Perussuomalaiset

Outi Mara

Peruskoulun perusasiat

Peruskoulussa on syytä palata ”ollaan Pisa-tutkimuksessa ykkösiä koko maailmassa” aikaan. Miksi ensimmäisellä sijalla olevan maan tulisi kopioida yhtään mitään uutta maista, jotka olivat tuloksissa Suomen perässä? Tuskin maailmanmestaruuden voittanut urheilijakaan ottaa harjoitteluunsa mallia 58. sijoittuneelta. Mitä Suomi teki oikein ollessaan joskus ykkönen? Luulen, että vastaus löytyy perusasioista. Mentiin rikkomaan ehjä asia uudistuksilla.

Koulun kunnian palautus on tarpeen. Paluu perusasioihin, sen sijaan,että ekaluokkalaiset mielletään 7-vuotiaina, kouluun tulessaan kieliä puhuviksi, itseohjautuviksi maailmankansalaisiksi, joilla digiväline on juurtunut jo ei-dominanttiin käteen! Lapset ovat lapsia, eivätkä mitään miniaikuisia. Heitä tulee kohdella arvokkaina yksilöinä, jotka kyllä kasvaessaan oppivat maailmasta ja aikuisten tavoille turvallisten aikuisten ohjauksessa.

Mutta ensin pitää oppia perusasiat, kuten lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen. Ei lannisteta pieniä ihmistaimia aikuisten vaatimuksilla! Siihen aikuisten maailman he kyllä ehtivät myöhemminkin.

Jokainen lapsi oppii omalla tavallaan. Ei neliötäkään tungeta ympyrän läpi lasten lelussa ihmetellen, kuinka se ei mahdukkaan tähän muottiin. Liian suuret ryhmäkoot lisättynä integraatiolla vaikeuttavat sekä erilaisen oppijan kuin sen kympinkin lapsen oppimista. Kumpikaan ei kehity, kummankin oppiminen häiriintyy.

Lapset ovat avoimen suoria ja rehellisiä. Aikuistenkin tulisi olla. Kun joku asia ei suju, eikä onnistu, menee jopa metsään, tulisi palautteen olla rehellinen ja avoin, myös koulumaailmassa. Ei kukaan mene rikki, jos hänelle kerrotaan, että tarvitset harjoitusta. Sen sijaan rikki voi mennä, jos ollaan epärehellisiä ja päästetään seuraavalle vuosiasteelle, jossa ongelmat ovat entistä suurempia, kun perusasiat eivät onnistu. Miten voit hakea ammatilliseen koulutukseen, jos et osaa lukea, laskea tai kirjoittaa? Miten pärjäät maailmassa, jos perustaidot puuttuu?

Älylaitteille on paikkansa ja aikansa, mutta niiden tulee olla välineitä oppimiselle, ei itsestään tarkoitus, eikä niiden tule tehdä meistä myöskään orjiaan. Oikeiden kirjojen, kynien ja vihkojen tulisi olla edelleen keskeiset oppimisen tukena käytettävät välineet peruskoulussa.

Koulujen on palattava digitalisaation ihmemaasta perusasioihin. Lukeminen, laskeminen, kirjoittaminen, kädentaidot, liikunta. Ne luovat pohjan oppimiselle ja oppimisen hyödyntämiselle. Tulevaisuudessa ja elämässä.

Osallistu keskusteluun!


22 kommenttia
Äänestäjä
#1

Hesarissa tutkijat ilmestyivät kertomaan sen kauheutta, että joissain kouluissa on hyvä opiskella.
Tutkijat edustavat kantaa, koulut toimimaan huonosti pärjäävien maahanmuuttajien ehdoilla. (hyvinpärjäävät ovat samassa liemessä kantasuomalaisten pärjääjien kanssa)
Kyse oli yliopiston tutkijoista, joiden lempiteema on yhdenvertaisuus, heidän tulkinta on, mahdollisuudet pois kaikilta. Jos yhdenvertaisuus tarkoittaa, et saa pärjätä, kun joku ei pärjaa, on maan tulevaisuuden kannalta viimeiset hetket luopua yhdenvertaisuudesta ja aloitettava aika, jokaiselle annettava mahdollisuudet pärjätä tasonsa mukaan, tai paremmin.
Tämäkö on tutkijoiden taso ja sanoma?
Kunhan vaalit on ohi, vihervasemmisto tulee koloistaan ja vie näiden ilmeisesti vihervasemmistolaisten tutkijoiden yhdenvertaisuuden koulussa maaliin. Ennen vaaleja eivät uskalla, koska asia koskee kaikkia, puolueesta riippumatta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Sanna Marin on pääministeri ja hän vastaa hallituksen päätöksistä, myös opetusministerin touhuista.
Tämä S2 on toistaiseksi lähinnä pääkaupunkiseudulla (ja isoissa kaupungeissa), joten Kehä III ulkopuolella asuvat eivät vielä osaa edes aavistaa, mitä on tulossa heidän kuntiinsa, jos haittamaahanmuutto saa jatkua samaan tahtiin.
Alkaa olla koulut tukossa jo nyt ukrainalaisten lasten kanssa(mikä kyllä on oikein auttaa oikeaa sotaa pakenevia).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Tänään oli neloskanavalla ”Luokan edessä”, jossa tänään vieraili Kokoomuksen Petteri Orpo. (Ensi viikolla Sanna Marin ja sitten Riikka Purra).
Lapset tenttaavat Orpoa valmiiksi valituilla kysymyksillä. Tuli työperäinen maahanmuutto, yhden sisko tunsi itsensä pojaksi ym.
Kenelle ohjelma on tarkoitettu?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#2

Kohu ylen koulukoneen julkaisusta paljastaa vihervasemmiston piilorasismin. Koneessa kerrottiin S2 oppilaiden lukumäärä, pitävät sitä koulujen rankinglistoina. Rankinglista taisi olla paheksujien omassa päässä.
Pahimmin paheksuvat he, joiden lapset automaattisesti menevät kouluihin, joissa S2 oppilaita ei ole.
Heillä ei pitäisi olla oikeutta arvostella tahoa, jolle ovat ulkoistaneet ongelmat, joita ovat edesauttaneet.
Pitäisi kaivaa kätköistä kommentit, kun joskus ehdotettiin suomenkielisiä samaan kouluun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Julkaisiko Yle jutun, koska Perussuomalaiset ovat tulevien vaalien kärkikolmikossa ja PS haluaa supistaa roimasti Ylen budjettia?
Varsinkin, kun Riikka Purra kertoi totuuden Työmiehen tuumaustunnilla muutama viikko sitten?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#3

On erikoista, että ruotsinkieliset pitävät eniten meteliä segregaatiosta. Uskottavaa se ei ole tosiasioiden valossa.
Suomenkielisillä ei ole asiaa päättämään ruotsinkielisten kouluasioista. Miksi ruotsinkieliset, tai henkilöt joiden lapset ovat ruotsinkielisiä päättävät suomenkielisten asioista?
Tähän on tultu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Ruotsinkieliset koulut ovat tähän asti jatkaneet perinteisinä kouluina. R2 kieltä ei ole olemassakaan ja S2 kieli ruotsin kielisissä kouluissa lähellä nollaa. Heti kun sinne laitetaan ruotsin kielisiin kouluihin inkluusiota, alkaa tapahtumaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#6

Helsingin apulaispormestari on SDP:n afganistanilainen ”pakolainen” Nasima Razmyar, joka vastaa varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta.
Molemmat alat täysin sekaisin.
Mutta mitä koulua käyvät Razmyarin lapset? Tai ovat missä varhaiskasvatuksen yksikössä?
Asuvat Helsingin Lauttasaaressa ja puoliso on suomenruotsalainen, joten käyvätkö S2(R2) koulua?
Nyt on pyrkimässä takaisin eduskuntaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#11

Razmyar koulutuksen pormestarina ja maahanmuuttajien puolestapuhujana näyttää tarkoittavan helsinkiläislapsille pyrkimystä tasapäistää oppimista, lopetetaan painotettu opetus, etteivät lahjakkaat pääsisi edelle; jaetaan huonosti pärjäävät rasittamaan tasaisesti kaikkia, ettei kukaan pärjää hyvin; jaetaan ylimääräistä rahaa ja resursseja maahanmuuttajavaltaisille alueille, mutta huonosti hyvillä alueilla pärjääjät, tulkoon toimeen omillaan.

Ihmettelen, miten saa toimia noin puolueellisesti ja ulkomaalaisten asiaa ajaen veronmaksajien rahoilla. Toisaalta kun tietää, millainen on islam, aina toisten rahoilla itselle etua etsien, enpä ihmettele. SDP rohkeutta olla maahanmuuttajan asialla – ns. tasa-arvo SDP:lle on antaa palkintoja vuoden pakolaisnaisillle ja -miehille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Eikös hän ollut aikaisemmin kulttuurin ja vapaa-ajan puolella, silloin, kun katujengit aloittelivat? Nyt sitä tonttia hoitaa vasemmiston Arhinmäki. Eipä ole paljon kuulunut kaverista?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Olisi kiva tietää, miten kasvatus-ja kouluasiat olivat edellisen, Kokoomuksen Pia Pakarisen (2017-2021) apulaispormestariaikana.
Vai onko homma levinnyt käsiin SDP:n Nasima Rasmyarin kaudella.
Maahanmuuttotaustainen muslimi varmasti on omiensa puolella ajamassa S2:laisten asiaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Li Andersson hermostui syystäkin, kun kävi ilmi, että Espoon ruotsinkielisissä kouluissa on vieraskielisiä usein 0% parissa3% ja Helsingissä lähes samoin 0- 5%.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#12

Kieltä osaamattomien suuri lukumäärä koskee vain pientä osaa maan kouluista. Oppimistulokset ovat laskeneet kautta maan. Maahanmuuttajat ensin lähtöinen yhteiskunta unohtaa muut pohtiessaan syitä oppimistulosten heikkenemiseen.
Keskustelu käy kiivaana, pitää muistaa, ettei varallisuus tai varattomuus tee ihmisistä huonompia tai parempia ja että S2 oppilaiden kieli- ja opiskelutaidot vaihtelevat 0-100. Kansainvälisyys ei tarkoita kaaoksellista luokkaa, monikulttuurisuus ei tarkoita oman kulttuurin vähättelyä ja vieraiden kritiikitöntä ihailua. Yhdenvertaisuus ei tarkoita enemmistön laillista syrjintää. Eriytymisen estäminen ei sitä, että eriytyneet ovat huolissaan muiden eriytymisestä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Jutta Zilliacus lanseerasi aikoinaan käsitteen ”poliittinen broileri” ja tuntuu, että olemme nyt käsitteen juurilla.
Koko varhaiskasvatus on kriisissä ja nyt tämä S2 soppa.
Hyvin pyyhkii vihervasemmistolla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000