Perussuomalaiset

Matti Rinnekangas

Kansalaisen Suomi-media-tuesta potkua mediakenttään!

Ylen rahoitus on herättänyt voimakkaasti tunteita sekä sisällön kuin rahoituksen osalta. Toivoisin kuitenkin kaikenlaisen vastakkain asettelun välttämistä. Median kuluttajien tulee ottaa aktiivisempi ote ja toisaalta haastaa sisällön tuottajia entistä parempaan sisällön tuotantoon.

Yle, 600 miljoonan vuosibudjetti=>90 kpl Tuntematon sotilas-tuotantoja vuodessa

Virkamiespohjaisesti on havaittu Ylen rahoituspohjan tiivistämis-tarpeet ja nähty keskeisenä tavoitteena lähivuosina nostaa toiminta valtuuksia nykyisestä reilu 500 miljoona tasosta 600 miljoonan tasoon.

Mitä tällä 600 miljoonalla voisimme odottaa saavamme? Viimeisimmän Tuntematon sotilas-elokuvan 7 miljoonan budjetista 5 miljoonaa yksityistä rahaa ja 2 miljoonaa julkista rahaa. Kokonaisbudjetti huomioonottaen Ylen tulisi kyetä tuottamaan vastaavalla tehokkuudella lähes 90 kappaletta Tuntematon sotilas-elokuvia joka vuosi. Jos vertailukohdaksi ottasimme julkisen rahoituksen, uusien Tuntematon Sotilas-elokuvien määrä olisi noin 300 kappaletta vuodessa. 

No, Yle Areenan tuotantoa analysoimalla jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä, päästäänkö vastaavalle tasolle tuotannon tehokkuudessa tai määrässä. Itse jään kaipaamaan Aki Kaurismäen-tyyppistä tuotantoa. Oma suosikkini tällä hetkellä on selkeästi Pikku Kakkonen.

Tulevaisuuden kehitys-ratkaisuna tarjonnan monipuolistamiseen on ilman muuta Suomi-Media-tuki!

Kansalaisen media tarjonnan monipuolistamiseen sekä uusien liiketoiminta mahdollisuuksien lisäämiseksi ehdotan konseptia ’Suomi-Media-tuki’

Tulon siirtojen luvatussa maassa Suomessa käytössä olisi Yle-veron kompensoiva tukijärjestelmä. Suomi-Media-tuki olisi vapaaehtoinen. Tukea ei olisi pakko ottaa vastaan. Veroilmoituksen yhteydessä voisi jättää ilmoituksen Suomi-Media-tuen vastaanottamisen hylkäämisestä.

Suomi-Media-tuen määräytymisperiaatteet olisivat seuraavat:

Henkilöasiakkaista olisivat oikeutettuja Suomi-Media-tukeen Manner-Suomessa asuvat 18 vuotta täyttäneet henkilöasiakkaat. Suomi-Media-tuki riippuu tulojesi määrästä, ja on suuruudeltaan 0–163 euroa vuodessa. Suomi-Media-tukea maksetaan noin 2,5 % puhtaiden ansio- ja pääomatulojen tai YEL- ja MYEL- vakuutuksen työtulojen 14 000 euroa ylittävästä osasta. Tuen määrä on enintään 163 euroa. Jos tulosi ovat alle 14 000 euroa, sinä et ole oikeutettu Suomi-Media-tukeen.

Yhteisöasiakkaille, jotka harjoittavat elinkeinotoimintaa tai maataloutta olisi oikeus Suomi-Media-tukeen. Yhteisöjä ovat esimerkiksi osakeyhtiöt, osuuskunnat, yhdistykset ja säätiöt.

Asunto-osakeyhtiöt ja yhteisöt, joiden kotikunta on Ahvenanmaalla, eivät ole oikeutettuja Suomi-Media-tukeen. Myöskään valtio ja sen laitokset, kunnat, seurakunnat, uskonnolliset yhdyskunnat ja yhteisetuudet eivät ole oikeutettuja Suomi-Media-tukeen.

Yhteisö, jonka verovuoden verotettava tulo on vähintään 50 000 euroa, saa Suomi-Media-tukea 140 euroa ja lisäksi 0,35 % 50 000 euron ylittävältä osalta. Suomi-Media-tuen enimmäismäärä on kuitenkin 3 000 euroa vuodessa. Enimmäismäärän Suomi-Media-tukea saavat sellaiset yhteisöt, joiden verovuoden verotettava tulo on 867 142 euroa tai enemmän. Jos yhteisön verotettava tulo on alle 50 000 euroa, Suomi-Media-tukeen ei ole oikeutetusta. 

Muiden Yle-veron alaisten toimijoiden oikeudesta Suomi-Media-tukeen määrättäisiin sitten erikseen.

Eikö ole jo aika Suomi-Media-tuelle!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


29 kommenttia
Nimetön
#1

Aloituksen sisältöä pitäisi hieman tiivistää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

1970-luvun kommunistit ja perussuomalaiset ovat monella tapaa hyvin samanlaisia. Molempien ideologia perustuu niin suureen tiedon vääristelyyn ja siten väärässä olemiseen, että on pakko puhua tahallisesta valehtelusta ja harhaan johtamisesta. Lisäksi retoriikka on hurmoksen omaista ja muistuttaa uskonnon harjoittamista. Tämän ps-toimintatavan vuoksi on tietysti luonnollista, että se pyrkii tukahduttamaan kaiken asiallisen ja tarkistetun tiedon levittämisen. PS-puolueen ongelma – kuten kommunistienkin silloin aikoinaan – on suuren yleisön ja tavallisten ihmisten ’väärätietoisuus’. Voi teitä ps-ressukoita: sääliksi käy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#6

Matti kyllä on , aika Suomi media – tuelle ja korkea – aika !!! Joku yrittää sotkea kommarit ja persut yhteen , mutta niistähän ei voi puhua edes samana päivänä , niissä on ero , niinkuin yöllä ja päivällä !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Sovittasko nyt niin,että”vihervassari”pysyy siellä samanmielisten sivustoilla levittelemässä valheitansa.Yrität tahallasi tunkea ihan joka blogiin tuota valheellista sontaasi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Jokaisen vastuullisesti Suomen tulevaisuudesta ajattelevan velvollisuus on puuttua ääriliikkeiden propagandaan. Kommunistit historiasta tunnemme. Perussuomalaisten tapaan he myös hyökkäsivät Yleä vastaan ja hetkeksi onnistuivat hyökkäyksessään. Olkaamme tänään viisaampia: valtiollisen tiedonvälityksen tulee olla mahdollisimman tarkastettua ja puolueetonta ja kaikkien saatavilla. Mikään ääriliike ei saa käyttää verovaroja käännytystyönsä työkaluna. Kuten sanottu, ymmärrän kyllä, että vääristyneen tiedon mahdollisimman laaja junttaus olisi ps-puolueelle tärkeää, mutta verovaroin sitä ei ole tarpeen tukea.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#16

Verovaroista ei myöskään pidä tukea YLE:ä,eikä sen agenda journalismia.Jos yrität yle-tunnuksilla kommentoida jotain yle uutista/juttua,ja olet vähänkin erimieltä asioista.Niin moderointi ei julkaise kommenttiasi,vaikkakin se olisi kommentointi ohjeita noudatava.YLE aivopesee kansalaisia,YLE:ä ohjataan poliittisesti valtiovallan taholta,tähän syyllistyvät vain määrätyt niinkutsutut vanhat puolueet.Valtio johtoista veronmaksajien rahoilla kustannettavaa rahoitusta ei olisi koskaan saanut YLE:lle järjestää.Tuossa kohtaa mentiin todella pahasti metsään,ja seuraamukset on nähtävissä.YLE alkaa muistuttaa surullisenkuuluisaa Bravdaa.Ja tämä ei ole mitään propakandaa,vaan täysin totta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kokkareetkin lusmuilee, ei vain äärivasemmisto
#3

Entisestä televisio- tai radioluvasta on muodostunut kulttuurin tekijä, jossa ihmisiä aivopestään demareiksi. Jos tv-lupa aikoinaan oli luokkaa muutamissa markoissa, niin tänä päivänä se on jopa useita satoja euroja. Siltikin pääosa television antamasta tuotannosta on yksityisellä puolella mainosrahoitteista tuotantoa, ja ylen tuotanto on suoraan sosialistisen internationaalin maksut sopivasti tuloista riippuvaista, kommunismia täydellisimmillään. Yle joutaa poistaa kanavaluettelosta kokonaan, ja kyseiset verot huitsin helvettiin. Yleä ei tarvita ollenkaan, jos nussukat eivät siihen uskalla koskea tikullakaan, pelätessään jäävänsä ilmaisen vaalimainonnan ulkopuolelle. Demariakkoja ja -ukkoja mainostetaan ja jopa juuri vaalien alla erilaisisten ohjelmien tyrkyttyksellä, tämä on maailman suuri häpeä. Emme ole DDR:n ja tuon kaltaisten maiden kommunistien hallinnassa ja kuulu itäiseen ryssän etupiireihin, olemme länsimaa, ja sellaisena pysymme kokkareiden mieluiluista huolimatta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Kokoomus on luiskahtanut vasemmistohanurin rasvaiseen väliin, sääli ennen niin suomalainen puolue.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Juuri näin, se ei ole vastakkain asettelua, jos puolustaa maata kommunistien tihutöiltä. Tuo vastaa samaa, kun ukrainalaiset puolustavat omaa maataan ja vapauttaan, jossa ryssän roistot tulevat maahan raiskaamaan ja tappamaan täysin vapaasti, jos toiselta puolelta kiellettäisiin puolustaminen. Me suomalaiset puolustamme omaa maataamme ja vapauttamme, jota uhkaa demarikommunismi, nyt ylen sirppi- ja vasaramedian avulla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Toki. Länsimaista – esim. Saksasta – tosin olemme jäljessä monessakin, mutta mm. maahanmuuton kasvuun panostamisessa. Siten olemme antaneet myös heille etumatkaa reilussa ja kaikkia hyödyttävässä talouskilvassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#4

Lehtikatsaus; ylellä listaus kouluista, joilla on eniten S2 oppilaita. Ruotsinkielisistä kouluista esim. Espoossa puuttuvat lähes kokonaan.
Helsingin johtopäätökset kouluja koskevaan tutkimukseen> huolestuttavaa, ei ole se, että oppimistulokset laskevat, huolestuttavaa on se, että joidenkin tulokset ovat edelleen hyviä ja jotkut lapset tuntevat olonsa koulussa turvalliseksi ja tykkäävät oppia. Tilanne täytyy korjata, kaikilla täytyy olla yhtä kurjaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#5

On täysin selvää, että kieltä osaamattoman on vaikea oppia. On täysin selvää, että harvat kieltä osaavat menettävät kielitaitonsa kieltäosaamattomien ryhmässä.
On ongelma, jos koulussa ei opita. Kaikki, niin tulijat kun kantiksetkin haluavat lapsilleen parhaan mahdollisen koulutuksen. Nyt varsinkin pääkaupunkiseudulla koulutus on rikki, ja keitä saamme syyttää? Ei ole lasten vika, että heidän tulevaisuutensa pilataan.
Vihervasemmisto ja unelmoijat ovat syyllisiä. Nyt kun heidän päätöstensä seuraukset iskevät silmille, he eivät suinkaan myönnä virheitään ja ota oppia, vaan kiihdyttävät vauhtia.
Kaaoksen keskellä on kanttia vaatia opettajia kysymään lasten päivittäistä sukupuolta ja pitää setan työpajoja.
Kuten myös tehdä rasismikyselytutkimuksia, jotta voidaan osoittaa luokan parin suomenkielisen rasismi/piilorasismi.
Kunhan kieli on hallussa, on kaikilla lapsilla taustastaan riippumatta mahdollisuus oppia. Kaikkien hyöty on, että mahdollisimman moni pärjää, ei se että kukaan ei.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Koulut ovat tiedon lähde ja kodit kulttuurin kehto. Ennen kuin kaikki on kohdallaan pärjätäkseen maassa, saattaa mennä jopa sukupolvia, ennen kuin kaikki on hyvin ja sopeuduttu uuteen kotimaahan, vaikkapa Afrikasta lähdettyä. Maahanmuutto ei ole lyhin tie saada pelastettua maamme työvoimapula, tuossa kun ei tarvita juuri muuta, kuin parantaa suomalaisten perheiden mahdollisuuksia kasvattaa suurempia perheitä, tai edes perustaa perhe, tässä viherlesboutuvassa maassa, jossa suuntaus tuntuu olevan kahden eri rodun kaltaiset perheet, jossa rodut tarkoittaa saman arvoisuutta, jotka kariutuvat yleensä siihen, että musta ukko ottaa lapsensa ja häipyy Afrikkaan tuomioitaan karkuun tehtyään rikoksia, raiskauksia ym., ja tyypillisesti blondi jää yksin vetistelmään kohtaloaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Näin, kulttuuri tulee samalla lentolipulla, kun maahanmuuttaja saapuu, banaanieväineen. Katseemme kohtaa vain saapuvan säälittävän ja nälkäisen ilmeen, jonka takana piilottelee kelakortti ja maksuton elämä, ja siihen vapaus kaduilla joukkojen keskellä pahaa-aavistamattomien lähimmäistemme joukossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Näin on, liki jokainen afrikkalainen nainen on kokenut raiskauksia jopa päivittäin, kulttuuriin kuuluu raiskaus kerran päivässä pitää miehen kunnossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Äänestäjä
#15

Kelakortti ja maksuton elämä on valitettavan totta joidenkin kohdalla, ei läheskään kaikkien.
Mitä kulttuuriin tulee, monet tulevat korkean kulttuurin alueilta, monet tekevät työtä täällä.
Puhukaamme ihmisistä arvostaen, ei se ole keneltäkään pois.
Kun ilmiö on tarpeeksi iso, kyse ei enää ole yksilöistä vaan ilmiöstä. Sadat miljoonat eivät mahdu Eurooppaan Euroopan romahtamatta. Etenkin pohjoinen luonto kiittää, jos ihmisiä on vähemmän. Väestönvaihto on tosiasia, ja siitä ei seuraa kenellekään mitään hyvää. Kritisoidaan tilanteen mahdollistavia, heidän on syy. Mittaansa enempää ei voi kukaan ottaa, varsinkaan eri arvomaailman omaavia. Toisten arvomaailmaan et voi vaikuttaa, siihen minkälainen on tämän maan arvomaailma toistaiseksi voit.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000