Perussuomalaiset

Pasi Ruuska

Ilmastoneutraali kaksinaamaisuus suonsilmästä katsottuna

Pasi Ruuska

Suomen ja Unkarin/Puolan soilla on joku ihmeellinen ero. Puolan ja Unkarin suot määriteltiin hiilinieluiksi elpymispakettineuvotteluissa. Suomen ojittamattomia soita ei ole laskettu hiilinieluiksi. Ilmasto ei ollutkaan Puolan ja Unkarin kohdalla tärkeä, vaan maiden saaminen mukaan elpymispakettiin.

Suomessa lasketaan vain ojitetut suoalueet hiilinieluiksi, mutta ei ojittamattomia luonnonmukaisia suoalueita, joita on 4.2 miljoonaa hehtaaria. On sanomattakin selvää, että Suomi olisi hiilinegatiivinen, ILMASTONETRAALI maa jo nyt, jos nuo luonnonmukaiset suoalueet laskettaisiin mukaan. Luonnollisesti punaviherhallituksemme ei halua niitä mukaan laskentoihin, koska se poistaisi oikeutuksen esimerkiksi veronkorotuksiin, joita perustellaan päästövähennyksillä. Samalla logiikalla metsämaapohjaksi kelvollisia suomaapohjia kannattaisi ojittaa lisää ja ottaa metsätalouden käyttöön.

Marinin hallitus on aiheuttanut ja aiheuttamassa lisää vahinkoa suomalaisille, suomalaisten toimeliaisuudelle, vauraudelle ja yrittäjyydelle. Vastuuton rahanjako on ollut mittavaa ja väärin kohdennettua, jopa sisäpiirikähmintää. Miksi hallitus tuhoaa olemassa olevaa ja kehittyvää liiketoimintaa ottamalla hiilineutraaliuden tavoitteeksi vuoden 2035, kun se on Euroopan tasolla 2050 ja Kiinakin vasta 2060? Ympäristötekijöiden huomioiminen voi lisätä liiketoimintaa, mutta ei korvata menetettyä liiketoimintaa.

Kaiken pahinta on kotimaisuuden ja suomalaisen tuottavuuden alasajo, josta yhtenä viimeaikaisimpana ja räikeimpänä esimerkkinä ja toimena on hallituksen budjetissaan esittämä energiaturpeen veron kaksikertaistaminen. Turpeen alasajon vaikutukset lähentelevät miljarditappiota. Kaiken takana on vain lapsellinen Lipposen kolikonheitto, jolla suomalainen luonnonvara tuomittiin uusiutumattomaksi, kun se EU:ssa kelpasi uusiutuvaksi ja myös naapurimaassa Ruotsissa.

Suomi ei päädy voitolle tavalla, jossa se kylvää rahaa muille eurooppalaisille ja kuvittelee, että kyllä ne ostavat suomalaisten jakamalla rahalla vaikkapa ympäristöteknologiaa. Kuolleena syntynyt ajatus. Muu Eurooppa nauraa viherpuna-poliitikoille, mutta kylläkin palkitsee heidät avokätisesti. Samalla Italiat, Espanjat ja Ranskat alentavat omia verojaan ja parantavat teollisuutensa ja kansalaistensa kilpailukykyä suomalaisten jakamalla rahalla.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

Nykyisen porukan johdolla olemme konkurssissa, ennen eduskuntakauden päättymistä. Tosiasia, johon meidän on suhtauduttava vakavasti.
Marinin fanaattisuus, Suomen tavoitteesta olla ensimmäinen hiilineutraali Valtio EU:ssa, kertoo Sokoksen kassan ja Yliopistossa opintotuilla hankitusta elämänkokemuksesta.
Noilla näytöillä johdetaan maatamme. Jos johonkin yritykseen palkattaisiin ylintäjohtajaa, noilla kokemuksilla ja näytöillä, niin ostaisitko esim. osakkeita? Laajaksi uudistettu avustajajoukko kun on samaa tasoa. Kokeneiden virkamiesten rooli tuossa poliittisia pudokkaita kuhisevassa joukossa??
”UUDISTUKSIA”:
-Tuhat uutta Virkamiestä ELY-keskusiin kyöräämään eläkeikäisiä jatkamaan lisää töissä, pari-kolme vuotta!
-Tuhansia uusia Hallinnollisia virkoja, Sotehimmelin ylläpitoon. Kukaan ei osaa laskea mitä lysti maksaa. ( Samaa sarjaa kuin mamujenkin menot)
-Syydetyn rahan ja sitämyötä velkamme määrästä ei ole mitään käsitystä.
Hallitus vaihtoon!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Hilpeä otsikko synkästä aiheesta, onnittelen!

Hyvä kirjoitus!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#9

Kiitos!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

turvenuija
Utelias
#3

Kuiville jääneet turvealueet maankohoamisen seurauksena olisi hyvä käyttää energiantuotantoon. Tuo siksi, että turpeet sisältävät mittavan määrän lahoavaa vanhaa hiilipitoista materiaa, ja mikrobit tekevät tuosta hapen ja veden avulla joka tapauksessa selvää. Turpeet säilyvät kuin säilykkeet happamassa (hapetonta vettä) ja seisovassa vedessä, mutta ei kuivalla seudulla. Kelluva turve estää turvesuon vesikerrosten hapettumista. Maankohoaminen tekee selvää tulevaisuudessa suuresta osasta nyt märistä turvesoista. Siis, turvesoille on ominaista maankohoamisen seurauksena joka tapauksessa hapettua ajan kuluessa, eli hiilidioksidi tulee joko luonnosta ilmakehään, tai piipuista. Märillä turvesoilla hiilensidonta jatkuu myös joka tapauksessa, samoin kuin puidenkin hiilensidonta. Turpeenkäytön verottaminen on järjettömintä, mitä voi kuvitella, alkutuotantoa, ja korvaa tuontienergiaa. Ilmastoon tuolla kaikella ei ole merkitystä, etenkin talvikausilla auringon korkeus horisontissa on ratkaisevaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Juuri näin, maapallon albedot ovat hiilidioksidia moninkertaisesti merkitsevämpiä lämpötilojen suhteen, heijastaahan lumi ja jää yli 90% säteilystä takaisin avaruuteen. Tosi on kuitenkin se, että joka kesä sulattaa lumet ja jäät, vaikka albedo onkin merkitsevämpi. Kuinka vähäinen hiilidioksidi voisikaan olla väkevämpi, se kun on kaiken lisäksi vain höttöunelmia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Täsmälleen näin, auringon voimalla ne jäät ja lumet sulaa, ei hiilidioksidin. Kaiken lisäksi talvisin ennen kasvukauden alkua hiilidioksidipitoisuus on vielä huomattavasti kesää korkeampi, ja aina se vaan tekee kesän talven jälkeen, varmasti teki kesän myös ennen teollistamisen aikaakin. Vihreät voivat olla tietysti sitä mieltä, että ennen vanhaan talvet olivat ympärivuotisia, vedoten nälkävuosiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Vihreät ja asiantuntemattomattutkijat ovat mitanneet ennen teollistumisen ajan jääkairausnäytteistä hiilidioksidipitoisuuksia, ja sen mukaan arvioineet alhaisempia, tai oikeastaan laihoja mittaustuloksia sen aikaisista hiilidioksidipitoisuuksista. Tämä on väärä tapa asettaa nykypäivälle tavoitteita. Hiilidioksidi laimenee sekä veden että jään sisällä ympäristöön, ja näytteet ovat saastuneita. Väitän, että 1800-luvun hiilidioksidipitoisuudet eivät poikkea nykyisistä, ja teemme hullun hommaa alentaaksemme luonnollisia pitoisuuksia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Kyllä näin, maan talouden kannaltakin olisi äärimmäisen tärkeää laittaa nyt hiilidioksidit omaan arvoonsa, kun on jo täysin selvää, että olemme väärässä pulkassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#10

Hyvät huomiot.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Jos joku on palavaa ainetta, ilmakehässä se palaa hitaasti tai nopeasti. Turve palaa, eli se sisältää sekä vetyosia että hiiltä, jotka molemmat yhtyvä happeen. Hiilihydraattipitoiset ainekset kelpaavat kaikki mikrobeille, ja päästöt ovat sekä vetyjä että hiilidioksidia. Sulamattomista vetyosista, tai selluloosasta muodostuu yleensä metaania, joka vapaassa ilmakehän hapessa pääsee ilmakehään, joka tapauksessa, ja tuo kannattaakin polttaa mieluummin hyötykäytössä, kuin että se pääsee hyödyttömänä ilmakehään. Maapallon yleisin kasvilaji, heinäkasvit on oltava ravintoketjussa mukana, muutoin ei ruoka riitä. Vain sopivan ruoansulatusjärjestelmän ansiosta, kuten märehtivillä, tuo heinän sisältämä selluloosa voidaan muuntaa eläinravinnoksi ravintoketjuun, jonka huipulla ihminenkin on.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Suomi on sekaisin monesta asiasta, mm. lihatuotteista, kuten maito on julistettu ilmastomuuttajaksi. Hiehoa, nautaa kohden maata on Suomessa noin 1,19 neliökilometriä, eikö tuo suuri maa-ala ole joko hiilinielu tai hiilentuottaja, ilman nautojakin? Yhden naudan maidontuotanto on naudan aktiiviaikana noin jopa 50 000 kg maitoa, ja siitä valmistetaan monia ravintoaineksia ihmiselle, ja lopuksi lihatuotteiksi. Luuleeko vihreät, että laboratorioissa kasvatettu lihasolu korvaa nuo miljardit tonnit ruokaa, mitä maapallon väki tarvitsee, ja eikä niistä kenolihasoluista lähden millilitraakaan maidonkorviketta? Ihmiskunnan kuluttama ravinto tarvitsee noin 12 miljardia tonnia pelkästään hiilidioksidia kasvuunsa, ja nyt nämä koettavat tulla toimeen ilman hiilidioksidia, tai hiilettömään unelmamaailmaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Juuri näin, viljelykelpoista aluetta mantereilla riittää maapallon asukasta kohden noin 16 neliömetriä, ja loput on enemmän tai vähemmän kelpoista laiduntaville eläimille, lähinnä märehtiville. Maapallon ongelmat kiteytyvät väestön liikakasvuun, ei todellakaan ilmastoon. Suomessa märehditään mm. espanjalaisia vihanneksia ja hedelmiä, mutta avaruudesta katsottuna Espanjan käytettävissä oleva viljelysalue on jo käytetty loppuun, ja silti mm. suomalaiset rahtaavat vegaaneille kasvisruokaa, jonka ravintoarvo on käytännössä nolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Jos jopa Uranuksen pohjoisnapa on päiväntasaajaan kuumempi (lähde; Nasa), on selvää että napaseutu on alttiina kuumenemiselle, ja johtuu varmasti muusta, kuin hienon hiilidioksidin vaikutuksesta. Tieteilijöiltämme puuttuu korkeampi koulutus avaruuden tuntemuksesta. Maapallon navat ovat jättimäisiä alueita, joissa maapallon magneettikenttä on heikoimmillaan, napaonkalo. Kun maapallon akseli on lisäksi kallellaan ja tekee hyrräliikettä, se muodostaa jatkuvasti liikkuvaa säteilyn keskittymää, jossa perihelikiertymä huomioiden ei muodostu pysyvää ilmastoa. Akselin kallistumasta ja hyrräliikkeestä johtuen mm. Suomen eteläiset osat käy varsin eteläisissä ilmastoissa, vaikka maantieteellisesti kaikki pysyy paikallaan, eli ymmärrettävämmin, päiväntasaajan sijainti muuttuu, ensi vaiheessa, ja noin 13 tuhannen vuoden kuluttua Suomen sijainti sen hetken päiväntasaajan sijaintiin nähden on Huippuvuorten pohjoispuolella. Kyse on kahden muuttujan vaikutuksesta, perihelikiertymä ja prekessio.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Pitää lisätä vielä se, miksi ilmasto muuttuu nopeasti juuri pohjoisella napa-alueella, magneettisen navan ”irtaantuminen”, ja nopea liike kohden Siperiaa, siirtää myös napaonkaloa, eli se ohjaa positiivista napaa nyt jäämerialueella, josta johtuu Jäämeren saama ylimääräinen hiukkasannos. Aurinkotuulen hiukkaset ovat varautuneita, ja pyrkivät kohden vapaata ”huippuimuria”, jossa jättimäiset hiukkasmassat osuvat tällä hetkellä keskellä Jäämerta, josta ylimääräinen lämpö kesäaikaan. Ennen pohjoisen magneettisen navan irtaantumista napaonkalo sijaitsi pääosin Kanadan pohjoisten saarien ja mantereen yllä. Hiilidioksiditeoria tulee kaatumaan ja sille nauretaan aikanaan röhönaurua, mutta se sitten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000