Nykyinen eduskunta aloitti huhtikuun lopussa työnsä. Toukokuussa saatiin hallitus muodostettua ja kesäkuussa hallitusohjelma oli valmis. Kesän aikana käytiin hallituksen johdolla kaksi eri yritystä saada yhteiskuntasopimus aikaan työmarkkinaosapuolten välillä. Edellisellä kerralla vaaleissa vuonna 2011 ei toiminta ollut yhtä ripeää, vaan hallituskin taisi olla kasassa vasta kesäkuun loppupuolella.

Uusi hallitus on saanut linjattua muun muassa takuueläkkeeseen korotuksen, toimeentulotukeen indeksin, YLE-veron poiston kaikkein pienituloisimmilta 300.000 henkilöltä. Solidaarisuusveron alarajaa lasketaan roimasti, jotta yhä useampi hyvätuloinen osallistuu talkoisiin. Maahanmuuton linjauksissa on ensimmäistä kertaa maininta, että turvapaikan hakijoille voitaisiin maksaa alempaa sosiaaliturvaa. Tätä valmistellaan pikavauhtia.

Rajavalvontaa ja maahantuloa on tiukennettu, mutta ongelmia ei suinkaan ole vielä ratkaistu. EU:n tulisi saada pikavauhtia hallitsematon kansainvaellus päättymään. Muussa tapauksessa ei voi odottaa keneltäkään jäsenmaalta, että yhteisiä sopimuksia rajoilla pitää enää noudattaa.

Paljon päätöksiä on mielestäni saatu aikaan näin lyhyessä ajassa huomioon ottaen tänä kesänä käsiin räjähtänyt pakolaistilanne. Lisäksi toivon työmarkkinaosapuolten tulevan pikaisesti esiin tasapuolisen ehdotuksen kanssa, jotta leikkaukset kohdistuisivat työntekijöihin tasaisesti. Lainsäätäjän keinot ilman sopimusta ovat rajalliset.

Siksi minua ihmetyttää joidenkin ihmisten näkemykset siitä, että miksei mitään tapahdu ja miksei Soini tee mitään? On hyvä muistaa että perussuomalaisten puolueohjelma ei voi olla hallitusohjelma. Ei kai kukaan tosissaan ole luullut, että kokoomus ja keskusta eivät halua omia näkemyksiään päätöksiin. Sitä on sopiminen ja demokratia. Ei se ole sen kummempaa kuin missä tahansa sopimuspöydässä. Jos mietitään vaikka taloyhtiön kokousta, niin päätökseksi tulee yhteisesti sovittu tai enemmistön kanta. Ei yksin sen kanta, joka koviten huutaa.