Perussuomalaiset

Outi Mara

Lasten kotihoito mahdollista jatkossa vain rikkaille?

Muutokset kotihoidon tukeen merkitsevät sitä, että jatkossa vain rikkailla on mahdollisuus valita, hoitaako pientä lastaan kotona. Eihän tuki vanhemmille nytkään ole iso, mutta se mahdollistaa kuitenkin pienen lapsen kanssa kotiin jäämisen. Lasten kotona hoitaminen on perheen oma päätös. 10kk ikäinen lapsi on vielä vauva, joka tarvitsee vanhempiaan.

Yksikään vanhempi ei ole huono, päättipä hän viedä lapsen hoitoon heti vanhempainvapaan loputtua tai jäädä lapsen kanssa kotiin. Ja jos rahaa mietitään, maksetaanhan kotona oleville aikuisille ihmisillekin sosiaaliturvaa muutenkin. Miksi aikuisen yksin asuvan ihmisen oikeus olla kotona on suurempi kuin lapsen ja vanhemman?

Mikä muuten voisi olla tärkeämpää, kuin oman lapsen hoitaminen? Jos urakehitystä mietitään, itse en ole siinä jälkeen jäänyt, vaikka lapsia olenkin saanut ja hoitanut kotona. Päinvastoin. Olen mielestäni ollut etuoikeutettu saadessani lapsia, hoitanut heitä ja lähtenyt töihin, kun se on ollut mahdollista.

Joten annetaan ihmisten itse valita. Koti, perhe, työura. Nämä eivät ole toisiaan poissulkevia. Eikä niistä myöskään keskenään sellaisia pitäisi yhteiskunnassa tehdä.

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Lasse Hietanen.
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Outikin. Sinä kirjoitit hyviä asioita: Toivotaan ja rukoillaan, koska ne ovat Jumalan tahdon mukaisia: Että ne joku asioihin voiva vaikuttajataho, ottaisi käyttöön. Lapsien asiat on tärkeät hoitaa parhaimmalla tavalla. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Outikin. Sinä kirjoitit hyviä asioita: Toivotaan ja Rukoillaan, koska ne ovat Jumalan tahdon mukaisia: Että ne joku asioihin voiva vaikuttajataho, ottaisi käyttöön. Lapsien asiat on tärkeä hoitaa parhaimmalla tavalla. Kiitos. Siunaten Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Etenkin näin korona-aikana kotihoidontukea pitäisi suorastaan pidentää, että äidit/isät ja lapset pysyisivät kotona ja pihoilla nyt – eikä lapsia vietäisi kimppasumppuun saamaan tartuntoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000