Kirjoitukseni koulun ja opetussuunnitelmien väsyttämistä lapsista ja nuorista keräsi paljon ajatuksiani tukevaa palautetta. Mielenkiintoinen havainto oli, että useat opettajataustaiset ottivat yhteyttä ja kertovat näkemyksiä, mistä on kyse tämän päivän koulumaailman haasteissa. Myöskin uupunut opettaja kirjoitti (ESS 10.2.2023) kokemuksistaan koululuokassa. Koulujärjestelmän epäkohdista onkin nyt noussut jo suurempi kohu Ylen koulukoneen tulosten julkaisun myötä. On hälyttävää, jos ongelmista ei saa puhua. Miten kuvittelemme korjaavamme tilanteen, piilottelemalla ja salaamalla asioita? Ei, vaan nyt on toimittava.

Kyse ei ole yksittäisen kaupungin ilmiöstä tai lapsiystävällisyydestä, vaan poliittisista päätöksistä ja yhteiskunnan kasvatus- ja arvokulttuurista sekä pitkällä aikavälillä luodusta tilasta valtakunnallisesti. Huomion arvoista on, kun syntyvyys ja oppilaiden määrät radikaalisti laskevat, koulujärjestelmä tarvitsee yhä enemmän rahaa ja tukiresursseja selviytymiseen. Hyvä on kysyä, miten aikanaan ovat kasvaneet suuret sukupolvet vähemmillä resursseilla kestäviksi yhteiskunnan rakentajiksi? Yksin rahan lisääminen ei auta ellemme pureudu kehityksen juurisyihin. On myönnettävä, ettei kaikki uudistaminen ole ollutkaan hyväksi.

Meidän erotettava koulun ja kodin tehtävät sekä kasvatusvastuut selkeämmin. Kasvatusta ei voi ulkoistaa instituutioille. Vanhempien on luovuttava ”kaverivanhemmuudesta” ja otettava vastuu, kohdattava lapset myös rajojen kanssa. Vapaakasvatus oli huono suunta. On pakko avata avoin yhteiskunnallinen keskustelu siitä, millaisilla päätöksillä olemme joutuneet tähän pisteeseen.

On selvää, ettei opettajilla riittävästi aikaa kohdata nykyään hyvin eritasoisia oppilaita luokissa. Avustajien määrä kasvaa eikä tukea ole riittävästi. Kouluissa on paljon levottomuutta, oppimisvaikeuksia sekä hyvin monikielistä ja -kulttuuritaustaista oppilasainesta. Yliopistolehtori Aino Saarisen väitöskirja heikentyneistä oppimistuloksista sai kriittistä palautetta, mutta hän on ollut aivan asian ytimessä. Olen samaa mieltä hänen kanssaan seuratessani omien lasteni kautta tätä kehitystä.

Itseohjautuvuuden ja vapaavalinnaisuuden lisääminen uuden opetussuunnitelma käyttöönoton yhteydessä oli virhe. Se lisäsi töitä opettajille ja todellisia haasteita oppilaille, joille ei ole tähän riittäviä valmiuksia. Samaan aikaan voimakkaasti lisättyä sähköistä – ja digiopetusta on vähennettävä ja palautettava kirjallinen oppimateriaali opetukseen, joissa on yhä vähemmän rauhoittumista, keskittymistä, hienomotoriikkaa vaativia asioista, kuten hiljaisia luku- ja kirjoitusharjoituksia, jotka vähentäisivät levottomuutta samalla lisättävien liikunnan ja harrastusmahdollisuuksien ohella. Huomiota on kiinnitettävä oppimismenetelmiin ja välineisiin.

Opettajien aika on priorisoitava opetukseen. Ajan trendi on, että palavereita, tapaamisia ja erilaisia kirjauksia on paljon. Wilman käyttö on esimerkki, mikä aiheuttaa stressiä kaikille tahoille eikä palvele tarkoitetulla tavalla muodostuen myös liikaa oppilasta painostavaksi järjestelmäksi.

Sama koskee inkluusiomallia, joka ei toimi ja tulisi purkaa. Malli sotkee opetuksen ja estää tehokkaan oppimisen niin tukea vaativien lapsien osalta, mutta opetuksessa normaalisti etenevien osalta, jotka haluaisivat opetukselta enemmän. Oppilailta pitää vaatia näyttöjä osaamisesta ja luokka-asteiden kertaamiseen on palattava. Numerotodistukset tulee palauttaa seurannan mahdollistamiseksi. Valmiuksien osoittamiseksi voidaan järjestää päättökokeita. Opetukseen osallistuvilta tulee vaatia käyttäytymissääntöjä sekä saada poistaa oppitunneilta tai koulusta. Opettajien sekä koulun uskottavuus ja auktoriteetti pitää palauttaa rajoja asettamalla.

Oppilaiden väsymisen estämiseksi tulee koulussa tarjota perusruokaa, jolloin samalla vähennetään ruokahävikkiä. Ei erikoisuuksia tai ”ilmastoystävällisiä versioita” vaan arkiruokaa, johon kuuluvat niin liha- ja kasvikset sekä maku ilman epämääräistä koostumusta. Ideologiat ja aatteet ehditään oppia myöhemmin, mikä koskee ilmastokatastrofipelotteluista sukupuolineutraalisuuteen ja lasten identiteettiä sekoittaviin asioihin, joihin he eivät ole vielä kehitykseltään kypsiä. Palataan perusopetukseen ja vaatimuksiin. Oppilaat tarvitsevat heistä kiinnostuneita aikuisia, pysyvyyttä ja vuorovaikutteisuutta omalla kehityksen tasollaan.