Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Jotain tolkkua tähän!

Poliisin toimipisteissä Itä-Suomessa laitetaan kohta lappuja luukulle ja toimintaa lopetetaan. Ihmetyttää, että ensi vuodelle esitetään jopa 2 miljoonaa euroa laittomasti maassamme olevien majoitukseen, ruokaan ja lääkkeisiin.

Oman maamme kansalaisten turvallisuus ei parane poliisin toimintaa supistamalla. Ollaanko nyt turvallisuutta heittämässä romukoppaan? Pienet poliisiasemat, kuten Suonenjoki, Kitee, Juankoski ja Lieksa ovat vaarassa. Eipä asiasta paljoa ole kyselty mielipiteitä kuntalaisilta, kansanedustajilta tai kuntapäättäjiltä.

Laitoin syyskuulla ministerille kirjallisen kysymyksen kuultuani erään poliisiaseman palvelujen loppumisesta. Sisäministeri Maria Ohisalo vastasi, että poliisilaitokset tekevät itsenäisesti toimipaikkojen aukioloja ja mahdollista sulkemista koskevat päätökset. Poliisihallituksella ei ole varsinaisesti keinoja tai toimivaltaa puuttua näihin.

Poliisihallitushan on sisäministeriön alainen instanssi. Onko siis nyt päätetty antaa jossain valtuutus rajuille harvennushakkuille poliisin toimintaan Itä-Suomessa? Entä luvatut tasapuoliset palvelut?

Jos poliisihallitus vastaa siitä, että palvelut ovat tasapuolisia koko Suomessa, niin tässähän juuri tasapuolisuuden toteutuminen vaarantuisi. Jos paikkakunnalla rehottaa kasvava huumeongelma, niin häviääkö ongelma lopettamalla poliisin palvelut. Ei. Tai jos alueella on esiintynyt valepoliiseja, poistuuko ongelma poistamalla oikean poliisin palvelut. Ei.

Onko pian haja-asutusalue loistomesta rikollisille? Palveluiden tasapuolistaminen ei onnistu palveluita rajusti keskittämällä. Suomessa on pitkät välimatkat, joilla on väliä saavutettavuuteen.

Mutta uskaltaako poliisi kohta enää toimia? Olen hyvin huolestunut myös rahoituksen riittävyydestä ja poliisiemme työrauhasta. Samalla kannan huolta, mihin johtaa turvallisuudesta vastaavan sisäministerin Ohisalon (vihr.) puolueen kannattama ajatus huumeiden laillistamisesta. Huumeisiin jää yhä useampi koukkuun. Huumeet lisäävät rikollisuutta ja perheiden pahoinvointia.

Ehdottomasti nämä paikalliset poliisin lakkautuksien suunnitelmat tulisi perua. Laittomasti maassamme olevat tulisi palauttaa pois Suomesta. En kannata huumeiden käytön ja hallussapidon laillistamista.

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
Tosi on
#1

Yleinen järjestys ja turvallisuus pitää aina olla yhteiskunnan perus-
pilareita, joita ei saisi heikentää.
Vihervasemmisto on aina ollut tätä hyvettä vastaan, mutta on kuitenkin
aina ensimmäisenä huutanut poliisia apuun, kun jotakin on omalle
kohdalle sattunut

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Juuri näin! Oikea käsi ei tiedä mitä vasen tekee.
Hallituksella ei ole mitään käsitystä tekojensa seurauksista. Hallitus kykenee ajattelemaan vain tätä hetkeä – ei edes nenäänsä pidemmälle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

?‍???
✔️✔️✔️✔️✔️✔️✔️✔️✔️
Suоmi ТreffiТ. Löydä seuraa! >> http://suomidate.ga/

??????
❤️❤️❤️❤️❤️❤️

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Minnakin. Olet tärkeän asian tiimoilla. Tätä on Suomen valtion huolenpito asioiden suhteen, kun Raamatun Sana: ”Tarpeellisia asioita on vähän; Tahi; yksi ainoa.” Kun Suomessa ei sitä asiaa; ylläpidetä ja vaalita,- eli huolehdita: monet muutkin asiat ovat; vihollismyönteisiä ja retuperällä. Perkelesydämiset ihmiset ovat suomessa; ”niskanpäällä.” Muutosta rukoillaan ja Toivotaan. Onneksi Isämme on antanut meille Perussuomalaiset ihmiset: muutenhan olisimmekin; ”huilupuilla” ja määräysvalta olisi vielä enemmän; aivan muilla. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Minna ja kumppanit , tuli mieleen semmonen seikka , että mahtaako , sisäministeri / ministerit ymmärtää laisin , mitä tarkoittaa kun ollaan laittomasti maassa ??? Terveellä arkijärjellä ajatellen , laittomuus tulisi poistaa , tykkänään !! Mutta miten poistat , jos eivät tiedä mitä laittomuus On ??!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#7

Virkavallalle on tarvetta myös taajamien ulkopuolella :
Etelä-Savon käräjäoikeus on tuominnut puumalalaisen kunnanvaltuutetun Asko Xxxxxxxx  (ps.) sakkoihin pahoinpitelystä, kotirauhan rikkomisesta ja rattijuopumuksesta. Asiasta uutisoi Puumala-lehti.
Puumala-lehti kertoo käräjäoikeuden päätökseen nojaten, että Xxxxxxxxx oli marraskuussa 2019 pahoinpidellyt naista lyömällä tätä nyrkillä leukaan.
Samana iltana Xxxxxxxxx oli tunkeutunut naisen asuntoon rikkomalla ulko-oven lasin ja avaamalla sitä kautta oven.
Xxxxxxxx myös kuljetti pakettiautoa humalassa. Mittaushetkellä hänen uloshengitysilmassaan oli alkoholia 0,49 milligrammaa litraa kohden, mikä vastaa noin 1,1 promillea.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Lienee Askolla tavoitteena Bryssel ja päättämään soijanakeista ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

Vasemmistohan on aina pelotellut meitä Poliisilla. Lieneekö alitajuinen pelko samantyyppisestä toiminnasta, mitä ”ihanneyhteiskunnissa” on harjoitettu?
Nythän nähtiin juuri Koijärvi tyyppinen näytelmä Elokapinan merkeissä. Poliisit tekivät tehtäväänsä, mutta mitä teki asioista vastaava ministeri? Esitti Poliisien toimintaa vähintäänkin kyseenalaistavan näytelmän, jota YLE:n entiset partaradikaalit kilvan riensivät puolustamaan, ikääntynyt Valtakunnansyyttäjäkin etujoukoissa.
Poliisin johto kyyristeli takavasemmalla, yrittämättäkään vaatia asiassa myös toisen osapuolen kuulemista. Rääväsuinen nuoriso sai vapaasti annattaa omaa agendaansa.
Ei hyvältä näytä, kun Poliittinen johtomme ja sen perusteella valittu virkamiehistömme toimii tuolla asenteella. Tervetuloa kansainvälinen rikollisuus. Täällä on lokoisat toimintaedellytykset, vaikka pienet ovatkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

OTU
#5

Olen käynyt viime aikoina mm. Prahassa ja Riikassa. On jotenkin suomalaiselle yllättävää ja outoa, että niissä on pieniä poliisiasemia siellä täällä ympäri kaupunkia. Taitaa olla liki joka kaupunginosassa omansa. Minusta se on turvallista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000