Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Liha- ja maitomylläkällä ikävä viesti maataloudelle

Helsingin kaupunginvaltuuston päätös antaa mielestäni ikävän signaalin suomalaiselle tuotannolle. Helsingin kaupunginvaltuusto päätti 25.9. ottaa huomioon valtuustoaloitteen, jossa on tavoitteena vähentää lihan ja maidon kulutusta. Kulutusta oli esitetty puolitettavaksi vuoteen 2025 mennessä. Aloite on herättänyt kiivasta keskustelua.
Mielestäni pääkaupungissamme tämä maidon ja lihankulutuksen radikaalisesti suunniteltu vähentäminen on ikävä viesti maamme kotimaiselle maidon- ja lihantuotannolle.
Meillä Suomessa on nykyisellään maidon ja lihantuotantoa. Olisi huomioitava, kuinka Suomessa jatkossakin saadaan tuotanto pysymään ja kannattamaan.
Mielestäni olisi tärkeää kunnissa ja kaupungeissa miettiä ruoan kotimaisuusastetta. Julkisissa hankinnoissa on pohdinnan paikka.
Suomessa tuotettu ruoka on puhdasta. On selvää, että lähellä tuotettu ruoka on oikea ekoteko, verrattuna jos ruoka tuodaan kaukaa muista maista.
Kuinka voi olla niin, että kilpailutuksen lainsäädäntö ikäänkuin estää lähiruokapainotuksen? Onko niin, että EU:sta halutaan systeemi, jossa tuotantoa on vain Suomea etelämmissä maissa?
Mielestäni nimenomaan pohjoisessa maassamme, Suomessa olisi hyvin tärkeää panostaa lähiruokaan ja kotimaisuuteen. Meidän omavaraisuudelle ja maamme huoltovarmuudelle tulee antaa arvoa.
Mielestäni on ikävä arvopohja, jos tulevaisuudessa mennään siihen, että suomalainen tuotanto vain vähenee vähenemistään. Rinteen hallitusohjelmassa ei ole mielestäni panostettu suomalaiseen tuotantoon riittävästi.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000