Perussuomalaiset

Mika Kivimaa

Maailmaa parannetaan maailmalla

”Suomesta maailmalle.” ”…lähdetään Eurooppaan.” Suomessa ja muissakin maissa tavallista kielenkäyttöä on se, että oma maa nähdään sanan ”maailma” ulkopuolisena alueena. Suomi on kuitenkin osa maailmaa ja osa Eurooppaa. Kumma on, että se muistetaan ainoastaan ilmasto- ja pakolaiskeskusteluissa, joissa se on väärä lähestymistapa. Kuinka niin väärä lähestymistapa?

Suomen väestö on noin 0,077 % maailman väestöstä. Suomalaisten aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ovat noin 0,16 % maailman päästöistä. Tästäkin puolet välittömästi sitoutuu biomassaan Suomen metsien ansiosta. Jos ja kun suomalaiset haluavat pelastaa maapallon kasvihuoneilmiöltä, niin kannattaako panostukset suunnata Suomeen? Mikäli näin tehtäisiin, voisimme pelastaa suurimmillaan 0,16 % maapallosta.

Vai pystyisikö suomalaiset saman määrää rahaa ja aikaa käyttämällä pelastamaan jopa suuremman osuuden maapallosta, jos suojelutyö tehtäisiin muualla kuin Suomessa? Kyllä pystyisivät! Tähän kaksi perustetta: 1. Muissa maissa voidaan toteuttaa niitä ympäristöä säästäviä toimenpiteitä, jotka ovat jo käytössä jokaisessa suomalaisessa voimalaitoksessa ja tehtaassa. Suomalaisilla on siis tähän jo tietotaito olemassa eikä mitään uutta tarvitsisi keksiä. 2. Päästöjen vähentäminen on halvempaa kuin päästöjen nollaaminen. Ympäristönsuojelutoimenpiteiden kustannukset per vähennettävä saastetonni nousevat sitä korkeammaksi mitä lähemmäksi nollaa päästään. Sen tähden yhdellä miljoonalla saa vähennettyä usemman päästötonnin Intiassa kuin Suomessa.

Jos haluamme pelastaa muun maailman ilmastonmuutokselta, meidän on syytä vähentää päästöjä kehitysmaissa. Jos haluamme pelastaa suomalaiset ilmastonmuutokselta, meidän on silloinkin syytä vähentää päästöjä ensisijaisesti ulkomailla. Elinympäristön suojeleminen vähentää merkittävästi myös tarvetta lähteä elintasosiirtolaiseksi.

Vaikka tuntui kovin väärältä, että Suomi rahoitti Venäjällä Pietarin jäteveden puhdistamon rakentamisen, se oli parempi ratkaisu suomalaisten ja itämeren kannalta kuin jos sama ympäristörasitus olisi vähennetty puhdistamalla Suomen yhdyskuntajätteen valumat 0 %:iin.

Jos haluat, että Suomi vie enemmän ympäristönsuojeluratkaisuja ulkomaille ja että pakolaisia autetaan ulkomaiden pakolaisleireillä, äänestä Perussuomalaisia. Jos taas mieluummin haluat, että Suomessa tehdään kunnianhimoisia päästövähennyksiä, jotka lisäävät suomalaisten autoilun ja sähkön hintaa ja että laittomia työttömiä siirtolaisia ei karkoiteta Suomesta, äänestä jotain muuta eduskuntapuoluetta.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000