Tiesitkö, että Suomessa tehdään tuhansia lain hengen vastaisia huostaanottoja?

Tiesitkö, että erityisessä vaarassa ovat neurokirjon (nepsy) lapset ja koulunkäyntivaikeuksissa olevat, jotka tarvitsivat terveydenhuollon palveluita, mutta tulevat ulkoistetuiksi lastensuojelulaitoksiin?

Tiesitkö, että nykyinen hallitus ei ole katsonut tarpeelliseksi teettää lastensuojelun sijaishuollon nykytilaselvitystä?

Kukaan ei tiedä, mitä sijoitetuille lapsille kuuluu. Lastensuojelun tarpeen ja huostaanottojen syistä ei ole valtakunnallista tietoa. Tietoa palveluntuottajien osaamisesta ja toiminnan laadusta ei ole kerätty kootusti. 

Monesti huostaanotoissa on kyse lapsesta, joka tarvitsisi laadukkaita peruspalveluita kuten terveydenhuollon, varhaiskasvatuksen tai opetustoimen palveluja, tai kyse on väsyneestä lapsiperheestä, joka tarvitsisi käytännön kotiapua.

Luulisi, että palvelujärjestelmä ymmärtäisi avunannon merkityksen. Ongelma on kuitenkin siinä, että järjestelmä ei ole kärsivällinen vaan oikukas ja arvaamaton. On täysin sattumanvaraista, millaisen sosiaalityöntekijän ja moniammatillisen tiimin saat päättämään perheesi kohtalosta.

Ratkaisumalleista suositaan erityisesti lapsen lakaisemista laitokseen eli pois omasta kodistaan. Huostaanottoa suosittelevat perheille jopa lääkärit, joiden pitäisi auttaa lasta ja tuoda toivoa.

Kun auktoriteetit vakuuttavat, että huostaanotto on lapsen pelastus, moni perhe uskoo siihen. Lapsi viedään pois kotoaan. Jos vastustat viranomaisen päätöstä, lapsesi yhteydenpitoa perhekuntaan saatetaan rajoittaa pitkäksi aikaa viranomaispäätöksellä.

Monen lapsen kohdalla viranomaisesta tulee lähin omainen.

Sinun lapsesi eivät ole sinun vaan valtion.

Suomeksi sanottuna: lasten yhteys omiin juuriinsa revitään rikki. Suomessa kasvaa tuhansittain juurettomia, rikkirevittyjä, laitoksesta toiseen viskeltyjä lapsia ja nuoria. Nämä lapset katoavat läheisiltään, jonnekin järjestelmän uumeniin, ja, kuten sanottua:

Suomi ei halua tietää, mitä heille kuuluu.

– Sensuuri ihmisoikeusloukkausten peittona –

Olen tutkinut lastensuojelua yli kymmenen vuotta toimittajana, huolellisesti perheiden hallussa oleviin viranomaisdokumentteihin tutustuen ja lähipiiriä kuulleen. Kun aloitin tutkimukseni, oli käsitykseni lastensuojelusta melko ruusunpunainen, eikä omakohtaista kokemusta ollut. Käsitykseni muuttui perheiden ja asiantuntijoiden haastattelujen kautta. Niinpä toin näkökulmanani esille sitä, että tuhannet sijoitukset voitaisiin välttää, jos järjestelmässä noudatettaisiin lakia.

Kirjoitin kymmeniä artikkeleita eri lehtiin (nimellä Maria Syvälä) ja julkaisin tietokirjan aiheesta (”Hukassa huostassa”, 2013). Mediataloissa moni juttuideani ennakkosensuroitiin. Muutamia valmiita juttujani hyllytettiin tai sensuroitiin. Minua kirjani pohjalta haastatelleita toimittajia puhuteltiin. Viestiä lastensuojelun kriisistä ei haluttu kuulla saati uskoa.

Viimeksi sain tilaisuuden puhua lastensuojelusta ja sensuurista Suomalaisuuden liiton Sananvapauspäivillä. Voit halutessasi kuunnella puheeni (25 min) tästä linkistä.

En suinkaan ollut ainoa viestintuoja. Kaikki maamme valvovat viranomaiset (Aluehallintovirasto, Eduskunnan oikeusasiamiehet, Valvira) sekä monet tutkimukset ovat kertoneet karua kieltään lastensuojelun todellisuudesta, kuten siitä, ettei sijaishuollon valvontaa tai asiakkaiden oikeusturvaa ole saatettu kuntoon.

Tai siitä, että lapsia sijoitetaan väärin perustein jopa pelkän hoidontarpeen arvioimiseksi.

Tai siitä, että monissa lastensuojeluyksiköissä lasten ja nuorten elämää rajoitetaan laittomasti. Sijaisperheitä vaivaavat laitoksia pahemmat valvonnan puutteet.

En tunnista yhtäkään toista palvelujärjestelmää, jossa olisi havaittavissa näin musertavia epäkohtia ja ihmisoikeusrikkomuksia sen kaikissa ”kerroksissa”. Silti lastensuojelun etujärjestöt julistavat alan toimivan pelkästään suurella sydämellä. Ei haluta tunnistaa sitä, että sijaishuollossa eläneet eivät välttämättä tule autetuiksi, koulut jäävät kesken, lapsia syrjäytetään.

Äärimmäisen surullista on se, että rakkaus-sana on lastensuojelussa harvinainen käsite. Olen lukenut valtavan määrän eri perheiden salassa pidettäviä lastensuojelun asiakirjoja. Sana ”rakkaus” on löytynyt kahdesta aanelosesta.

– Koska päättäjät heräävät painajaiseen? –

Tässä kohtaa tekstiäni joku kenties miettii, sivuutanko kritiikilläni lastensuojelun onnistumiset. Vastaan sinulle: ”Onnistuminen on kaikessa viranomaistyössä oletusarvo. Tietysti lastensuojelussa toimitaan oikea-aikaisesti silloin, kun lapsi on pelastettava heitteillejätöltä tai sadistisesta kodista. Tätä varten järjestelmä on olemassa: lasten suojelemiseksi. Se se tästä vielä puuttuisikin, jos onnistumisia ei olisi.”

Kriisi on syvä. Kuntaliitto on vastikään avannut medialle lastensuojelun katastrofaalista tilannetta: ”On oltu aika pitkäänkin laittomassa tilanteessa.” Ja: ”Tämänhetkinen käytäntö saa aikaiseksi vain rikkinäisiä nuoria, jotka eivät kotiudu minnekään.”

Myös Valvira on aiemmin ollut huolissaan palvelujen puutteen takia tehdyistä laittomista huostaanotoista ja sosiaalityöntekijöiden sijaishuoltoyrittäjille siirtämistä palvelutarpeen- ja vanhemmuudenarvioinneista.

Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian Tapio Räty on todennut: ”Vastuun sysääminen lapsen terveydenhuollon palveluista lastensuojelulle on lainvastaista. Huostaanotolla puututaan perusteettomasti lapsen perhe-elämän suojaan, kun huostaanotto olisi voitu välttää riittävien terveydenhuoltopalvelujen järjestämisellä.”

Jo vuosikausia sitten eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen nimesi lastensuojelun yhdeksi suurimmista suomalaisista ihmisoikeusongelmista.

Mutta koska heräävät päättäjät?

Milloin mahtaa koittaa aika, jolloin kansanedustajat toteavat Suomen valtion panostavan perheen tukemisen sijaan sijaishuoltoon, vaikka Suomi on sitoutunut ihmisoikeussopimusten ja lainsäädännön kautta tukemaan perheitä – eikä hajottamaan niitä?

Siinä kohtaa on viimeistään syytä herätä, kun Kuntaliitto toteaa Suomen olleen ”pitkään laittomassa tilanteessa”.

– Varhainen puuttuminen loi ilmiantojen DDR:n –

Mistä sitten kumpuavat ”poislakaisun kulttuuria” suosivat asenteet?

Lastensuojelussa on käytetty valtavasti resursseja siihen, että varhaisen puuttumisen ideologia THL:n keksimine ”huolen vyöhykkeineen” levisi kaikkialle yhteiskunnassa 2000-luvulla. Huolestumisesta tuli kansalaisvelvollisuus ja Suomesta ilmiantojen DDR, jossa perättömiäkin lastensuojeluilmoituksia arkistoidaan vuosikymmenien ajan.

Huolihullu aikakausi on etsimällä etsinyt vikoja ja pahuutta lapsista, vanhemmista, kodeista. Kun etsii ongelmia, löytää ongelmia. Samaan aikaan on ummistettu silmät hukassa olevalta ammattilaisuudelta ja järjestelmän toimimattomuudelta, jopa sen banaalilta pahuudelta. Olisi korkea aika myöntää, että varhaista puuttumista, huolikartoituksia ja huoliliputuksia ovat harjoittaneet myös epäpätevät, puutteellisen ammattitaidon ja elämänkokemuksen raskauttamat henkilöt epämääräisin ja jopa fabrikoiduin oletuksin, vailla valvontaa saati vastuu- ja korvausvelvoitteita väärinkäytöksistään.

Psykiatri Ben Furmanin väittämä psykiatrian hoitojärjestelmän luonteesta sopii myös sosiaalityöhön: ”Psykiatrista hoitojärjestelmää ei ole milloinkaan luotu asiakkaita varten. Se on pikemminkin keskinäisen kädenväännön tuloksena syntynyt eri ammattiryhmien etuja ja uskottavuutta palveleva alati muuttuva rakennelma, jonka tehtävänä ei ole auttaa asiakkaita/potilaita parantumaan vaan edistää työntekijöiden hyvinvointia ja arvostusta yhteiskunnassa.”

Ehkäpä kysymys on arvovaltataistelusta ja vallasta sekä valvomattomasta vallankäytöstä.

Kysymys kuuluu: kuka suojelisi lapsia lastensuojelulta?

– Sijaishuolto on jo miljardibisnestä –

Lastensuojeluun on ohjattu rahaa miljoonia ja miljoonia. Resursseja ja ”hankehumppaa” on lisätty koko 2000-luvun ajan. Voisi olettaa, että tämä näkyisi palvelun laadussa ja siinä, että yhä suurempi osa lapsista välttyisi sijoitukselta.

On käynyt toisin. Tilanne on vain pahentunut, asiakasmäärät ovat kasvaneet, huoli-ilmoitukset lisääntyneet.

Asiakkaiden palvelu- ja oikeusvarmuus on edelleen heikko. Perhe-elämän suojaan puututaan heppoisin perustein, jopa laittomasti. Perheille jää käänteinen todistustaakka eli velvollisuus todistaa viranomaisen olevan väärässä. Tehtävä on käytännössä mahdoton.

Mitä enemmän rahaa lastensuojeluun on ohjattu, sitä suuremmaksi se on paisunut volyymiltään. Entisestä marginaalialasta on tullut kannattavaa liiketoimintaa 2000-luvulla; riskitön miljardibisnes, jossa valtio on takuuvarma maksaja. Lastensuojelulaitosten ylläpitäjät ovat pääosin yksityisiä yrityksiä. Heidän tuloksensa mahdollistaa vain jatkuva asiakasvirta.

– Paperinpyöritystä ja palaveerausta vähennettävä –

Lastensuojelua ei elvytetä ohjaamalla lisää rahaa sijaishuoltoon, ei myöskään lisäämällä sosiaalityöntekijöiden määrää. Tarvitaan apua lapsille, nuorille ja koteihin: kodinhoitajia, nepsy-valmentajia, henkilökohtaisia avustajia, tukihenkilöitä.

Siis enemmän konkretiaa. Vähemmän puhetyötä, palaveerausta ja paperinpyöritystä.

Lastensuojelu tulee palauttaa takaisin marginaalialaksi, joka se vanhastaan oli. Tämä edellyttää sitä, että muut palvelujärjestelmät, kuten esimerkiksi varhaiskasvatus, koulu ja terveydenhuolto, hoitavat tonttinsa huolellisesti. Sen myötä lastensuojelun työntekijöille vapautuisi kaivattuja resursseja toteuttaa perustehtäväänsä: suojella todellisessa vaarassa olevia lapsia.

Lisärahaa ei ansaitse ala, jossa laittomuuden tilan on sallittu jatkuvan kaikessa hiljaisuudessa. Nyt uhreja on jo tuhansittain, perhepiirit mukaan lukien merkittävä määrä.

Niin suurta joukkoa ei voida enää vaientaa.

– Suuri Lastensuojeluilta osa 2 tiistaina 24.1.23 Helsingissä –

Marraskuussa 2022 kansanedustaja Juha Mäenpää kutsui koolle Suuren Lastensuojeluillan, jonka tallenteen löydät tästä linkistä. Eduskunnan Pikkuparlamentin Kansalaisinfo oli tuolloin ääriään myöten täynnä kuulijoita, eivätkä kaikki mahtuneet saliin. Osa jouduttiin käännyttämään ovelta tilan puutteen takia.

Nyt järjestämme Juhan kanssa jatko-osaa jo alkaneelle keskustelulle. Suuri Lastensuojeluilta OSA 2 järjestetään Kansalaisinfossa (Arkadiankatu 3) tiistaina 24.1.2023. Yleisölle avoin keskustelutilaisuus alkaa kello 17:15 kahvitarjoilulla. Paneelikeskustelussa ovat mukana mm. varatuomari Leeni Ikonen, psykiatri Ben Furman ja isoäiti-Sari. Tilaisuuden juontaa toimittaja-kirjailija Maria Asunta.

On aika tehdä selväksi, mitä lastensuojelun vakavat ongelmat ovat, millaisiin ideologisiin uskomuksiin ne juontavat juurensa, ja miten ongelmat voitaisiin ratkaista.

Rikkoutunut lastensuojelu kaipaa viisasta peruskorjaamista, jotta traagiset oikeusturvaongelmat saataisiin tulevaisuudessa estettyä. Lapsen oikeuksien yleissopimus velvoittaa kaikkia viranomaisia. Sen sanoma on selkeä: lapsen hyvinvointi syntyy vanhempien tukemisella. Perhe on yhteiskunnan perusryhmä ja lapsen kasvun luonnollinen ympäristö. Perheellä on oikeus saada suojelua ja apua niin, että se pystyy täydellisesti hoitamaan velvollisuutensa yhteiskunnassa.

Lämpimästi tervetuloa kuulolle!

Toivottaa PS-eduskuntavaaliehdokas 2023 Pirkanmaalta