Perussuomalaiset

Niko Aleksanteri Kauko

Armeija, jolla oli maa...

Moni varmaan on kuullut viisaan ja osuvan sanonnan entisestä Neuvostolitosta, jonka mukaan Neuvostoliitto ei ollut maa, jolla oli armeija, vaan enemmänkin armeija, jolla oli maa.

Militarismi oli niin hallitsevassa asemassa Neuvostoliiton sisällä, että se yhtenä pääsyynä johti koko maan ja sen systeemin täydelliseen ja nopeaan sekä yllättäväänkin romahtamiseen.

Aivan samaa ajatuksenjuoksua hieman muunnellen voisi käyttää myös nykyisen USA:n kohdalla ja se sopisi hyvin myös USA:n sotateolliseen kompleksiin.

Mutta nyky-USA:sta puheen ollen vielä paljon paremmin se sopii USA:n pörssiin, eli New Yorkin Wall Streettiin.

Pörssi, jolla on maa

Voisi siis hyvinkin jo sanoa, että nykyinen USA ei ole enää maa, jolla on pörssi, vaan pörssi, jolla on maa.

Sillä USA:n presidentti, kongressi ja keskuspankki ovat vuosien varrella ajaneet itsensä vaivihkaa tilanteeseen, jossa ne joutuvat nykypäivänä kuuntelemaan yhä herkemmällä ja herkemmällä korvalla ”markkinoiden” tahtoa ja pelkäämään pienintäkin markkinoiden säröä mahdollisena suurtulvan aiheuttajana, joka puhkaisee velkarahasta riippuvaisen ja sillä ääriään myöten täyteen pumpatun talouden, joka on kaikin keinoin viety kestokykynsä äärirajoille.

Niin hallitsevaan asemaan on finanssimarkkinat – eli ”Wall Streetin ja markkinoiden tahto” -päästetty USA:ssa poliittisten päätöksentekijöiden toimesta, että valtiosta ja keskuspankista on tehty ”markkinoiden” juoksupoika, jonka on aina lopulta tehtävä ja toimittava niin kuin ”markkinoiden tahto” kulloinkin on.

Ja näin on tehtävä vaikka tiedetään, että ”markkinoiden tahtoon” taivuttaessa toimitaan niiden hetkellisen nautinnon takia valtion pitkän tähtäimen etujen vastaisesti, jotta halpaan velkarahaan kuin huumeeseen addiktoituneet ”markkinat” saavat aina uuden haluamansa raharuiskeen.

Vastaavaa tapahtuu toki maailman velkavetoisessa taloudessa muuallakin, mutta USA:ssa se on poikkeuksellisen vahvaa, ja panokset tässä USA:n ”pörssikasinotaloudessa” ovat kaikkein kovimmat USA:n kansainvälisen johtoaseman vuoksi.

Todennäköiset seuraukset järkyttävät koko maailmaa

Ja todennäköisesti seuraukset näissä molemmissa, sekä Neuvostoliiton, että USA:n tapauksissa, joissa molemmissa valtio alisti itsensä voimille, joita se ei kykene hallitsemaan, tulevat olemaan samankaltaiset.

Eli valtio tulee USA:ssakin suurella todennäköisyydellä kärsimään lopulta valtavan katastrofin, kun se on päästänyt markkinavoimat näin selkeästi palvelijan asemasta isännän rooliin. Ja jos näin käy, sillä tulee olemaan suuri vaikutus koko maailman poliittiseen järjestelmään ja suurvaltojen voimasuhteisiin.

Itsenäisyys ja johdonmukainen puolueettomuus olisi Suomen paras turva

Paras turva suomalaisille kaikissa olosuhteissa, yllättävissäkin, olisi NATO:n kanssa flirttailevan EU-Suomen sijasta itsenäinen ja puolueeton Suomi, joka olisi omassa ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan johdonmukaisesti puolueeton kulloisistakin suurvaltojen voimasuhteista riippumatta.

Näin meille ei pääsisi käymään niin, että on tehty vääränlainen arvio valtioiden voimasuhteista ja pyritty sen johdosta oletetusti vahvimman puolelle ja siipien suojaan, joka sitten osoittautuukin meille suuria ongelmia aiheuttavaksi virheratkaisuksi, kun ulkopolitiikkamme perustui väärään analyysiin maailman tilanteesta.

Niko Aleksanteri Kauko

Perussuomalaiset

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos. Tekin; Niko ja Tatu; kuten kaikki Ystävät; jotka olette; ’pystyyn pykänneet tämän jutun;’ Olette enemmän, kuin taivaan enkeleitä; olette aitoja ihmisiä. Teillä on mukananne: Taivaan ja maan viisaus. Noin juuri meidän on toimittava: Että saamme perkeleen putoamaan kelkastamme pois. Eihän se ’velikulta’ meitä muuten millään jättäisi; sehän on kuin iilimato ja tunkeutuu vain yhä syvemmälle meidän ihoomme. Nyt sillä perkeleellä on vielä käytössään; tuo elektroninen; ’nipistelykone’. Nipistellen jokaista; katsomaansa; ’mustaa lammasta’. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#2

Voisi sanoa myös: ” Kerran oli maa joka ei sulkenut rajojaan”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

realisti
Tyytyväinen
#3

Suomi on tehnyt järkeviä päätöksiä turvallisuuden takaamiseksi. Kun tilaisuus tuli, niin Suomi v. 1995 liittyi EU:iin ja näin yhdellä kertaa sai paljon enemmän, kuin moni muu jäsenvaltio. Vapaakaupasta yhteisiin arvoihin ja kirsikkana turvallisuus. Turvallisuus, joka ratifioitiin Lissabonin sopimuksen artiklalla 42.7, jossa muut EU maat auttavat, jos johonkin EU maahan hyökätään. Totta on, ettei tätä ole koskaan tarvinnut käyttää, eikä koeponnistaa, mutta jo pelkästään kirjaus on arvokkaampi kuin 1o miljardin hävittäjä kauppa. Me impivaaralaiset eletään siinä harhaluulossa, että yksin pärjätään paljon paremmin ja, että muita emme tarvitse. Pärjäisimme kuulemma aivan mainiosti ilman EU jäsenyyttä, pärjäisimme oikein hyvin markan leikkirahalla, pärjäisimme oikein hyvin, kun vaan olisi oma armeija ilman mitään sopimuksia ja artikloja. Pärjäisimme oikein hyvin olisi viimeinen lausahdus ennen hapankaalin syöntiä ja omaa rahaa, eli ruplaa. Venäjä poimisi Suomen aivan kuten Ukrainasta parhaat

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Realistikin, 3 päiv, sitt. . ”Suomi on tehnyt järkeviä päätöksiä turvallisuuden takaamiseksi.” ? Kuka on mieltä mitäkin; jos heittää Raamatun opetukset roskikseen ja turvautuu jumalattomiin järjestöihi, vaikka suuriinkin. Tarpeellisia; on vähän; tahi; yksi ainoa. Toisen kanssa pääsee taistelutantereelle asti; toisen Iankaikkiseen Elämään saakka. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pertti Ilmari
#4

Tuohon maa-pörssi-armeija kolmiyhteyteen täytyy vielä jatkoksi liittää Puolue. Muuten ei voi ymmärtää, kuinka näppäriä kiinalaiset ovat. Nimittäin siellä valtio on Puolueen rinnalla samalla tavalla näennäinen ja toissijainen kuin Natsi-Saksassa: Kansan Vapautusarmeija on Kiinan kommunistisen puolueen eikä valtion omistama. Eli voi kai sanoa, että Kiinan versio on pelkkä SS.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000