Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Miten hoitajien joukkopako saadaan pysäytettyä?

Hoitotyötä tekevät henkilöt tekevät valtavan arvokasta ja merkityksellistä työtä. Sen tulisi näkyä alan arvostuksessa. Koronaepidemia ei ole ohi ja henkilöstömitoituskin on vasta tulossa ja jo nyt kärsitään henkilöstöpulasta. Meidän tulee pitää huolta tästä ammattiryhmästä, joka on elintärkeä – kirjaimellisesti.

Sosiaali- ja terveysalalla on pulaa osaavista ammattilaisista.

Sosiaali- ja terveysalalta on jo lähtenyt valtava määrä ammattilaista muihin tehtäviin. Osa on lähtenyt kokonaan toiselle alalle. Voidaan pian puhua joukkopaosta. Tämä kertoo siitä, että on aika miettiä mitä on tehtävissä, että jatkossakin meillä on terveydenhuollon alan ihmisiä töissä.

Kuinka houkuttelevia terveydenhuollon alan työpaikat ovat jatkossa

Sairaanhoitajaliiton kyselyn mukaan puolet sairaanhoitajista on miettinyt alan vaihtamista. Ennen koronaa alanvaihtoa mietti kolmannes. Lähes puolet ilmoittivat olevansa uupuneita tai erittäin uupuneita. Tällä hetkellä hoitajat ovat uupuneita koronakriisin takia pitkään jatkuneen joustamisen takia.

Tutkimusten mukaan alalta lähdetään juuri työn kuormittavuuden ja matalan palkkatason takia. Saman rahan saa joltain muulta alalta pienemmällä vaivalla.

Mitä hallitus aikoo tehdä

Kysyin hallitukselta kirjallisella kysymyksellä, mitä hallitus aikoo tehdä ja millaisiin toimiin ryhtyä, että terveydenhuollon ammattien arvostusta ja houkuttelevuutta lisätään siten, että jatkossakin meillä on riittävästi ammattitaitoista henkilökuntaa terveydenhuollon aloilla.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000