Perussuomalaiset

Kaisa Garedew

Kannanotto rasismikeskusteluun (KSML 5.8.23)

Keskisuomalaisen kansanedustajakolumni 5.8.2023
Kertakaikkisen upea hallitusohjelma on valmistunut. Perussuomalaisten kynnyskysymysten mukaisesti maahanmuuttopolitiikkaan tehdään merkittäviä tiukennuksia. EU-politiikassa ei tulla hyväksymään liittovaltiokehitystä tai uusia elvytyspaketteja. Nyt joudutaan aloittamaan Marinin hallituksen sotkujen siivoaminen sekä menojen tasapainottaminen, jotta pystymme tulevaisuudessakin pitämään huolta köyhimmistä, eläkeläisistä, sairaista ja lapsista. Lisäksi Ilmastohulluus vaihdetaan realismiin: hallitusohjelmaan on kirjattu, että Suomi vastaa päästöjen vähennystavoitteisiin ilman, että arjen kustannukset nousevat tai kilpailukyky heikkenee.

Sen sijaan, että hallitukselle annettaisiin edes mahdollisuus keskittyä töihinsä, media on päättänyt repiä sen palasiksi menneitä kaivelemalla. Suorilla ja epäsuorilla vihjauksilla, analyyseillä ja nostoilla valkoisenkin saa halutessaan näyttämään mustalta. Perussuomalaiset poliitikot ovat kyllä tottuneet siihen, että puoluetta kohdellaan mediassa epäoikeudenmukaisemmin kuin muita valtapuolueita. Virheitäkin on tehty ja niitä on pyydetty anteeksi.

Toimittajien huolella valikoimien asiantuntijoiden tulkinta ei kuitenkaan aina ole yhtä kuin absoluuttinen totuus. Jos sananvapaus on vain medialla, onko se aitoa sananvapautta? Faktoja ja tilastoja on uskallettava nostaa esiin, ilman että leimataan rasistiksi. Nykypäivänä rasismilla voidaan tarkoittaa mitä tahansa.

Kuten olen Jyväskylässä aiemmin, niin edelleen vastustan jyrkästi kaikkea rotuoppia, järkyttävää ja täysin tuomittavaa natsismia ja rasismia. Kukaan ihminen ei voi valita ihonväriään tai etnistä taustaansa. Jokainen ihminen on yhtä arvokas synnyinmaasta riippumatta.

Täysin eri asia on se, että tietyissä kulttuureissa ihmisoikeuksia ja erityisesti naisten ja lasten oikeuksia painetaan alas. Sitä en hyväksy. Mikään kulttuuri tai uskonto ei saa polkea ihmisoikeuksia Suomessa. Tänne ei voi tulla tekemään rikoksia ja hyväksikäyttämään suomalaisten verorahoja. Suomessa arvostetaan työntekoa, ahkeruutta ja rehellisyyttä. Meillä naiset ovat tasa-arvoisessa asemassa. Lasten oikeuksista pidetään kiinni.

Perussuomalaiset ei ole rasistinen puolue, eikä sitä ole hallitusohjelmakaan. Puolueen sääntöjen mukaisesti toimimme kristillissosiaaliselta pohjalta.

Olemme sitoutuneita tekemään työtä itsenäisen, vahvan ja turvallisen Suomen puolesta. Näiden tavoitteiden mukaisesti hallitusohjelman nimeksi annettiin Vahva ja välittävä Suomi. Itse aion pitää fokuksen siinä tavoitteessa.

25.8.2023