Perussuomalaiset

Matti Heikkilä

Lobbarit tuhoaa demokratian

EU:sta on tulossa samanlainen demokratiaa halveksiva laitos kuin USA:sta.

Suomessa ollaan jo pitkällä, kun katsotaan kokkaripolitiikkojen pyöröovi efektiä ainakin sote-busineksessa.
Suomessa suurin lobbaus tapahtuu virkamiestasolla, jotka esittävät lakimuutoksia lobbareilta saatujen materiaalien/tutkimusten avulla.
EU:ssa direktiivit ovat aika hyvin lobbareiden käsissä.
Kaikki tämä on laillista, mutta onko se yhteiskunnalle järkevää, että lakeja muutetaan yritysten omistajien pääoman lisäämiseksi. Ei kuulosta kovinkaan markkinataloudelta, jossa markkinat hoitaa asiansa keskenään ja kuluttaja tekee päätökset. Markkinataloustaikauskoiset sitten menee ja äänestää kokoomusta, luullen, että se toisi markkinatalouden – ei, se tuo juurikin lisää epätodellista kilpailuyhteiskuntaa, jossa lähinnä business tulee siitä, mihin verorahat pitää käyttää ja ohjaavat kuluttajan valintaa.
Lait valmistellaan hyvin teollisuusliittojen lobbausryhmissä. Kommunikoinnin ja fasilitoinnin ammattilaiset tekevät kovan duunin saadaakseen kaiken näyttämään vihreältä.

Hyvin usein direktiivit ja lait ovat joko ympäristönsuojeluun tai humanitäärisiin tarpeisiin kytkettyjä (kuten esim sote – terveyteen). Tämä on se kommunikointi väylä, jolla sumutetaan todellinen ajava voima, eli ko. teollisuuden omistajien osinkojen saaminen. Ei siinä kuluttaja pääse kertomaan markkinataloudellisesti mitään kantaansa. Se kerrotaan sulle.

Lobbari on manipulaattori, joka etsii politiikasta heikot. Alkavat antaa niille sanoja suuhun. Politiitikko nauttii saamastaan huomioista ja siten pääsee loppujen lopuksi itsekin verorahoihin kiinni.
Tää peli on toimiva, mutta kun yritysten omistajien päämäärät ovat oma napa, kun taas demokratian päämäärä on kansan hyvinvointi, niin tulemme ristiriitoihin.

Puolue, joka ei ole lobattavissa on yrityksille pahin mahdollinen kilpailija. Uusia puolueita ei haluta, koska lonkeroiden asettaminen demokratiaan on kallista.
Jos joku luulee, että Suomessa ei ole laillista lobbaamista ja se ei ole syvällä, niin kannattaa liittyä johonkin puolueeseen ja nähdä se omin silmin. Tai tehdä duunia yrityksen johdossa ja olla mukana lobbarina. Siellä näkee miten tämä demokratia toimii. Been there – done that.
Missioni on siis palauttaa demokratia takaisin paasaamalla tästä.
Yksi tärkeimmistä syistä, miksi valitsin aikoinaan Perussuomalaiset on se, että perussuomalaiset on kansanliike, ja jo pienellä aktiivisuudella pääsee vaikuttamaan puolueen politiikkaan. Paikallisella tasolla juttelen paljon valtuutettujen kanssa valtuustossa päätettävistä asioista. Saan vapaasti tuoda valtuutetuille lisätietoa, miksi kannattaisi esim keskustassa olla kunnan omistama tontti ja kiinteistö, jossa on myös ala-aste (aseman koulu).
Vielä, jos äänestäjätkin päästäisivät persut päättämään asioista, niin voitaisiin tämä korporaatioiden raiskaama demokratia pelastaa. Hyvinkäällä esim haluasin saada julkiseksi ne lobbaavat tahot, jotka käyvät vierailulla kunnan johtajien kanssa, sen verran outoja esityksiä tulee, että ne eivät voi olla kuntalaisten edun valvontaa. Tähän tarvin riittävästi ääniä, jotta tarkastuslautakunnan varajäsenyys vaihtuisi varsinaiseksi jäseneksi. Toki nykyinen ps edustajamme Timo Karhunen tekee tuolla erinomaista duunia.
Kohta meillä on EU kertomassa, mitä ostat ja mihin rahasi laitat – sinun vapautesi päättää on katkolla. Yritysten lobbarit tekevät nämä päätökset sinun puolesta.
Älä äänestä kokoomusta, demareita tai keskustaa. Ne on lobattuja – ne kertoo sulle asiat niinkuin haluat kuulla, mutta päätöksen teossa ne tekee hallaa sulle. Toki, jos sinulla on hurjat pääomat ja osingot on suurin tulon lähteesi, niin kannattaa äänestää nukketeatteri puolueita.
Hyvänä sijoitus vinkkinä kannattaa katsoa gallubbia ja miettiä mitä businesta ko. puolue ajaa mantroillaan, ja sijoittaa sinne.

Onnistuvatko lobbari tuhoamaan demokratian vai voimmeko vielä muuttaa suuntaa?

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Äijänköriläs
#1

Politiikkaan hakeutuu pilvin pimein näitä vellihousuisia pyrkyreitä.
Nuoleskelevat eliitin ja rahamiesten persettä päästäkseen hillotolpalle. Siinä se itsetunto kohoaa kun saa palkkioviran.
Ei siinä mitään kansanedustajia olla vaan seteliselkärankaisia niljakkeita.
Aivopestyjä, lahjottuja tai muuten vähempiälyisiä.
Ehkä niitä kaikkia.
Ja aina niitä joku äänestää.
Miksi helvetissä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000