Hallitus etsii sitkeästi säästökohteita ja lisätuloja, jotta valtion velkaantuminen edes lieventyisi. Kerron tässä, kuinka huolestuttavana Suomen tilanteen näen.

Korot. Velkojen vaivana tulee korko – ja se on ongelma. Syvän ysärilaman jäljiltä 90-luvun lopulla korkomenot olivat ennätykselliset viisi miljardia euroa, 2008 määrä oli laskenut reiluun 2 miljardiin ja laski siitä noin 0,7 miljardiin vuonna 2022. Sen jälkeen räjähti, korkomenot ovat kipuamassa 3,5 miljardiin euroon. Kuvaavaa on, että vuonna 2000 kaiken IT-pöhinän keskellä valtion menoista jopa yli 12 % johtui koroista. Se oli siis pois palveluista, jonka lisäksi valtio maksoi velkojaan pois vielä isommallakin summalla. Enemmän kuin joka neljäs maksettu veroeuro/-markka meni lainojen hoitoon, hurjaa.

Vuonna 2009 valtion talous niiasi syvään ja toistaiseksi pysyvästi. Kyse ei toki ollut syvyydeltään ysärilaman vertaisesta, mutta nykyään tiedämme, että siitä tuli historiallisen pitkä niiaus, tällä hetkellä peräti 15 vuotta pitkä. Se ei ole vieläkään ohi vuosikausiin. Niiaajan jalkoja alkaa varmasti hapottaa.

Asiat ovat toki muuttuneet. Nyt valtio saa veroista ja muualta tuloja 76 miljardia, kun vuonna 2000 tuloja kertyi 38 miljardia eli puolet. Korkojen suhde tuloihin on siis alle 5 prosenttia. Ero 90-lukuun on kuitenkin myös se, että silloin oltiin toipumassa massiivisesta talouskriisistä ja talous kasvoi. Edessä oli valoisa tulevaisuus. Nyt ei ole – ja se on todella huolestuttavaa. Osa vähättelee korkomenoja, koska Suomen Pankki on ostanut markkinoilta valtion velkakirjoja. Ilmeisesti silloin elätellään ajatusta, että keskuspankki repisi velkakirjat ja pistäisi roskiin. En osaa sen realistisuutta arvioida.

Valtiontalouden taustatekijät. Syntyvyys laskee osin talouden vaikeuksien seurauksena ja veronmaksajat siten vähenevät. Samaan aikaan eläkeläisten ja hoidettavien määrä on kasvanut poikkeuksellisen suureksi. Sairaalat eivät ehdi hoitaa potilaita saati, että siihen olisi kunnolla rahaa. Koululaitoksen vaatimus- ja suoritustaso on maailmanennätysluisussa emmekä tiedä milloin sekään päättyy. Toisin sanoen, sairaaloiden ongelmat lisäävät rahan menoa myöhemmin ja sitä tienaamaan on yhä vähemmän ja yhä heikommin osaavaa veronmaksajaa.

Julkisella sektorilla on yritetty monia organisaatiouudistuksia, mutta ne näyttävät kerta toisensa jälkeen epäonnistuvan. Suomella ei ole näyttänyt onnistuvan siis mikään. Paitsi olemmehan muita onnellisempia, mutta kauanko pinnaa riittää?

Siinä missä Nokian kultavuosina, jo silloin tiedetysti, menestys peitti alleen muiden yritysten heikomman kilpailukyvyn, nyt on vain heikompien kilpailukyky jäljellä. Nokian romahdettua odotettiin ”uutta Nokiaa”, joka oli aivan epärealistista. Sitten alettiin odottaa useita ”pikku-Nokioita”, mutta jos niitä oikeasti tuli, ei niistä pelastavaa oljenkortta kehkeytynyt. Kun koululaitos on sisällöllisesti rapistunut, on uusia menestyksentekijöitä entistä pienemmistä ikäluokista entistä pienempi osuus. Voi voi.

Raha ei tuo onnea, mutta vähentää onnettomuutta. Suomalaisten varallisuus on Credit Suissen eurooppalaisessa vertailuissa jäänyt köyhän idän ja rikkaan lännen väliin. Itäblokin maissa palkkataso nousee niin jyrkällä käyrällä, että suomalaisetkin yritykset joutuvat jo nyt miettimään työvoimaa maailman köyhistä kaukomaista.

Maahanmuutto on ratkaisu? Ekonomistit esittävät ratkaisuksi laajaa työperäistä tai ylipäätään maahanmuuttoa. Yritykset ovat kokoajan hankkineet työvoimaa ulkomailta ja muuttoprosesseja on viilattu, joten voimme arvella muuton määrän olevan jo nyt jossain suhteessa tarpeeseen. Merkittävä lisäys ei kohdistuisi monilta osin työllisiin vaan (työttömään) työvoimaan ja työvoiman ulkopuoliseen väestöön (perhe). Siitä osa saisi sitten työpaikankin ja loppujen elämän maksaisivat muut veronmaksajat. Tiedetään myös, että maahanmuutto on herkästi tappiollista kansantaloudelle, vain tuottavimmat tuottavat tarpeeksi, eikä Suomi siinä tule olemaan poikkeus.

Edellä kuvattu ekonomistien toive tai ajatelma ei toimi noin vain. Valtio ei näet tuo työvoimaa köyhistä maista kuin riisiä. Yritykset tuovat työntekijöitä itselleen ja kumppaneilleen. He varmistavat riittävän pätevyyden, jotta saavat tuottavia työntekijöitä. Jos valtio ei tätä estä, se lähinnä katsoo sivusta ja niin Suomessa on. Valtio ei ole pelintekijä, eikä pääpeluri.

Aina on tärkeä ymmärtää isot luvut: Suomen suurimmat ulkomaiset vähemmistöt ovat venäläiset ja virolaiset. Tulevaisuudessa enemmän tulee olemaan kiinalaisia ja varmaankin intialaisia. Jälkimmäisten muutto peräti kaksinkertaistui 2022 ja oli 2400. Jos kasvukäyrä on jatkossa edes vähän sinnepäin, intialaisia alkaa olla pian siellä täällä. Sen suhteen on hyvä tunnistaa, että Intia on maailman rasistisimpia maita ja siellä vallitsevat monien mielissä varsin vanhoilliset arvot. Tulijat lienevät toki keskimäärin verraten vapaamielisiä intialaisella mittapuulla. Joka tapauksessa, emme onnistune kylmään yleiskorotusten Suomeen houkuttelemaan merkittävästi väkeä kuin heikommin kehittyneistä maista, joissa on joko kylmä tai todella paljon ihmisiä. Tokko ylipäätään saamme tarpeeksi.

Uusia Nokioita? Saisimmeko sittenkin jostain uuden Nokian? Nyt toiveet ovat vihreässä siirtymässä, joka on tällaisen keski-ikäisen setämiehen mielissä vain uudelleen nimettyä ekoa tai greentechiä. En usko massiivisiin läpilyönteihin. Se vaatisi kansantaloutemme kokoon suhteutettuna joko yhden tai monia kovia menestystarinoita. Sellaisten täytyisi perustua pysyvään ja merkittävään paremmuuteen mutta onko meillä sellaista? Nyt kun vihreä on vaihtumassa puhtaaseen, kaikki ympäri maailman ovat samoilla apajilla. Voi kysyä, eikö 60 kertaa väkirikkaampi Amerikan kansa keksi yhtä lailla edes yhtä samalla tavoin pätevää tuotetta? Tai 251 kertaa isompi Kiina?

Tuleeko uusista menestystuotteista kuluttajatuotteita? Sillä on iso merkitys, sillä Suomen viennin tukijalat ovat olleet sellaisia monilta osin, kuten: vessa-, tulostus- ja sanomalehtipaperia, kännyköitä, auton polttoainetta. Sanotaan, että viemme investointituotteita, mutta kuten edellä näkyy, olemme paljon kaupitelleet maailmalle myös tavallisten ihmisten käyttämiä tuotteita. Jos uutta sellaista ei ilmesty, Suomen menestys on vaikeampaa.

Milläs muut ovat menestyneet? Itä-Eurooppa on menestynyt halpuutensa ansiosta mutta se pitkäaikaisesti pysynyt kilpailuetu alkaa olla pian syöty. Irlanti, Alankomaat, Belgia, Luxemburg ja muut Euroopan lilliputit ovat hankkineet kilpailuedun, joka on ollut suhteellisen pysyvä: maat ovat veroparatiiseja – ja se näkyy. Lontoon City näyttää siinä osaltaan kääntäneen kelkkansa. Jotkut maat ovat logistisesti hyvällä paikalla (kuten Singapore), toisilla on valtavasti luonnonvaroja (mm. Norja). Israel pärjää osin amerikkalaisten, eli muiden rahoittaman aseteollisen klusterin ja sen poikimien startupien avulla. Persianlahdella on investoitu valtavia kertyneitä rahoja lentoasemiin ja rakentamiseen. Se on poikinut valtavasti lentoliikennettä ja turismia. Osa maista ei ole ns. kypsiä talouksia vaan kasvavia, kuten Afrikassa, joilla pelkästään perusasioiden rakentamiseen menee paljon rahaa – ja se työllistää (joskus EU-rahalla). Yhdysvallat on kasvanut kerrotusti tehokkaiden työmarkkinoiden, valtion rahan ja yksityisen kulutuksen turvin. Samaan aikaan on kylläkin viime vuosina asuntojen neliöhinnat ryöpsähtäneet ylös, se ei anna odottaa hyvää.

Suuri osa maailman menestyneimmistä tai kasvavimmista maista omaa siis jonkin selvän edun, jota muut eivät kykene helposti pois pyyhkimään. Suomella sellaisia ei näytä kyllä olevan. Eikö mitään maailmalta löydy? Löytyy. Etelä-Korea. Maa on mielenkiintoinen. Poliittinen ja taloudellinen eliitti kokoontui kolmisenkymmentä vuotta sitten ja päätti panostaa tulevaisuuden teollisuuden aloihin, kuten nyt esimerkiksi robotteihin. (Huomiolle pantavaa, että Suomessa toistetaan 30 vuotta myöhemmin sanaa robotti ratkaisuna.) Eteläkorealaiset panostivat isosti – ja voittivat monet markkinat. Koronapandemian jälkeen maa päätti jälleen panostaa ja voittaa:

– Kun he aikoinaan panostivat puolijohteisiin, nyt he voivat yhdistää tekoälyn niihin. Voi siis sanoa, että tulipa aiemmin valittua hyvä panostuksen kohde, kun nyt saa sille luotua ”toisen aallon”.

– puhtaan vedyn tuotantoteknologia

– matalalla lentävät ajoneuvot, UAM

– autonomiset autot

– akkujen uudelleenkäyttömarkkinat

Tulemme näkemään, miten korealaisten tällä kertaa käy. Mitä voimme oppia? Yksityisen ja julkisen rahan kunnon panostus tärkeiksi katsottuihin kohteisiin. Oleellista on, että yritykset ja poliitikot ovat yhdessä päättäneet kohteet, eivätkä heikon tietämyksen poliitikot ja virkamiehet yksin. Julkinen raha tuo mittakaavaa panoksiin ja siten antaa vauhtia. Niin oli meillä sotien jälkeenkin ja tänä päivänä me nautimme edeltäjiemme panostuksista (kuten Neste), jotka tekivät omasta elintasostaan tinkien.

Masentavan ja pitkän kertomukseni käänne on jo ovella?

Uusi Korea Pohjolaan? Olemme Korean rahaton velipuoli, mutta jos ei yritä, ei voita. Miten sen teemme? Ensinnäkin, Suomen kannattaisi panostaa joihinkin aloihin yhdessä Pohjoismaiden kanssa. Panostamisen ykkösalat tulee valita yhdessä yksityisen sektorin ja tieteilijöiden kanssa. Jos Korea valitsee konkreettisesti teknologiat, joihin panostaa, entäs Suomi?

Business Finland: ”Päästäksemme tavoitteeseemme, panostamme erityisesti kolmeen ydinalueeseen: talouden kasvuun, kestävään kehitykseen ja kilpailukyvyn vahvistamiseen.”

Toisin sanoen, Suomi panostaa vähän kaikkeen. Kun kaikkeen panostaa, kaikki saavat vähän. Emme myöskään ole valinneet teknologioita, joka on suomalainen tapa. Minä en usko, että tällä tavalla tätä peliä voitetaan. Meillä on muutenkin jo rahat menneet, niin niiden pirskottelu vähän joka puolelle tekee kaikesta vähän parempaa muttei mistään kaikkea parempaa. Hukannemme siis vähät rahamme, valitettavasti.

Mihin panostaisin itse? Avaruusalaan muiden Pohjoismaiden kanssa, alan ennustetaan kasvavan valtavasti. Jos osana sitä panostamme raketteihin, saamme sotateollisuuteen synergiahyötyä ja Pohjoismaissa on jo aiheesta kokemusta. Ruotsi on vanhastaan vahva aseteollinen tekijä. Aseteollisuuteen kannattaa panostaa niiltä osin kuin se on meille kriittistä. Nyt ovat asealan markkinat kuumana. Puhtaaseen vetyyn panostaisin myös, saisimme kansantalouteen samalla tehokkuutta. Muovia ja tekstiilejä puusta? Ehkä ne tuovat piankin menestystä. Siinäpä muutama ajatus panostuksen kohteista.

Tekoälykisassa on tärkeä olla mukana, mutta kisa tulee olemaan kova, eikä meillä ole merkittäviä etuja. Puhtaaseen teknologiaan kannattaa panostaa, mutta siinäkään meillä ei ole merkittävää kilpailuetua, joten kisaamme tasaväkisesti muiden kanssa, emmekä siten saa suuria voittoja.

Lopuksi

Suomi on siis hitaassa luisussa kohti hiipuvaa hiillosta. Kansantalous tarvitsee lisää tehokkuutta ja on tärkeää, että hallitus on siinä työssä. Ilman tulevaisuuden menestysalojen löytämistä ja niihin panostamista yhdessä yksityisen sektorin ja Pohjoismaiden kanssa, tokko näemme suurta menestystä. Voihan toki – sittenkin – jostain ilmestyä se uusi Nokia – mutta minä en pelaisi korttejani sen uskon ja toiveen varaan.