Nolo päätös hallitukselta
Kotitalousvähennys on mahdollistanut monelle kodin remonttien teettämisen. Verotuksessa myönnetty vähennys on lisäksi edesauttanut esimerkiksi siivousavun kotona käyttämistä. Vähennystä on ollut mahdollista saada myös hoitotyöstä kotiin.
Hallitus päätti heikentää tätä etuutta. Tämä tuntuu jo heti vuoden 2020 alusta alkaen. Päätös tuntuu ikävältä ja nololta. Päätöstä perusteltiin kuuleman mukaan jopa siten, että tämä etuus on pääasiassa koskenut vain hyvätuloisia. Asia on mielestäni päinvastoin. Nimenomaan tämä verovähennys on mahdollistanut monelle pienituloiselle remontoinnin tai esimerkiksi monelle pienituloiselle vanhukselle siivouspalvelun käyttämisen. Monet ovat tästä vähennyksestä hyötyneet. Samalla tämä verovähennys on parantanut työllisyyttä, koska sillä on ollut työllistävä vaikutus.
Aikaisemmin verovähennys oli 2 400 euroon asti ja nyt se on nykyhallituksen toimesta laskettu 2 250 euroon. Hallitus tekisi viisaasti, kun se palauttaisi tämän verovähennyksen. Tuntuu sille, että hallituksella ei ole aikomustakaan tätä päätöstään järkevöittää.
Valitettavaa on, että veroasiossa hallitus näyttää astuvan tavallisen suomalaisen varpaille. Hallitus mm. korottaa polttoaineveroja, joka tuntuu kaikkien kukkarossa vaikuttaen muun muassa tuotteiden hintoihin ja matkakustannuksiin.
Toivoisin, että hallitus muuttaisi omaishoidontuen verottomaksi. Perussuomalaiset kannattavat verotonta omaishoidontukea, mutta hallituspuolueet eivät sitä vieläkään tee.
Verotuksen keinoin voidaan joko helpottaa tai hankaloittaa kansalaistemme elämää. Mitä hallitus vielä keksiikään tavallisen kotitalouden maksettavaksi energiaverotuksen suhteen?
Tekstin aiheet:
Näin tämä ”sosialistihallitus tukee mm. niitä vanhuksia jotka yrittävät sinnitellä omatoimisesti vaikka siivousapua tai kiinteistön huoltoa käyttämällä. Kepukin yhtyy samaan joukkoon!
Tämä lujittaa sitä viestiä, että tässä järjestelmässä ei kannata mitään yrittää. Sossunluukulle vaan notkumaan ja kaikki sieltä saatavat tuet käyttöön.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kommunisti puolue Kepu ei uskalla erota Hallituksesta koska kaikki Ministerit loikkaisivat kuka mihinkin puolueeseen ja varastaisivat näin Kepun Ministerin paikan kuten Sinisiin loikainneet Persu Perseen myyjäå Ministerit jotka teki sen vain ja ainoastaa oman edun takia.
Näin Kepu pitää Kommunisti Hallitusta pystyssä ja Kepun kannatus laskee tästä syystä 5 % tasolle !
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tämä vihervassarihallitus ajaa Suomea alas oikein rytinällä. Jos jokin hyvä asia jäi vielä edelliseltä hallitukselta ikään kuin huomaamatta tärvelemättä niin tämä hallitus kyllä paikkaa nekin ”lipsahdukset”!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä nyt taas näkyy nykyhallituksen ajatusmaailma. Hallitus on miehitetty kommareilla jotka EIVÄT todellakaan ole tässä pienen ihmisen asialla!
Kommarien ajattelutapa, että jos varakas hyötyy, niin taviksellekaan ei myönnetä.
Kun varakas teettää, rahaa häneltä palaa ja myös tehtaat, firma ja sen tekijät saavat korvauksensa. Eikös k-vähennyksessä ole jokin yläraja?
Meille kahdelle eläkeläiselle a’ 1400 € netto/kk ”tienaavalle” (45v työssä) kotitalousvähennys oli paikallaan JA tarpeellinen.
Remontti kerrostaloasunnossa liki 40 vuoden asumisen jälkeen oli tarpeen. Pröystäilty ei materiaaleissa mutta laatua tuli.
Laadukkailla kotimaisin materiaalein hankituilla materiaaleilla kotimainen paikallinen firma sai työtä suomalaisille tekijöilleen. Tästä saimme pienen mutta meille tarpeellisen k- vähennyksen!
Aikaisemmin ITSE tapetoimme ja maalasimme paikkoja, mutta enään ei oikein jaksa tehdä itse ja lopputulos ei olisi hyvä.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Niin. Kaikki tuet ovat seurausta jostain vääristymistä. Korjataan ennemmin verotusta niin, että on kannattavaa yrittää ja syntyy aitoa markkinataloutta. Myös työssäkäynnin tulee olla kannattavaa. Silloin ihmisillä olisi varaa ostaa erilaisia palveluja aivan omilla tuloillaan ja rahoillaan. Mitä vähemmän valtio puuttuu markkinatalouden mekanismeihin sen parempi. Ei voi olla niin, että henkilön X täytyy tehdä 3 tuntia töitä, että hän voi ostaa henkilöltä Y yhden tunnin työpanoksen, vaikka molemmilla on sama tuntipalkka. Näin Suomi toimii nyt ja ihmetellään miksi mikään ei kannata. Välistävetäjiä on aivan liikaa ja valtio on niistä pahin.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Pakolaisbisnes on pahinta välistä vetoa tässä maassa mitä on. se tuhoaa kaiken …kansalaisten moraalin ,talouden ,turvallisuuden jne..
Pitää muistaa että Pakolasbisneksen suojelu on myös Huumebisneksen suojelua !
Suomen sosiaalikulut on yli 70 Miljardia vuodessa siis enemmän kuin valtion budjetti !!! kaikki johtuu näistä kahdesta järjettömän bisneksen suojelusta tässä maassa !!!
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Moderni ihmiskauppa (siirtolaisbisnes) on varmasti yksi turhimmista kulueristä kaikkine välillisine kuluineen. Toki muitakin kankkulan kaivoja löytyy. Pää tulee vetävän käteen ennemmin tai myöhemmin kun nettomaksajat vähenevät. Monet eivät enää viitsi rahoittaa älytöntä järjestelmää, koska eivät saa veroilleen katetta.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Hei. Kiitos Minna ja Ystävät. Niin; Täällä on; välitettävät ja ne; joista ei edes; äänestyskäyttäytymisen puolesta tarvitse välittää; yhtikäs’ mitään, kunhan vain; itsellä; hyvin; riittävästi; ”kotiavustavia” virkamiehiä ympärillä ja mielellään vielä ateisteja. Jumalaapelkäävää avustajaakin; on otollisempi kuulla, kuin; sielunvihollisen oppeja; hyväksi luulla. Kiitos. Siunaten, Lasse.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti