Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Helpotusta puheterapeuttipulaan

Itä-Suomessa on ollut jo pitemmän aikaa huutava pula puheterapeuteista. Samoin puutetta heistä on ollut koko Suomessa. Asiaan on luvassa positiivisia tuulia.

Tein vuonna 2018 valtuustoaloitteen, jonka allekirjoitti 30 valtuutettua. Tein taannoin myös eduskunnassa puheterapiaan liittyvän budjettialoitteen.

Puheterapeutteja koulutetaan nykyisellään Helsingissä, Oulussa ja Turussa. Itä-Suomessa ei koulutusohjelmaa ole ollut. Itä-Suomen yliopisto toimii Kuopiossa ja Joensuussa. Nyt on luvassa puheterapia-asiaan muutosta.

Alueen kansanedustajat ovat suhtautuneet myönteisesti, jotta Itä-Suomi saisi koulutusohjelman. On hyvä asia, että ministeriö on vihdoin muuttanut koulutusvastuuta siten, että Itä-Suomi saa logopedian koulutusvastuun. Tämä on iso asia. Rahoituksesta päätettäneen syksyn aikana. Jos kaikki menee suunnitellusti, Itä-Suomessa alkaisi koulutus reilun vuoden kuluttua.

Mielestäni tämä on erittäin hyvä asia. Kun ihminen tarvitsee puheterapiaa, tulisi sitä olla oikea-aikaisesti ja vaivattomasti saatavilla. Varmasti puheterapeutteja tarvitaan myös tulevaisuudessa. Yksilön kannalta oikea-aikaisella puheterapialla voi olla suuri vaikutus elämässä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000