Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Tehtiinkö kyseenalainen sopimus?

Ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Hannu Hoskonen (kesk.) kirjoitti ilmastoasioista (SS 3.10.). Hän kertoi, ettei maailman ilmapuntari huomaisi, vaikka lopettaisimme kaiken toiminnan Suomesta. Todellisuudessa keskustan arvopohja tuntuu olevan toisenlainen.
Viime vuoden marraskuussa Juha Sipilän (kesk.) johdolla keskusta oli mukana allekirjoittamassa äärimmäisen kunnianhimoista sopimusta. Siinä mainitaan sovituksi, että lämmön ja sähkön tuotannon tulee olla lähes päästötöntä 10 vuoden kuluttua. Päästökauppaa laajennetaan jopa niin kattavaksi, että siihen tulee mukaan kiinteistökohtaiset lämmitykset sekä jäähdytys. Olen varma, että kiinteistökohtaisuus lisää kiinteistöjen kuluja. Lisäksi on mainittu turvemaiden päästöjen vähentäminen ja maatalouden hiilensidonnan kehittäminen, vahva metsäkadon hillitseminen ja päästöttömän tai vähäpäästöisen liikenteen kehittäminen.

Tuotteiden ilmastojalanjälkilaskentaa ja -merkintää on sovittu edistettävän. Mitähän tämä käytännössä tarkoittaa ja mitä maksaa? Nykyisistä eduskuntapuolueista seitsemän allekirjoitti sopimuksen. Perussuomalaiset eivät ole tätä sopimusta allekirjoittaneet.

Uskallan väittää, ettei maailman väestöstä iso osa ole edes kuullut mistään hiilijalan- tai hiilikädenjäljestä.

Onko varaa menettää kotimainen teollisuus muihin maihin? Miksei oteta oikeasti huomioon maamme pitkiä etäisyyksiä ja vuodenaikojen vaihteluita? Eikös myös hallituksen ajama polttoaineveron korotus vie maamme kilpailukykyä alaspäin rymyvauhdilla?

Ilmastohienostelu on mennyt mielestäni yltiökunnianhimoiseksi. Ilmastomielenosoitukset ja ilmastopelko ovat tulleet kouluihin. On huolestuttavaa, jos ilmastokeskustelu kouluissa kärjistyy. Onko riski, että oppilas voi joutua kiusatuksi, ellei osallistu mielenosoituksiin?

Meidän pitää huolehtia, että Suomessa pärjätään. Liiallisen kunnianhimon sijaan suosittelen tavallista arkirealismia.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000