Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Miksi yrittäjä joutuu maksamaan koronatestauksen?

Miksi yrittäjä joutuu maksamaan työntekijöilleen koronatestauksen itse, jos käyttää omaa työterveyshuoltoa?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronatestauskriteerien mukaan näyte koronatutkimusta varten tulee ottaa kaikilta henkilöiltä, joilla on koronavirusinfektioon sopivia oireita tai joilla terveydenhuollon ammattihenkilön arvion perusteella on aihetta epäillä koronavirustartuntaa.

Lain mukaan koronatutkimus on maksuton

Näin on, mikäli testi tehdään julkisessa terveydenhuollossa. Koronatestejä on saatavilla myös työterveyshuollon kautta, mutta ne ovat maksullisia. Työterveyshuoltopalveluista aiheutuvat koronatestausten kustannukset ovat siis työnantajan vastuulla.

Maksuton koronatestaus olisi tervetullut tuki yrittäjille

Monien yrittäjien talous on heikentynyt koronan vaikutuksesta. Yrittäjien tulisi saada täysi korvaus yksityisellä työterveysasemalla tehdyistä työntekijöiden koronatesteistä. Nyt testi on maksullinen. Testin maksullisuus voi myös hidastaa työntekijän testaukseen lähettämistä, mistä voi muodostua riski tartuttavuuden kannalta. Tämä helpottaisi myös julkisen puolen paineita testauksessa ja testauskapasiteettia riittäisi paremmin niille, joilla ei ole työnantajan tarjoamaan työterveyshuoltoa.

Koronatestauksiin tulee olla helppo ja nopea tarvittaessa päästä.

Koronatartuntojen näyttäessä taas lisääntyvän, työntekijöiden testaukseen mahdollisimman vaivatta ja mahdollisimman pienin kustannuslisäyksin yrittäjille olisi jo nyt varauduttava ennalta ennen syksyä.

Nopeus, helppous ja toimivuus takaavat sen, että koronan leviämistä saadaan hillittyä myös työpaikoilla. Yrittäjiltä tulleen palautteen mukaan koronatesteihin pääsy ei ole aina ongelmatonta. Jos testiin pääsyä ja testin tulosta voi joutua odottamaan jopa viikon, aiheuttaa se yrittäjille merkittäviä lisäkustannuksia.

Koronatartuntojen näyttäessä taas lisääntyvän, työntekijöiden testaukseen mahdollisimman vaivatta ja mahdollisimman pienin kustannuslisäyksin yrittäjille olisi jo nyt varauduttava ennalta ennen syksyä.

Kirjallinen kysymys

Tein asiasta kirjallisen kysymyksen perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurulle. Ministerin vastauksen mukaan asiaan ei näytä olevan tulossa muutosta.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
Järkipersu
#1

Siksi kun maassa on KOMMUNISTI HALLITUS !

Hallitus velkaannuttaa maan ja jakaa kymmeniä Miljardeja tuki rahaa sosiaalipummeille ja kannattamattomille yrityksille ja maksattaa myöhemmin kaikki kulut kannatavilla yrityksillä veron korotuksina ym. piilo maksuina , jotta nekin saadaan kannattamattomiksi ja konkurssiin !

Sellainen on Kommunisti !

MUistakaa !!!! Tämä on alkua vasta !!!

Rahaa jaetaan vielä ympäriinsä ….. ja sitten maksuja ja veroja tulee maksujen perään Kaikki kannatavat Yritykset tehdään kannattamattomiksi ja näin saadaan niiden pörssi kurssit laskemaan ja myytyä kaikki loputkin Suomalaiset firmat ulkomaille…

TÄMÄ ON TÄYSIN TAHALLISTA HOMMAA !!!

Ilmasto hommat ,Homojen ,Pedofiilien ja Humeiden käyttäjien ja Terroristien ihailu ja tukeminen on vain keppi hevonen tälle hommalle , jolla Hallitus vauhdittaa tätä Hullua hommaa !!!

TÄMÄ ON TÄYSIN JÄRJETÖNTÄ HOMMAA !!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#6

Keskusta on pahin perseilijä tässä maassa !

KOSKA KEPU MAHDOLLISTAA TÄMÄN VIHER-KOMMUNSITIEN PERSESILMÄ TOIMINNAN PITÄMÄLLÄ HALLITUSTA PYSTYSSÄ !

Kepu voisi kaataa Hallituksen milloin hyvänsä eroamalla sieltä !

Silloin tulisi uudet vaalit !!!!

MUTTA KEPU AJAA TÄMÄN MAAN TUHOON MUUTAMAN MINISTERI PAIKAN TÄHDEN JA NÄIDEN MINISTEREIDEN HAAVEISSA OLEVIEN MILJOONA PALKKAISTEN BRYSSELIN EU KOMISSAARI YM. VIRKOJEN TOIVOSSA MISTÄ SYYSTÄ NE MERKKELIN PERSETTÄ NUOLEE (Suomen taloutta ja moraalia samalla tuhoten tahallisesti ) !!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kuka
#9

Kuka ministereistä on kommunisti?. Minä haluan tämän tietää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#10

Vasemmistoliitto,Sdp ja Vihreät !!!!

Keskusta kannattaa Kommunsiti Hallituksen kaikkia päätöksia joten he ovat myös !
(Tästä johtuu Keskustan äänestäjien joukko pako puolueesta,jo lähes 50 % sen kannatajista on jo äänestänyt jaloillaan)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järkipersu
#11

Jos et tajua ,niin lue vähän historiaa !!!
Juuri vietettiin Suomi 100 V. juhlaa !!!

SDP ON TEHNYT KAIKENSA 100 V SITTEN JA SEN JÄLKEEN 2 . MAAILMAN SODAN AIKANA , ETTÄ SUOMESTA EI OLISI TULLUT ITSENÄISTÄ VAAN OSA VENÄJÄÄÄ !!!!!!

Vasemmistoliitto ( entinen nimi Skdl ) oli vielä Kommunsitisempi puolue silloin ja nyt !!!!

Miksi nämä saatanan Punaiset Venäjän Trollit silloin armahdettiin ?????
Miksi niille ei annattu sellaista rangaistusta mikä niille olisi kuulunut !
Nyt joudumme maksamaan kovaa hintaa silloisista virheistä !

Kommunistien mielestä Suomea ei saisi olla !!!!

Tästä syystä ne nyt tuhoaa maata Eu Trollaamalla kun Venäjän Trollaaminen on loppunut kun Puuttini ei ole kommunisti ja Eu on kommunsitisempi paikka kun nyky Venäjä. Eu on Neuvostoliiton kopio !!! jopa pahempi !
Tämä hulluus tulee johtamaan 3. maailman sotaan !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Miten ihmeessä tämä toheloiden porukka saa ja voi jatkaa maamme johdossa? SDP keikkuu galluppien kärjessä. Millä eväillä?
Presidentin ärähdettyä saatiin keväällä, hammasta purren ja niskoja nakellen, sentään toimivia päätöksiä. kesä sitten lomailtiinkin tai kuherruskuukautta viettäen.
Nyt onkin sitten taas paniikin poikanen. Testauskapasiteetti ei riitä, tehdään hätäratkaisuja karanteeneistä. Me muuten maksamme karanteeniin joutuneille, vaikka ovat tietoisesti lähteneet ”tautia hakemaan”.
Suojamaskien tarpeellisuutta tutkittu puolisen vuotta ja ilmeisesti ”kirjallisuuden” lukeminen jatkuu?
Rahaa kyllä käytiin jakamassa EU:lle, joten ainakaan testauksen laajentaminen kapasiteettia omaavalle yksityiselle sektorille ei voi olla rahasta kiinni. Kyse on ARVOPOHJISTA!!!!
Arvostetaanko suomalaisten terveyttä, vai Italian kykyä laskea eläkeikäänsä ja ruoan verokantaansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vasemmistonuori
#7

Kyllä Italian Mafiaa pitää tukea !
Jos ei sitä tuettaisi niin eihän sitä olisi !
Eihän Isis terroristeja ja Romani kerjäläisiäkään olisi Suomessa jos niitä ei tuettaisi valtion taholta. Kyllä niitä pitää tukea jo monikulttuurisuuden nimissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

On siinä meillä hallitus. Eihän tälle voi kuin nauraa, kun itkukaan ei auta.

https://twitter.com/MariPSRantanen/status/1293428973477728256

Ensi vuoden budjetti 5-7 miljardia pakkasella ja toinen aalto ovella. Mitä tekee vihervasemmisto, kokoontuu puimaan tasa-arvoasioita? Onko tämä parodiatili? #valtioneuvosto #korona #COVID19 #talouskriisi #vihervasemmisto #keskusta #eijessus #viimeinensammuttaavalot

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#8

Hei. Kiitos Marikin. Hallitus ellää belsebuun komennossa ja muissa maailmoissa; aivan; maalaisjärki; melko; täysin poissa. Tätä on Suomi tänään: Väsyä hallituksen; iänikuiseen; kränään. Tätä on jumalaton hallitus aidoimmillaan. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Entinen TSV
Tyytyväinen
#4

Työnantajan vastuu on pitää henkilöstö työkykyisenä. Työnantaja saa testimaksuista palutusta KELALTA, kuten muutakin työterveyshuollon kustannuksista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Miten *elvetissä Ruotsissa voi olla noin hullu Mengele viranomaisena?Seuraavan päivän sähköpostissa Salminen jatkoi, että THL:n mallinnuksessa, jos koulut pidettäisiin auki, vanhusten ”attack rate” laskisi noin 10 prosenttia.
Attack ratella Salminen tarkoittaa sitä prosentuaalista osuutta väestöstä, jotka kuuluvat riskiryhmään ja johon tauti tarttuu tietyn ajanjakson aikana.
”Ehkä 10 prosenttia on sen arvoista?” vastasi Tegnell Salmiselle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000