokkailta ja nyt yhtäkkiä ollaan muutaman puolueen puolelta kerrottu jopa verotuksen tiestä luopumisesta.

Älkää ostako näitä asioita vaan haastakaa näiden kertojat. Haastakaa kysymällä esimerkiksi, että mistä ajattelit saada rahan kaikkeen?

Huomaatte kuinka alkaa selittely tai hiljaisuus.

Mielestäni ”kaikkea kivaa kaikille” on äänestäjien huijaamista, sillä rahoituksen kokonaisuudessaan tulemme näkemään vasta noin vuoden päästä. Jos silloinkaan.

Teemojani alla:

•Mielenterveys- ja päihdepalvelut

•Vanhuspalvelut

•Pelastustoimi

•Lähipalvelut

•Talouskuri

•Ei veronkorotuksia

•Jokaiselle lapselle löydyttävä sosiaalihuolto lakisääteisesti

Anna siis tukesi minulle tai perussuomalaisille äänesi muodossa ja rakennetaan taloudellisesti kestävä hyvinvointialue.

Ei siis rakennetta aluetta teemalla raha tulee seinästä, koska se tietää tulevaisuudessa leikkauksia ja veronkorotuksia.

Ei rakenneta aluetta myöskään veronkorotuksilla (hallitus päättää) sillä ne eivät laske kestäviä kuluja ja kohta olemme samassa pisteessä.

Rakennetaan siis palvelut kestäviksi.

Tässä ennakkoäänestyspaikat ja minua voit äänestää Pohjois-Pohjanmaalla:

https://tulospalvelu.vaalit.fi/AV-2022/fi/kuntalista.html

#vaalitentti #aluevaalit #oulu #perussuomalaiset #persut

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Äänestämättömyys on sama , että tukee muita puolueita !? Eli antaa äänensä , vastustajalleen , toisten käyttöön !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pekka Hetta Valtuutettu
#4

Näinkin sen voi katsoa menevän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maikki
Utelias
#6

Pelastustoimen päivystyksen järjestäminen entisellä tavalla ”Oulunmaan” alueella maksaa miljoonia päivystyksen ollessa nykytulkinnalla täyttä työaikaa. Myös mielenterveys- ja päihdepalvelut, lähipalvelut, vanhustenhuolto ja jokaiselle lapselle sosiaalihuolto teemojen vahvistukset vaatinevat lisäpanostuksia. Pelkästään hallinnon talouskurilla noita ei rahoiteta.

Mistä Sote kuluista leikataan kun veroja ei saa korottaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pekka Hetta Valtuutettu
#7

Kerroinkin jo kirjoituksessa, että menen ensimmäisenä katsomaan hallinnon kulurakennetta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Maikki
Hämmentynyt
#8

Eli hallinnosta voidaan säästää yli 10 M€ vuodessa ja siirtää pelastus puolen päivystyksiin ja teemojesi mukaisiin toimintoihin? Hurjalta kuulostaa tuo turhien paperinpyörittelijöiden määrä!

”Älkää ostako näitä asioita vaan haastakaa näiden kertojat. Haastakaa kysymällä esimerkiksi, että mistä ajattelit saada rahan kaikkeen?” ”Huomaatte kuinka alkaa selittely tai hiljaisuus.” (Suorat lainaukset)

Tulee väkisin mieleen, että tässäkin on kyse kaikkea kivaa kaikille lupauksista. Karsitaanko pienten kylien terveysasemista, keskitetäänkö lääkäripalvelut vain kaupunkeihin ja siirretään lääkärikäynnit etäyhteydelle ja siten karsitaan vanhusten mahdollisuuksia saada palveluita? Tietenkin kaiken lisäksi palkkojakin pitäisi nostaa paljon, että saadaan työvoimapula hellittämään. Ulkomailtahan ei saa tuoda hoitajia tekemään työtä ja maksamaan veroja Suomeen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Risto
Utelias
#9

Taitaapa Pekkakin olla perinteinen populisti. Selittely ei alkanut, mutta hiljaisuus koitti.

Toivottavasti valtaan äänestetään paljon ihmisiä, jotka ymmärtävät Sote ja pelastuspuolen asioista koulutuksensa ja/tai työkokemuksen puolesta. Puoluetaustasta riippumatta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pekka Hetta Valtuutettu
#10

Siis hallinto on yksi osa kakkkea. Ennaltaehkäisevä työ myös tärkeä. Kunhan hallintohimmeli on toiminnassa niin asia selviää kaikille paremmin, että onko mistä varaa supidtaa, enkä tarkoita palveluita, ja tehdä päätöksiä sen mukaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pekka Hetta Valtuutettu
#11

Ristolle tiedoksi, että en saa mitään ilmotuksia kommenteista…Joten turhaa närkästyt.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Risto
Iloinen
#12

Enhän minä lainkaan närkästynyt. Hymyilytti lähinnä komea omaan miinaan ajo.

Hiljaisuus päättyi, mutta selittely alkoi. 😀

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Rahaa sinne ja tänne ja valtioneuvoston kanslia salaa sähköpostikirjeenvaihdon ennen rahanjakopäätöstä. No onneksi Avun uuninpankopoika osaa selittää kaikki parhain päin sossujen näkökulmasta. Nyt tulee rahaa! Paljon rahaa! Tilille tulee rahaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pekka Hetta Valtuutettu
#5

Juuri tätähän tämä on.
Polttoaineen veronkorotuksetki piti Harakan mukaan tulla lompsaan tuloina.
Oletteko saaneet jo ensimmäisen erän niistä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pro PerusSuomi
Iloinen
#3

Kaikkea kivaa kaikille on nykyhullutuksen tapa haalia ääniä, että sama meno saisi jatkua. Nyt jokaikinen iikka äänestämään PerusSuomalaisia!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000