Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Jatkoa piikkihuonekeskusteluun

Olin mukana to 15.11 A-talkissa keskustelemassa Helsingin suunnitelmista perustaa huumausaineiden käyttötiloja, joissa voi käyttää huumeita terveydenhuoltohenkilöstön valvonnassa ja jossa voidaan opastaa mm oikeita pistotekniikoita.

https://areena.yle.fi/1-4233699

Olen saanut ohjelmasta runsaasti positiivista palautetta mm. lastensuojelusta, huumetyöntekijöiltä, entisiltä käyttäjiltä, huumausaineiden käyttäjien perheiltä sekä päihdelääketieteen edustajilta. Nähtävästi kyseiset käyttötilat eivät saa varauksetonta ihastelua sen enempää käyttäjäkunnassa kuin ammattilaisissakaan.

Muutama palaute on käsitellyt kylmää suhtautumistani sekä hymytöntä naamaani. Aiheeseen ei hymyily sopinut. Aihe on kuolemanvakava ja koskettaa rajulla tavalla juuri tälläkin hetkellä suurta joukkoa perheitä aiheuttaen valtavan määrän inhimillistä hätää ja surua.

On hyvä selventää muutama seikka jos ne eivät tulleet ohjelmassa esiin. Ensinnäkin totean, että Kati Juva on varmasti tehnyt aloitteensa ajatellen vain hyvää. Mutta niin minäkin, kantani lähtee siitä, että haluaisin jokaisella huumeidenkäyttäjällä olevan yhtäläiset mahdollisuudet hyvään elämään. Hyvä elämä ei ole sitä, että ainoa merkitsevä asia on seuraava käyttöannos. Sen vuoksi meidän poliitikkojen on luotava mahdollisuudet päästä pois tuosta sysipimeästä maailmasta. Hoitoa on oltava saatavilla nopeasti ja riittävän pitkään. Tämä on inhimillisyyttä ja ihmisarvoa korostava linja. Linja, joka uskoo ihmiseen ja mahdollisuuksiin. Avun käsi vetää ylös kun ihminen tarttuu ja kiipeää sitä pitkin.

Ohjelmassa saattoi myös jäädä käsitys että muuta mahdollisuutta ei ole kuin piikkihuoneet. Helsingissä on jo puhtaiden käyttövälineiden vaihtopisteitä, Hiv-positiivisille suonensisäisten huumeiden käyttäjille matalan kynnyksen palveluja ja myös muut sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut on käytettävissä. Minä tai muutkaan poliitikot eivät ole näitä epäämässä keneltäkään. Tietenkään.

Ohjelmassa tuli myös esiin halu dekriminalisoida huumausaineiden käyttö ja jakaa huumausainereseptejä tai vieroitushoidossa käytettävää lääkeainetta ilman sitoutumista kuntoutukseen tai hoitoon ja testata laittomat huumausaineet. Tämä on selkeä jatko piikkihuoneille, joiden vaatimuksia tulemme näkemään hyvin pian.

Usein kuulee, ettei sairaita ihmisiä saa rangaista. Mutta eikö silloin voi olettaa että sairaita ihmisiä tulee hoitaa? Näinhän nyt jo tehdään. Mikäli huumausaineen käyttörikoksesta epäilty valitsee hoidon, jätetään hänet rankaisematta eli jo nyt voi valita rangaistuksen tai hoidon. Näin kai sen pitääkin olla.

Lopuksi haluan todeta, että tähän kysymykseen ei ole löytynyt yhtään viisasten kiveä, missään. Ei ole yhtä tapaa vastata tähän kysymykseen, on vain arvovalintoja ja valintoja miten yhteiset varat käytetään mahdollisimman tehokkaasti. Jos viisasten kivi olisi, olisi keinot käytössä ympäri maailmaa.

Keskustelu varmasti jatkuu ja hyvä niin. Mutta olisi hyvä myös nostaa keskusteluun vaikkapa Hus:n tilanne, jossa leikkaus- ja anestesiaosastolta puuttuu henkilöstöä, se ettei Hus:lla ole enää 24/7 teho-osastoa jossa jokaiselle potilaalle olisi oma hoitaja. Nämä asiat kun rahoitetaan samasta budjetista kun mahdolliset piikkihuoneet. Toisesta lainsäädäntö vaatii julkisen vallan huolehtivan ja toinen on voimassaolevan lainsäädännön mukaan laitonta.

Siitä politiikka onkin pirullista, että on laitettava asioita vastakkain ja valittava. Ellei sitten anna epärehelliseen tapaan ymmärtää, että raha tulee seinästä ja mikään lisäys ei ole muualta pois.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
#1

Ottaa niin syrämestä!! Siis kuvainnollisesti hyvä Rantanen, ei tarvitse huolestua, voin fyysisesti hyvin. Mutta henkisesti ”ottaa niin syrämestä” tämä Hkin kaupungin ”halipulipolitiikka” ja ylipäätään viherpunakuplan moraaliposeeraus ja rajaton hölmöydellä höystetty politiikka-pisteiden himo. Kirjoituksenne on niin tervettä järkeä ja kirkasta logiikkaa edustava ettei mistään muualta voi tällaista lukea. Iloitsen puolestanne, että olette saaneet runsaasti hyvää palautetta niin monelta eri taholta, niin pitääkin olla. Eihän alkoholisteillekaan ole ryyppyhuoneita, joissa voisi testata iloliemensä turvallisuus ja prosentit, ja päälle saisi vielä nauttimisvinkit. Ja sitten vielä yhä enemmän siirretään käyttäjältä itseltään vastuuta: ”no mutta kun sullahan on tämä sairaus”. Itse olen vastuussa juomisesta, piikittelystä, ylipainosta, tupakoinnista, jne. Kukaan/mikään ei käske tuhoamaan kehoani ellen itse sitä tee. Kaikkien viettien, himojen ja kokeilujen toteuttaminen ei ole tervettä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

”…kylmää suhtautumistani sekä hymytöntä naamaani…”

Voi hyvää päivää, siis että kun puhuu asiaa ja faktoja eikä kaihda vastuuta (ja jopa uskaltaa puhua vastuusta) niin sitten on kuulemma kylmä. Ja jos ei koko ajan hymyile ja välillä nauraa rätkätä muiden mukana, kun on sentään kameran edessä, niin sekös näitä narsistisia ideanikkareita ketuttaa. Siis että nainen – ja vielä nuori – ja vielä kauniskin – ja hemmetti soikoon älykäskin – uskaltaa kritisoida hölmöläisten politiikkaa; kyllä siinä alkaa piiperöitä tietysti paleltaa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Hyvin vaikea asia ratkaistavaksi.

Voisko kenties perustaa KORVAUSHOITOTILOJA, joissa tarjottaisiin lääkehoitoa huumeiden käytön tilalle? Opastettaisiin, miten voi esim. saada metadonihoitoja tai muuta vastaavaa, jos lopettaa huumeiden käytön.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Korvaushoitotiloja ja apua on jo saatavilla:

”A-klinikka
Lääkkeenjaon yhteydessä asiakkailla on mahdollisuus jäädä istumaan ja olemaan yhteiseen tilaan. Se on tärkeä hetki, sanoo Arabianrannan päihdeklinikan sosiaaliterapeutti Noora Reunanen.

– Siinä on hyvä mahdollisuus antaa tukea ja neuvontaa arkisissa asioissa ja auttaa pienissä asioissa. Näin rakennetaan sitä luottamusta, jonka varassa kuntoutus lähtee eteenpäin.
Arabianrannan päihdeklinikalla korvaushoito on pitkäkestoista eikä hoitoajalle ole tällä hetkellä ylärajaa.
Arabianrannasta jatkohoitoon siirrytään terveysasemille ja A-klinikoille.”

Jos ihminen haluaa Hkissä päästä huumeista eroon ja siihen on motivaatiota, irtipääsyyn saa apua. Mutta nythän on kyse siitä, että Hki haluaa tarjota tiloja ja turvallisuutta ja käyttöapua myös kaman KÄYTTÖÖN ja sehän tässä on pöyristyttävää eikä todellakaan sitä pitäisi sallia, ei siis mikään vaikea asia ratkaistavaksi, jos moraali on kohdallaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

jorkki
#4

hyvä Mari.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#5

En ymmärrä mitenkää miksi näille Maamme pahimman harmaan talouden alaan osallistujille,Ei vaan Harmaantalouden josta kaikki verot jää maksamatta vaan alan joka tappaa eniten ihmisiä kuin mikän muu ala !!! niin sille pitäs Kaupungin kustantaa piikitys huoneet !!!
Miksi tällaista saa edes ehdottaa ???,eikö se ole jo rikollista !!! sehän on täysin rikollisen toiminnan ja veropetosten ja sosiaaliturva huijausten suojelua !
Pitää muistaa että lähes 100% hörhöt ja niille aineita myyvät kaupiaat elää Sosiaaliturvan varassa samaan aikaan kun ne harjoittaa maamme pahinta harmaata taloutta josta jä kaikki verot maksamatta !!!

Pitäs ajatella myös Hörhöjen omaisia ja lähipiiriä,ne ei todellakaan kukaan halua että niille huoneita järjestetään tähän toimintaan.
Jotkut hyväuskoiset toivoo että että ne parantuisivat vaikka toivo on menetty ja osa jotka osaa realistisesti ajatella toivoo mahdollisimman nopeaa kuolemaa jotta omaisten ja lähipiiri saisi jatkaa rauhassa elämää eteenpäin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000