Perussuomalaiset

Jussi Wihonen

Black Friday - Rääkkylän Uusi Itsenäisyyspäivä !

Saat Mitä Tilaat – Rääkkylä halusi ja sai säilyttää itsenäisyytensä, värikkäiden vaiheiden jälkeen. Voi varmaan todeta, että päätöksellä lienee ennakkotapauksen luonne, ainakin tämän hallituskauden, tuskinpa enää ryhdytään pakkoliitoksiin.

Jokainen meistä pitää itsenäisyyttä niin merkittävänä, tärkeänä, melkein pyhänä asiana, että on valmis taistelemaan sen puolesta.

Valtioneuvosto päätti pakkoliitoksesta, äänestyksen jälkeen. Perussuomalaisten vastustaessa. Samalle kannalle kääntyi myös Korkein hallinto-oikeus. Ja erityisen merkityksen saa perustelut, että tulevat sote- ja maakuntaratkaisut pitää huomioida päätöksessä, kun kaikki tietää millä mallilla ne nyt on päätöksentekorattaisssa.

Tässä on todettava jälkiviisaasti tai etupainotteisesti, että: Myöhempi historiankirjoitus kertoo, oliko hallinto-oikeudella paremmat tiedot kuin valtioneuvostolla? Ainakin jälkimmäisen arvio, kunnan itsenäisestä kyvystä selviytyä oli perin synkkä, jopa murheellinen. Silti, kylmä fakta lienee, että muuttotappiokunnissa joissa ikääntyminen keskeinen kasvava ominaisuus, loppupeleissä valtio on se joka asioista päättää. Olipa itsenäinen tahi ei. Koska omillaan ei tule toimeen.

Annetaan nyt Rääkkylälle mahdollisuus näyttää, että tilastot ja ennusteet näyttivät väärin, ja optimismia huokuva päättäjäporukka pystyy lunastamaan lupaukset pitää kunta elinvoimaisena tulevaisuudessakin, sillä sanomattakin selvää on, että nyt on näytön paikka. Meidän kansanedustajalle, Kari Kulmalalle pitää nostaa hattua: Niin sinnikästä on ollut taistelu, ylivoimaista vastustajaa, valtiota vastaan. Hyvä Kari 🙂 Ja Onnea Rääkkylä 🙂 🙂

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
#1

Isoissakin kunnissa jotkut olisivat halukkaita yhdistymään.
Esim. Helsingin ja Vantaan yhdistymistä monet asukkaat ainakin kannattaisivat.
Suurhelsingistä puhuttaessa ajatellaan Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisen yhdistämistä yhdeksi suurhelsingiksi.
Mutta eihän se hanke ole edistynyt.

Mutta, miksi pienet kunnat yleensä pistää niin kovasti hanttiin yhdistymissuunnitelmille? Olishan siinä yhdistymisessäkin omat hyvät puolensa.

Rääkkylä on ainakin luonnonkaunis kunta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000