Perussuomalaiset

Mira Nieminen

Koulujärjestelmän rapautumiseen on puututtava nopeasti

Kirjoitukseni koulun ja opetussuunnitelmien väsyttämistä lapsista ja nuorista keräsi paljon ajatuksiani tukevaa palautetta. Mielenkiintoinen havainto oli, että useat opettajataustaiset ottivat yhteyttä ja kertovat näkemyksiä, mistä on kyse tämän päivän koulumaailman haasteissa. Myöskin uupunut opettaja kirjoitti (ESS 10.2.2023) kokemuksistaan koululuokassa. Koulujärjestelmän epäkohdista onkin nyt noussut jo suurempi kohu Ylen koulukoneen tulosten julkaisun myötä. On hälyttävää, jos ongelmista ei saa puhua. Miten kuvittelemme korjaavamme tilanteen, piilottelemalla ja salaamalla asioita? Ei, vaan nyt on toimittava.

Kyse ei ole yksittäisen kaupungin ilmiöstä tai lapsiystävällisyydestä, vaan poliittisista päätöksistä ja yhteiskunnan kasvatus- ja arvokulttuurista sekä pitkällä aikavälillä luodusta tilasta valtakunnallisesti. Huomion arvoista on, kun syntyvyys ja oppilaiden määrät radikaalisti laskevat, koulujärjestelmä tarvitsee yhä enemmän rahaa ja tukiresursseja selviytymiseen. Hyvä on kysyä, miten aikanaan ovat kasvaneet suuret sukupolvet vähemmillä resursseilla kestäviksi yhteiskunnan rakentajiksi? Yksin rahan lisääminen ei auta ellemme pureudu kehityksen juurisyihin. On myönnettävä, ettei kaikki uudistaminen ole ollutkaan hyväksi.

Meidän erotettava koulun ja kodin tehtävät sekä kasvatusvastuut selkeämmin. Kasvatusta ei voi ulkoistaa instituutioille. Vanhempien on luovuttava ”kaverivanhemmuudesta” ja otettava vastuu, kohdattava lapset myös rajojen kanssa. Vapaakasvatus oli huono suunta. On pakko avata avoin yhteiskunnallinen keskustelu siitä, millaisilla päätöksillä olemme joutuneet tähän pisteeseen.

On selvää, ettei opettajilla riittävästi aikaa kohdata nykyään hyvin eritasoisia oppilaita luokissa. Avustajien määrä kasvaa eikä tukea ole riittävästi. Kouluissa on paljon levottomuutta, oppimisvaikeuksia sekä hyvin monikielistä ja -kulttuuritaustaista oppilasainesta. Yliopistolehtori Aino Saarisen väitöskirja heikentyneistä oppimistuloksista sai kriittistä palautetta, mutta hän on ollut aivan asian ytimessä. Olen samaa mieltä hänen kanssaan seuratessani omien lasteni kautta tätä kehitystä.

Itseohjautuvuuden ja vapaavalinnaisuuden lisääminen uuden opetussuunnitelma käyttöönoton yhteydessä oli virhe. Se lisäsi töitä opettajille ja todellisia haasteita oppilaille, joille ei ole tähän riittäviä valmiuksia. Samaan aikaan voimakkaasti lisättyä sähköistä – ja digiopetusta on vähennettävä ja palautettava kirjallinen oppimateriaali opetukseen, joissa on yhä vähemmän rauhoittumista, keskittymistä, hienomotoriikkaa vaativia asioista, kuten hiljaisia luku- ja kirjoitusharjoituksia, jotka vähentäisivät levottomuutta samalla lisättävien liikunnan ja harrastusmahdollisuuksien ohella. Huomiota on kiinnitettävä oppimismenetelmiin ja välineisiin.

Opettajien aika on priorisoitava opetukseen. Ajan trendi on, että palavereita, tapaamisia ja erilaisia kirjauksia on paljon. Wilman käyttö on esimerkki, mikä aiheuttaa stressiä kaikille tahoille eikä palvele tarkoitetulla tavalla muodostuen myös liikaa oppilasta painostavaksi järjestelmäksi.

Sama koskee inkluusiomallia, joka ei toimi ja tulisi purkaa. Malli sotkee opetuksen ja estää tehokkaan oppimisen niin tukea vaativien lapsien osalta, mutta opetuksessa normaalisti etenevien osalta, jotka haluaisivat opetukselta enemmän. Oppilailta pitää vaatia näyttöjä osaamisesta ja luokka-asteiden kertaamiseen on palattava. Numerotodistukset tulee palauttaa seurannan mahdollistamiseksi. Valmiuksien osoittamiseksi voidaan järjestää päättökokeita. Opetukseen osallistuvilta tulee vaatia käyttäytymissääntöjä sekä saada poistaa oppitunneilta tai koulusta. Opettajien sekä koulun uskottavuus ja auktoriteetti pitää palauttaa rajoja asettamalla.

Oppilaiden väsymisen estämiseksi tulee koulussa tarjota perusruokaa, jolloin samalla vähennetään ruokahävikkiä. Ei erikoisuuksia tai ”ilmastoystävällisiä versioita” vaan arkiruokaa, johon kuuluvat niin liha- ja kasvikset sekä maku ilman epämääräistä koostumusta. Ideologiat ja aatteet ehditään oppia myöhemmin, mikä koskee ilmastokatastrofipelotteluista sukupuolineutraalisuuteen ja lasten identiteettiä sekoittaviin asioihin, joihin he eivät ole vielä kehitykseltään kypsiä. Palataan perusopetukseen ja vaatimuksiin. Oppilaat tarvitsevat heistä kiinnostuneita aikuisia, pysyvyyttä ja vuorovaikutteisuutta omalla kehityksen tasollaan.

Osallistu keskusteluun!


26 kommenttia
Äänestäjä
#1

Maahanmuuttajat edellä ajattelusta on siirryttävä kaikki lapset edellä ajatteluun. Sen jälkeen kun selvisi, että oppimistulokset kauttaaltaan ovat huonontuneet, oli luokassa S2 tai ei, ei muusta puhuta kun S2 oppilaista.
Päämääränä Helsingissä huonontaa hyvin pärjäävien asemaa.
Aiotut erillisten luokkien poistot, eivät koske vierasmaalaisten oman kielen opetusta. Jos todella olisi halu panostaa kouluihin, siellä ei annettaisi vieraskielisille opetusta omalla kielellään, vaan kaikki resurssit käytettäisiin suomenkielen opiskeluun, jos kielen osaamattomuus on este oppimiselle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Pitäisi olla maksimiprosentti, montako S2 oppilasta luokassa on, esim. 1%. Ukrainalaisia ei lasketa niihin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Yleltä tuli äsken A-studio, jossa Li Andersson ja Riikka Purra ”keskustelivat” peruskoulusta.
Hävettää, että meillä on opetusministeri, joka ei osaa suomea. Aivan järkyttävää kuunneltavaa vuodesta toiseen toistuvia kielioppivirheitä, siis opetusministeriltä. Myös käytöstavat ovat mitä ovat. Keskeyttää jatkuvasti Purran ja jopa juontajan. Huutaa päälle.
Ei myönnä, että viimeiset neljä vuotta on menty alaspäin peruskouluissa ja syynä on juuri ne maahanmuuttajalapset.
Toivottavasti seuraavan hallituksen opetusministeri on vastakohta tälle peruskoulun alasajajalle ja Suomen koulut saadaan nousuun.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#7

Samaa mieltä, kuuntelin ja ihmettelin. Andersson pyrki vetämään keskustelua lapsikysymykseksi pois maahanmuutosta, ikäänkuin perussuomalaiset hakiessaan parempia kouluoloja olisivat lapsia vastaan. Hänelle kelpaa tulla uusia ja uusia koululaisia Afrikasta ja Lähi-idästä, rahallahan ne hoituu, veronmaksajien lisärahalla.

Hoono suomi on opetusministerillä, joten mitä siitä, jos matu-oppilaillakin. Tuollaisiin asemiin pääsee, eikä ymmärrystä kulttuurieroista, historiasta ja haittamaahanmuuton kokemuksista Euroopassa. Tai mikä vielä pahempaa: tietämystä saattaa ollakin, mutta epärehellisyys ja manipulointi kuuluu puolueen ohjelmaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#14

Pitää muistaa, että ruotsinkielisenä hänen on vaikea laittaa lastaan kouluun, jossa on paljon ulkomaalaistaustaisia, vaikka ilmoitti halunsa tehdä niin. Sellaista ruotsinkielistä koulua ei ole kun korkeintaan Närpiössä. Sielä ei suomenkielisiä suvaita. (Suomenkieliset österbottenin mamut vai paikkakunnan alkuperäisväestö, jonka meren yli tulleet ajoivat pois) Silti närpiöläisiä ei kutsuta rasisteiksi tai valloittajiksi jostain syystä.
Voisi kutsua tekopyhyydeksi tai kaksinaismoraaliksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Ei missään sivistyneen Euroopan maassa Lähi-idästä tai Afrikasta tulleet, tiettyä uskontoa kumartavat ole pärjänneet, kuin ehkä yksittäistasolla.
Ongelmat ovat samoja, kuin Suomessa. Lukekaa ulkomaan uutisia.
Suomessa tämä mamutus on katkaistava NYT, ennenkuin on liian myöhäistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#17

Näillä vihervasemmistolaisilla on kumma tapa tuoda mielipiteensä julki Leninmäisellä puhetyylillä.
Hyökkäävä, kovaääninen ja etukäteen ulkoa opeteltu agiteeraus.
Höpö höpö kansa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Espoossa asuva ulkolainen pariskunta siirsi 7 v. lapsensa Ruoholahteen, kansainväliseen kouluun. Vuosi mamukoulussa riitti. Jos kansainvälisille ”osaajille” tarjotaan muslimikulttuuria jopa lasten kouluissa, ei ihme, että kiertävät Suomen kaukaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

Mamulähiöiden kouluissa kukaan ei opi suomea kunnolla.

Opitaan RALLISUOMEA, jossa on sanontoja monesta eri kielestä, ja suomen kielen rakenne on ihan rikki.
Ei tällaisella rallisuomella voi oppia lukemaan tai kirjoittamaan suomenkielistä tekstiä!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Samassa ohjelmassa haastateltiin n. 20v. Suomessa ollutta ukrainalaista miestä, jolla oli täydellinen suomen kieli.
Kuinka Li on saanut ylioppilaslakin noin virheellisellä suomella ja päässyt vielä opetusministeriksi?
Luulisi, että 35 vuotias oppisi kieltä, jota joutuu päivittäin käyttämään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Mamut ovat pakkautuneet (pakkautetut) vuokra-asuntoihin mamulähiöihin.
Nyt tiedetään, että suurimmissa mamukouluissa on jo yli 80 % oppilaista mamuja. Muutaman vuoden päästä näiden koulujen mamumäärä on 100 %.

Mamut omiin kouluihin!
Suomalaisille annettava rauha olla omissa kouluissaan!

Tämä voisi olla realismia: asylum-mamuille omat koulut!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#6

Mamut omat kouluihin omissa kotimaissaan. Meillä ei ole mitään velvollisuuksia kouluttaa suomalaisten verorahoilla kolmansista maista tulleita.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Tänään näin:
”Koulutusjärjestelmä ei voi olla lajittelukeino”, linjaa Nasima Razmyar painotusluokista – vuosaarelaisisä ihmettelee elitismipuheita
https://www.helsinginuutiset.fi/paikalliset/5739806

Mitähän huomenna?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Jos opettajan ja suomenkielisten lasten aika menee mamulasten suomen kielen opetukseen, niin eihän siinä kerta kaikkiaan ole mitään järkeä eikä mieltä!

Suomenkielisten lasten hyvinvoinnista ja oppimisesta ei välitetä yhtään mitään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Asylum-mamujen ja heidän jälkeläistensä suuri määrä on koulujen syvin ongelma.

Asylum-mamuja, näitä sosiaalietuuksien perässä tulleita, on ihan liian paljon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#19

Ja nyt ovat jonossa hakemassa Suomen kansalaisuutta.😈.
Yli 20 000!.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Ei pitäis myöntää kansalaisuutta asylum-mamuille.!

Asylum-systeemin tarkoituksena on ollut alun perin tarjota vain väliaikainen ”turvapaikka”, ei mitään kansalaisuuden myöntämisiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#4

Demari kirjoitti puheenvuorossa, että myös maahanmuuttaja lapsilla on oikeus menestyä. Niin on, mutta niin on myös kantasuomalaisilla, vaikka päättäjämme eivät tunnu sitä hyväksyvän.
Kaikkien etu on toimiva koulu, tausta ei tee oppilasta huonommaksi tai paremmaksi, vaikka ministeriemme ja muiden ulostulot koulukoneen julkaisun jälkeen, kertovatkin toisenlaisesta näkemyksestä. Kielitaito on ratkaiseva tekijä, mitään sen hyväksi eivät ole valmiita tekemään, vaikka oikein priorisoimalla se ei edes maksaisi enempää.
Tutkijoiden ja Helsingin koulupäättäjien ulostulot erikoisluokkien lopettamisen syistä ovat ala-arvoisia. Joko eivät ymmärrä mitä puhuvat tai sitten ovat pahoja, kumpikin vaihtoehto on pelottava.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Miten mamut voi menestyä, jos ne ei osaa suomea, eikä osaa lukea tai laskea edes tavallisia päässälakuja????????????

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Ehkä hallitsevat koraanin suurat paremmin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#11

Olisi kamallaa, jos syntyisi sinipunahallitus ( mm. Sixten Korkman pitää hyvänä. )
Orpo ja Marin! Siinä olisi kestämistä ja nykymeno jatkuisi. Lisää ”työvoimaa=( elätettäviä) kolmansista maista polkemaan suomalaisen duunarin palkkoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Aikooko Sanna Marin hakea Naton pääsihteerin paikkaa ensi syksynä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#katotaan googlesta#
Tyytyväinen
#23

V:tu ei kiinnosta ton daamin sekoilut!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#5

Onneksi Bättre folkin ruotsinkieliset koulut eivät rapaudu ja siellähän Li opiskeli ja Lin lapsikin tulee opiskelemaan. S2 oppilaiden määrä 0.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000