Perussuomalaiset

Kimmo Kautio

Euron haaksirikko: Valtiomiesten valmistettava pelastusvene

Sanotaan se nyt suoraan ja selittelemättä: Koronakriisi tarkoittaa hyvin suurella todennäköisyydellä euron loppua.

Helsingin yliopiston taloustieteen dosentti Tuomas Malinen selventää asiaa Puheenvuoro-blogissaan Toimenpideohjelma Suomen talouden avaamiseksi: Osa III kiitettävän rehellisellä tavalla:

”Valitettava tosiasia on, että suomalaisille on valehdeltu eurosta jo pitkään. Ekonomistit ovat vähätelleet sen haittoja ja poliitikot ovat liioitelleet sen etuja vuosien ajan. Samanaikaisesti suomalaisille on syötetty ”pajunköyttä” sekä eurosta eroamisen kustannuksista että sen haitoista. Euro on todennäköisesti ollut Suomelle erittäin kallis kokeilu, eivätkä eroamisen kustannukset välttämättä nousisi kovin korkeiksi.”

Malinen jatkaa:

”Euro voidaankin pelastaa enää siirtymällä pakolla ja kansan vastustuksesta huolimatta liittovaltiota muistuttavaan velkojen yhteisvastuuseen. Olen täysin vakuuttunut, että se köyhdyttäisi maamme sekä jokaisen muunkin euron jäsenmaan. Euron aika vain on tullut.”

Turvallisuuspoliittisin syin Suomen liittämistä euroon ainoana pohjoismaana perusteli muun muassa presidentti Mauno Koivisto vielä vuonna 2015. Varsin selvää on, että jos euro johtaa liittovaltioon, ei turvallisuuspoliittisilla näkökohdilla ole painoarvoa. Jos eurossa roikutaan liittovaltion perustuslain muuraamiseen asti, toisin sanoen maamme valtiollisen itsenäisyyden lakkaamiseen saakka, tämä on itsenäisyyden turvaamiseksi yhtä järkevää, kuin itsemurhan tekeminen siksi, että kuolema pelottaa.

Kansantaloustieteen professori ja entinen OP-Pohjola-ryhmän pääjohtaja Antti Tanskanen on euroeroon liittyen todennut, että ”rohkeat ratkaisut odottavat valtiomiessarjan tekijöitä”. Suomalaisten valtiomiesten tehtävä onkin nyt valmistaa pelastusvene selittelemättä ja virheitään peittelemättä sekä johdattaa maa vastuullisesti ulos tästä kriisistä. Tämä on todellinen valtiomiestesti erityisesti tasavallan presidentti Sauli Niinistölle, jolta tulisi löytyä rohkeutta viimeisellä kaudellaan viimein myöntää tekemiään virheitä.

Niinistön ja Paavo Lipposen vahtivuorolla tehtiin itsenäisen Suomen historian kallein virhe, kun Suomi liitettiin euroon ilman lakiesitystä ja ilman kansanäänestystä, vain tiedonantomenettelyä käyttäen. Eduskunnan perustuslakivaliokunnassa ainakin keskustan edustajat pitivät menettelyä perustuslain vastaisena. Keskustalla on ollut hallituspuolueena jo pitkään mahdollisuus euron osalta julistaa, kuinka oikeassa puolue 90-luvulla olikaan. Jostain syystä puolue on ollut, Paavo Väyrystä lukuunottamatta, tästä aiheesta vaiti.

Myös hallituspuolue vasemmistoliiton edustajien hiljaisuus sattuu korviin: Vielä vuonna 2014 puolueen eurovaaliohjelmassa todettiin, että yhteisvaluutta on purettava hallitusti, mikäli eurokriisiä ja yhteisvaluutan ongelmia ei saada ratkaistua kestävällä tavalla.

Dosentti Tuomas Malinen sanoo Suomen taloudelle vakavaksi uhaksi sen, että ideologisista eroista johtuen Suomi jäisi keikkumaan Saksan seuraksi hajoavaan valuuttaan. Malisen mielestä Suomen tulee lähteä yhteisvaluutasta ensimmäisten joukossa. Hänen mukaansa etenkin maailmantalouden toipumisvaiheessa oma valuutta vahvistaisi Suomen hintakilpailukykyä ja auttaisi vientiä.

Euroero on valtiomiestesti myös niille EU-mielisille poliitikoille, joiden mielestä jäsenyys Euroopan Unionissa on Suomen etu. Heidän kannattaisi suhtautua hallittuun euroeroon myönteisesti, sillä pahimmassa tapauksessa itsepintaisuus euron suhteen ja huonosti hoidettu euron hajoaminen johtaa siihen, että myös koko unioni hajoaa.

Askelmerkit Suomen euroerolle on laadittu raportissa ”Kuinka erota eurosta: Suomen tapaus”. Raportin takana on joukko ekonomisteja: Tuomas Malinen, Peter Nyberg, Heikki Koskenkylä, Elina Berghäll, matemaatikko Ilkka Mellin, Sami Miettinen, Jukka Ala-Peijari ja Stefan Törnqvist.

Lähteet:

Tuomas Malinen: Toimenpideohjelma Suomen talouden avaamiseksi: Osa III

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tmalinen/toimenpideohjelma-suomen-talouden-avaamiseksi-osa-iii/

Todelliset syyt: miksi Suomi liittyi euroon? Mauno Koivisto ja Paavo Lipponen paljastivat, Verkkouutiset 2.3.2017

https://www.verkkouutiset.fi/todelliset-syyt-miksi-suomi-liittyi-euroon-mauno-koivisto-ja-paavo-lipponen-paljastivat-62297/#962bd926

Jussi Saramo: Eurooppalainen unelma kuoli

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/saramo/198331-eurooppalainen-unelma-kuoli/

Ekonomistien raportti: Suomen ero eurovaluutasta on mahdollinen, Suomen uutiset 23.8.2017

https://www.suomenuutiset.fi/ekonomistien-raportti-suomen-ero-eurovaluutasta-on-mahdollinen/

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


13 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Kimmo meinaatko , että nämä jästipäät Niinistö ja Lipponen jotain uskaltaisi tunnustaa , että tehtiin isänmaamme kannalta , hyvin suuri Munaus / kupru !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#6

Juu tuskin sellaista päivää saamme nähdä,että kyseiset Herrat myöntää virheitään?!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

”Tämä on todellinen valtiomiestesti erityisesti tasavallan presidentti Sauli Niinistölle, jolta tulisi löytyä rohkeutta viimeisellä kaudellaan viimein myöntää tekemiään virheitä.”

Tuohon voi todeta ykskantaan, ettei sellaista päivää tulla näkemään jotta Sauli Niinistö muuttaisi mielipidettään euroon liittymisen oikeudellisista toimista ja varsinkin euron hyvyydestä Suomelle. Aivan sama koskee kokonaan Kokoomus puoluetta ja ilmeisesti tätä Marinin hallituksen puolueita, jossa muuten on vasemmistoliitto mukana lisäämässä veronmaksajiemme vastuita. Voi hyvä tavaton näitä Suomen veronmaksajien syöjiä, kun ei voida tunnustaa euroon liittymisen virhettä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

”Koronakriisi tarkoittaa hyvin suurella todennäköisyydellä euron loppua.”

Toivon todella, että näin kävisi. Kiitos blogista, oli hyvä juttu!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#7

Niin toivon minäkin!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kantasuomalainen
Tyytyväinen
#4

Ei tulla eroamaan EU:sta ja Euro pysyy valuuttana. Nyt kun koko maailma ja Eurooppa on kohdannut yhteisen vihollisen, niin juuri nyt tarvitsemme yhteistyötä. Me myöhästyimme suojavarusteiden yhteishankinnasta ja heti nähtiin miten kansallinen hankinta maskien osalta toimi. Ei paljon naurata. Me tarvitsemme EU yhteistyötä nyt ja aina. Eurossakin on vikansa, mutta se saadaan korjattua. Menneeseen ei ole paluuta, tai siis on, mutta se on tuhon tie. Ne jotka nyt hamuavat eroa EU:sta eivät tätä ymmärrä, vaan haikailevat jotain vanhaa Impivaara Suomea, jota ei enää ole. Maailma on muuttunut ja me sen mukana. Koittakaa tekin persut muuttua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Kantasuomalaisen kannattaa ottaa huomioon se, että perustelematon väitteesi ” Eurossakin on vikansa, mutta se saadaan korjattua.” euron korjauksesta ei todellakaan vahvista totuudenmukaisuutta tuossa asiassa. Euroa olisi jo korjattu, jos se ei olisi jo susi syntyessään. Sitä ei vain voi korjata, lisätään vain kansallisella tasolla verojamme jotta eu voi sitten jaella niitä etelän velkaisille maille ja alhaisemman veroasteen maille. Euroa ei korjata EKP:n jatkuvalla lisärahan ”painamisella”.

Pelkkä tuudittautuminen eu:n tuomaan hyvään ja johonkin autuuteen on petosta suurempien jäsenmaiden taholta pienempiä kohtaan. Nyt ja aina on oleva.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#9

Euron pelastamisen hintalappu on 60-80 miljardia ja itsenäisyys, koska velkaunioni on yhtä kuin liittovaltio.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Kyllä hintalappu olis vielä paljon isompi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#11

Kokonaisuudessaan kyllä. Tuohan olisi siis Malisen arvion mukaan Suomen osuus.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Jos euro saatais kuopattua ja eurosta päästäis eroon, niin sen jälkeen vois sanoa, että koronasta oli jotain hyötyäkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000