Perussuomalaiset

Mika Kivimaa

Päästöjä ei pidä lisätä

Mielestäni Suomen ei pidä lisätä vuosittaista hiilidioksidipäästöjensä määrää. Kuitenkin, vaikka uskonkin, että ilmaston lämpeäminen on ihmisen jouduttamaa, Suomen päästömäärää ei pidä väkisin laskeakaan nykyisestä. Perustelen mielipiteeni seuraavilla syillä:

Suomi on jo saavuttanut Pariisin ilmastosopimuksen 2020-tavoitetason etuajassa. Suomessa on lisäksi WHO:n tutkimusten mukaan maailman paras ulkoilma. Tähän vaikuttaa paljon se, että Suomen metsät sitovat puolet Suomen ilmansaasteista biomassaansa. Tämä on tekijä, minkä vuoksi eri maiden hiilidioksidipäästöjä ei voi suoraan vertailla syyttävä sormi ojossa ilman, että otetaan huomioon paljonko tuottamiaan päästöjä kyseinen maa pystyy välittömästi poistamaan ilmakehästä. Metsien lisäksi myös suot sitovat hiilidioksidia ilmasta, varsinkin ojitetut suot.

Suomen nykyinen päästömäärä per asukas ei ole maailman huippuluokkaa, vaan suunnilleen samaa suuruusluokkaa maailman suurimmalla saastuttajalla Kiinalla. Suomi tuottaa vuosittain asukasta kohti laskettuna noin 8,3 tonnia, Kiina 7,2 tonnia, USA 17 tonnia ja Qatar 48 tonnia hiilidioksidipäästöjä.

Tutkijoiden mukaan, jos Kiina ei tee mitään päästöjensä vähentämiseksi, maailman keskilämpötila nousee 2,7 astetta, vaikka koko muu maailma leikkaisi päästöjään 80 %. On siis tärkeää, että Suomi suuntaa ilmastopoliittiset toimenpiteensä niin, että niillä voidaan pakottaa pahimmat saastuttajat lopettamaan päästöjensä kasvattamisen. Vaikka Suomi vähentäisi omat päästönsä nollaan jo alle kymmenessä vuodessa, se ei pelasta maailmaa eikä Suomea kasvihuoneilmiöltä ja sen dramaattisilta seurauksilta.

Lisävaateet suomalaiselle teollisuudelle ja energiantuotannolle päästöjen vähentämisessä voivat aiheuttaa tehdastuotannon kannattamattomuutta täällä ja tuotannon siirtymistä sinne, missä se kannattaa paremmin, koska päästörajoitus-säädökset ovat lievemmät. Lisäksi työttömyys lisääntyisi Suomessa. Teollisuustuotannon lisääntyessä Itä-Aasiassa sekä kehitysmaissa päästöt per tuotettu tavaratonni lisääntyvät enemmän kuin tuotannon lisääntyessä Suomessa. Tämä on hyvin negatiivista maapallolle. Siksi ”savupiipputeollisuuden” pitäminen Suomessa on ympäristöteko. Päästöjen vähentämiseksi pitää mielestäni koko ajan kehitettää edistyksellisempää teknologiaa, mutta sen käyttöönotto tulisi perustua muihin syihin kuin pelkoon sakkomaksuista.

Näin ollen mielestäni Suomen tulee sitoutua kansainvälisesti uusiin päästövähennyksiin vasta sitten, kun Kiinan päästöt kääntyvät laskuun ja Yhdysvaltain päästöt per asukas laskevat melko lähelle suomalaista tasoa. Sitä ennen olisi syytä pohtia ja asettaa tuotannon päästöperusteisia tuontitulleja kulutuksen ympäristövaikutusten minimoimiseksi. Asiasta on syytä keskustella juuri nyt, sillä seuraava hallitus päättää Suomen ilmastopoliittisista sitoumuksista pitkäksi aikaa eteenpäin, jopa pidemmäksi kuin sen hallituskausi oikeuttaisi.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000