Perussuomalaiset

Mika Niikko

Joulutarina eduskunnasta

Jos päättäjien joitakuita tässä maassa pitäisi joulun alla muistaa, niin ruokajonossa seisovia köyhiä kansalaisiamme. Vuoden viimeisessä istunnossaan hallitus toimi päinvastoin, kun tyrmäsi valtiontuen ruoka-aputyöhön.

Politiikka on, ikävä kyllä, tällaista. Pelko siitä, että kilpaileva puolue saa poliittista kunniaa, ajaa ohi hyvien päätösten.

Nyt kerron vähän asian taustoista, ja siitä, miten päätöksiä todellisuudessa eduskunnassa tehdään.

Köyhät avun tarpeessa

Ennen perussuomalaisten hallituskautta valtio ei ollut koskaan osoittanut suoraa tukea ruoka-aputyöhön. Virallisen tarinan mukaan ruoka-avun tarvitsijoita ei sosiaalitukien ansiosta pitäisi olla, joten ruokajonojakaan ei tarvita.

Valitettavasti totuus on toinen. Suomessa on 400-500 ruoka-aputyötä tekevää toimijaa. Ruokajonot eivät poistu asian kieltämällä. Vaikka ensisijaisesti pitää kaikin keinon työtä tehdä sen eteen, että ruokajonoja ei olisi, niin meidän pitää huolehtia myös niistä, jotka esimerkiksi lauantaina tulevat Korsossa järjestettävään joulujuhlaan.

Varoja valtionvarainvaliokunnasta

Ruoka-avun tarpeet nousivat esiin valtionvarainvaliokunnassa loppuvuodesta 2015. Lähes koko valtion budjetti päätetään ministeriössä, mutta hallituspuolueiden kansanedustajat valtionvarainvaliokunnassa päättivät lisäksi vuosittain kymmenien miljoonien eurojen potista.

Hallituksessa ollessaan perussuomalaiset sopivat keskustan ja kokoomuksen kanssa yksissä tuumin pienestä tuesta ruoka-aputyöhön. Vuodelle 2016 myönnettiin 1,1 miljoonaa matalan kynnyksen toimintamalleihin (suurimmaksi osaksi ruoka-apuun) euroa ja kuluvana vuonna 1 miljoona euroa kokonaan ruoka-apuun. Nämä ovat promillen murto-osia valtion koko budjetista.

Vaikka päätös oli koko hallituksen yhteinen, haluan erityisesti kiittää asiasta vastaavan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtajaa Toimi Kankaanniemeä sekä valtionvarainvaliokunnan varapuheenjohtajaa Ville Vähämäkeä siitä, että he voimakkaasti puhuivat asian puolesta.

Avustusrahoilla ruoka-aputoimijat hankkivat muun muassa jakeluautoja ja -peräkärryjä, autojen polttoainetta ja kylmälaitteita. Näitä tarvittiin erityisesti siksi, että kiristyvien hygieniavaatimusten vuoksi monen järjestön työ uhkasi loppua ilman kylmäkalustoa. Koska suurin osa työstä on vapaaehtoistoimijoiden ja lahjoitusten varassa, suurin investointeihin ei olisi muutoin mahdollisuuksia.

Kun puheet ja päätökset eivät kohtaa

Tänäkin vuonna ruoka-aputoimijat kävivät totuttuun tapaan eduskunnassa kertomassa tarpeistaan. Moni kansanedustaja varmasti myös vieraili pitämässä juhlapuheita erilaisissa ruoka-aputilaisuuksissa.

Koska olimme ulkona hallituksesta, pyrin mahdollisimman vähän profiloimaan asian perussuomalaisten kysymykseksi. En tehnyt asiasta edes talousarvioaloitetta.

Kuinka kävi? Hallitus laittoi tänä vuonna ruoka-apuun nolla euroa rahaa. Syitä tähän tiedustelimme eilen täysistunnossa, kun asiasta keskusteltiin. Syystäkin kritisoin hallitusta siitä, että tuki lensi romukoppaan, kun perussuomalaiset eivät enää olleet hallituksessa. Pyysin vastausta kunta- ja terveysjaoston Sarkomaalta (kok) ja Turuselta (sin), miksi he yksissä tuumin eivät ottaneet kuuleviin korviin puheenjohtaja Kankaanniemen pyyntöä jatkaa ruoka-aputyön tukemista.

Turunen sanoi: ”Mutta mitä tulee tähän edustaja Niikon aikaisempaan puheenvuoroon, niin täytyy todeta, että perussuomalaisten eduskuntaryhmän hajoamisella ei ole mitään tekemistä ruoka-avun kanssa tai siihen satsattavien rahojen kanssa”. Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilaan mukaan kaikki järjestötyö on arvokasta.

Juhlapuheissa montaa asiaa on helppo arvostaa, mutta kun tekojen paikka tulee, köyhät unohdetaan.

Missä muualla tuki menee yhtä tarpeeseen?

Iloista koko tarinassa on se, että kahtena peräkkäisenä vuonna ruoka-aputyö sai yhteensä 1 765 000 euroa valtion tukea ja sen ansiosta köyhät saavat ruokaa entistä sujuvammin ja turvallisemmin. Päättyvän vuoden miljoonasta on tukea virrannut yli sadalle paikkakunnalle. Esimerkiksi Ruoka-apu Yhdistysten Liitto kertoo, että avun turvin sen 70 jäsenjärjestöä jakavat yhteensä 7-9 miljoonaa kiloa ruokaa: 3 600 000 ruokakassia ja 350 000 lämmintä ateriaa. Mukana työssä on yli 4000 vapaaehtoista. Kiitos teille ahkerat vapaaehtoiset ja työntekijät, jotka sitkeästi pidätte huolta kaikkein vähäosaisimmista!

Tietysti tämä ei ole vielä tarinan loppu. Ensi jouluna – ja sitä aiemminkin – on päättäjillä taas mahdollisuus muistaa köyhiä!

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Kiitos Mika näiden asioiden esille tuomisesta! Nyt näyttää olevan niin, että kaikkea mikä vähänkin voidaan yhdistää PS-puolueeseen, sitä vastustetaan ihan jo periaatteessa. Ei ole kysymys enää asiasisällöstä vaan puolueen halveksunnasta. Perussuomalaisista levitetty mustamaalattu kuva (jossa askareessa tietysti siniset ovat olleet oikeinkin ahkeria) on ollut väline, jolla PS:n kannatusta on pyritty nollaamaan. Toisin tietysti todellisuudessa on käynyt. Ilman itsenäistä ajattelua muut puolueet kannattajineen menevät sopulilauman lailla yhdessä kimpassa, koska erottuminen on pelottavaa. Ette usko miten ylpeä olen PS-puolueesta! Minä keski-ikäisenä vasta nyt olen täysillä poliittisen puoleen kannattaja, koskaan ennen en ole tällaista puoluetta havainnut olevan olemassa. Kunnioitan suuresti Halla-ahoa ja muita PS-edustajia; ennen kaikkea olen äärimmäisen ylpeä jäsenistöstä, joka sai aikaan muutoksen. Jokainen uutta johtoa äänestänyt voi onnitella itseään Suuresta Muutoksesta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Tee aloite nyt alkoholain vääntämisen ja Hakkaraisen toikkaroinnin jälkeen ,että eduskunnasta tehdään alkoholi/Huume vapaa työpaikka !
Siis lopettetaan tarjoilu siellä ja alkolukko ovelle !
Eihän missän muussakaan työpaikassa saa kännissä hillua ! lähtöpassit tulee heti jokapaikasta nykyään.
Ja kun maan asioista päätetään niin pitäs päättäjien olla selväpäisiä !
Mieluummin viinat ja viinit Ruokakauppoihin kun eduskuntaan !
Tämähän edistäisi Hakkaraisen toipumista ja paluuta Hoitojakson jälkeen kun ei heti viinaa tyrkytetä nokan eteen siellä.
On selvää että siitä nousisi kova haloo yli puolue rajojen ,kun siellä on niin paljon juoppoja hillumassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Laurasta pressa
Iloinen
#3

Tehdään Laurasta presidentti ja tällä tavalla saamme valtamedian ripuloimaan seuraavat 6 vuotta ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Juuri näin!
On Lauran numero viis,
se tietää sitä siis,
että arvopohja muuttuis,
ja siitäkös suvakit suuttuis.

Laura Suomea puolustais,
ja suomalaisia arvostais.
Laura toisi valon mieltä,
puhuu kansan kanssa samaa kieltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000