Perussuomalaiset

Minna Reijonen

Erilaiset oppijat tulee huomioida

Olen huolissani oppivelvollisuusiän nostamisesta. Tällä hetkellä suurin osa suorittaa peruskoulun jälkeen toisen asteen opinnot ilman velvoitetta. Oppijoita on kuitenkin hyvin erilaisia. En ymmärrä, miten oppivelvollisuudella saadaan oppilas opiskelemaan, jos siihen ei alun perinkään ole kiinnostusta, motivaatiota tai tarvittavia taitoja.

 

Maksuttomat oppimateriaalit tai koulukyydit tuskin vaikuttavat koulupudokkaiden opiskelumotivaatioon. Syyt ovat ihan muualla. Perustaidot, opiskeluvalmiudet, mielenterveyden ongelmat ja elämänhallinta, näitä ei korjata koulupakolla tai maksuttomuudella.

 

Miksi ei kehitetä oppisopimuskoulutusta?

 

Osa ei välttämättä halua tai pysty käymään pitkään koulua. Osa nuorista voisi haluta opiskella ammattiin, vaikka käytännön tekemisellä eli oppisopimuskoulutuksella. Oppisopimuksella niidenkin, joilla on haasteita perinteisissä oppimismenetelmissä, voi päästä loistamaan osaamisellaan.

 

Meillä on yritysmaailmastakin esimerkkejä niistä ”viitosenoppilaista”, jotka ovat päässeet vasta tekemisen kautta todella loistamaan ja luoneet menestyviä yrityksiä ja jopa miljoonaluokassa. Oppisopimuskoulutus on tietyille aloille erittäin hyvä vaihtoehto. Oppisopimuskoulutuksen kehittäminen vastaisi paremmin monen koulupudokkaan tarpeisiin, kuin ilmaiset oppimateriaalit.

 

Oppisopimus hyödyttää myös yrittäjiä

 

Oppisopimuskoulutus on helpottanut monen yrittäjän arkea. Yrittäjä voi oppisopimuksen kautta löytää työntekijän, jos sopivaa ja osaavaa työntekijää ei muuten ole löytynyt tai kouluttaa jo olemassa olevaa henkilöstöään. Oppisopimus on nuorelle ja aikuiselle väylä ammattitaitoon ja työpaikkaan. Usein opiskelija myös työllistyy yritykseen, jossa hän on suorittanut ammattitutkinnon oppisopimuksella.

Vuonna 2017 oppisopimuskoulutuksessa opiskeli 52 700 opiskelijaa, joka on 16,1 % kaikista ammatillisessa koulutuksessa opiskelleista.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000