Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Korvataanko EIT:n langettavan tuomion haitat?

Korvataanko Suomelle Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen väärän päätöksen aiheuttama haitta?

Suomi sai langettavan tuomion Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) syksyllä 2019, jossa todettiin Suomen loukanneen ihmisoikeussopimusta, kun turvapaikanhakija palautettiin kuolemaan. Sen jälkeen on käynyt ilmi, että kyseinen henkilö on elossa.

Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen päätöksen tekemiseen olivat vaikuttaneet virheellisesti annetut tiedot. EIT:n virheellisiin tietoihin perustuvasta päätöksestä on aiheutunut Suomelle niin maine-, kuin rahallista haittaa. Asia on syytä oikaista mahdollisimman pikaisesti.

Tein kirjallisen kysymyksen, missä vaiheessa Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen virheellisiin tietoihin perustuvan päätöksen aiheuttamien haittojen ja kulujen korvaaminen on.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Lasse Hietanen.
Iloinen
#1

Hei. Kiitos Rakas Minnakin. Olet tärkeällä asialla. Sielujemme vihollisella on vankka miehitys, nyky vanhushoidossa, kun: Raamatun, ja sen, Sananhoidon tilalle ovat päässeet perkeleen asiamiehet. Minä entisenä maanviljelijänä olen takaa-ajettuna: Jeesukseen Kristukseen uskovana ihmisenä. Minulle annetaan, melkeimpä läpi vuorokauden, kestävää äänihäirintää päähäni, jota on vaikea toteen-näyttää kenellekkään. Lie; Sauli Niinistön ”nyrkki”, koska hän on; ”nyrkkiporukan” ylipäällikkö. Minusta Taivaan Isä antoi sinun sydämellellesi meidät maaseudun ihmiset. Meillähän on sitä maalaisjärkeä, joka me on saatu omalta Taivaan Isältämme kaikki. Meitä todella tulisi vaalia ja suojella, ainakin yhtä hyvin, kuin sukupuuttoon kuolevaa kukkaakin kedolla. Olemmehan suurempiarvoiset; Isän Lapset. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Hyvä Minna, asiaa ja respect!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#3

Tuskin palauttaavat Suomelle”sakkorahoja”jotka on maksettu?Ja haitta jää myös varmaan pysyväksi?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

vaalit pian
#4

Se maksettu tai maksamatta jätetty 20t euroa ei merkitse mitään. Todelliset kulut tulevat epäsuorasti.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen moitteiden seutauksena hylätyt hakemukset käytiin läpi ja muutama hylätty hakemus hyväksyttiin. Kun yhden tp-hakijan elinkaarikustannus Afganinstanin ja Irakin kaltaisista maista tulleille on nettona siinä miljoonan euron paikkeilla niin perheenyhdistämisineen siitä tulee vähintään miljoonien tai jopa kymmenien miljoonien lisälasku.

Pysyvä haitta on että tp-hakua helpotettiin jonkin verran. Siitä aiheutuvat kulut ovat kymmenien – satojen miljoonien luokassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Ei korvata, koska viherkahjo hallitus ei sitä vaadi. Vihervasemmisto hallitus Ohisalon johdolla oli osallisena jo oppositiossa huijauksessa mukana ja sai tästä huijauksesta tekosyyn löysätä haittamaahanmuutto politiikkaa entisestään. Hallitus osallistui siis tuohon samaan petokseen käyttämällä vääriä perusteita maahanmuuton höllentämiseen. Miksi hallitus ei joudu rikoksesta vastuuseen muiden huijareiden mukana?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#6

Asia on kuin kirjoitat. Tarttuessaan välittömästi turvapaikkapolitiikan säännösten höllentämiseen kyseisen EIT-tuomion jälkeen sisäministeri teki vakavan virheen, mistä on aiheutunut Suomen veronmaksajille tuntuvasti lisäkustannuksia, joten odottaisi sisäministeriön edes pyrkivän korvausten saamiseen sieltä, mistä niitä kuuluu hakea, ja ottavan opikseen olla luottamatta Pakolaisneuvonnan lakiasianajajiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#7

Ei varmaan vihervasemmistolaisia päättäjiä kiinnosta rahojen perään kysellä?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000