Perussuomalaiset

Mari Rantanen

Ei koskaan enää

Kylmäävä Arbeit macht frei-kyltti tervehti meitä opastetulla kierroksellamme viikonloppuna Auschwitz-Birkenaun keskitysleirin museossa. Paikka on sanoinkuvaamaton ja sen historia niin julma ja synkkä ettei sitä voi ihmismieli käsittää.

Kasoittain matkalaukkuja, silmälaseja, proteeseja, hiuksia. Jopa hiuksetkin vietiin ihmisten päistä. Sellaista järjestelmällistä ja suunniteltua murhaamista ja kiduttamista on vaikea ymmärtää. Ja etenkin mittakaavaa, joka on ollut häikäilemättömyydessään täysin käsittämätöntä. Kukaan ei tarkalleen tiedä miten monen ihmisen hautausmaalla olimme, mutta arviot uhriluvusta kulkee 1,5 miljoonan kohdalla.

Hitlerin hallinnon järjestelmällisyys ja saksalainen tarkka kuolemantehtaiden teurastamomaisuus tekee Euroopan historiasta niin järkyttävän.

Pidän myös vaikkapa Stalinin, Saddam Husseinin tai Pohjois-Korean hirmuhallintoa yhtä pöyristyttävänä, mutta tottakai, Euroopan tapahtumat ovat lähempänä. Kaikki -ismit ja ääri- ovat vaarallisia.

Kierros herätti luonnollisesti paljon ajatuksia. En voinut myöskään välttyä siltä ajatukselta, että millainen ihminen kutsuu minua tai Perussuomalaisia yleisesti natsiksi? Ihminen, joka ei ole lukenut historian kirjoja tai vieraillut keskitysleirissä? Millainen ihminen rinnastaa rajatarkastuksen tai lipun kotimaahan uunissa polttamiseen?

Palasin tänään Suomeen ja luin Hesarin Teemu Luukan kolumnin: ”Myös Suomessa voidaan nähdä ensi keväänä äärinationalistien voitonmarssi”, jossa Luukka kirjoittaa ”sysimustan nationalistisen natsimenneisyyden omaavassa Saksassa populistiset ja äärinationalistiset äänenpainot ovat saaneet maan päätöksenteon sekaisin.”

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005756137.html

Luukka ilmeisesti siis rinnastaa Perussuomalaiset äärinationalisteiksi ja nostaa esiin jälleen natsisaksan tapahtumat.

Perussuomalaiset itseni lukien ei ole natsipuolue, maahanmuuttovastainen emmekä äärinationalisteja. Me kannatamme demokratiaa ja lakia. Meille tulee aina ensin Suomen ja suomalaisten etu, mutta me teemme mielellään yhteistyötä muiden maiden kanssa. Mitä tulee politiikkaan vaikkapa maahanmuuton osalta, me kannatamme järkevää ja tarkoin rajattua maahanmuuttoa. Sellaista joka ei aiheuta sen enempää taloudellista ongelmaa kuin turvallisuuden heikkenemistä. Se ei ole natsismia. Perussuomalaisilla on edelleen voimassa vuoden 2015 maahanmuuttopoliittinen ohjelma, josta jokainen voi lukea mitä Perussuomalaiset silloin ja nyt ajattelevat. 

https://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2013/04/Maahanmuuttopoliittinen.pdf

Sinulle poliittinen vastustaja tai toimittaja haluaisin sanoa, että seuraavan kerran kun tekee mieli natsitella jotakin ihmistä, ota historiankirja käteen tai varaa lippu Krakovaan ja käy katsomassa mitä natsismi oli.

#eikoskaanenää #neveragain

Forever let the place be

a cry of despair

and a warning to humanity,

where the nazis murdered

about one and half million

men, women and children,

mainly jews

from various countries

of Europe.

Auschwitz-Birkenau

1940-1945

(Muistolaatan teksti Birkenaun muistomerkiltä)

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Tuuli vaan humisee korvissa
Iloinen
#1

Hesarin toimittaja juo kupin kahvia ja avaa Vihreä Lanka – lehden.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

H
Hämmentynyt
#2

Voih. Huomaan että Mari ei ole lainkaan perehtynyt todellisiin faktoihin toisen maailmansodan osalta. Toivottavasti hän joskus perehtyisi. Esim. tästä sitten niitä faktoja. http://germarrudolf.com/en/germars-views-2/104-an-introduction-to-historical-revisionism/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Block
Hämmentynyt
#6

Luitko ollenkaan Inserttiä? Haloo!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Hyvä kirjoitus Rantaselta! Toivoa tietysti sopii, ettei myöskään neo-kommunismi punavihreässä kuplassaan ala radikalisoitua vielä lisää niin ettei omaa isänmaataan kunnioittavat ja omia kansalaisiaan puolustavat ihmiset saa enää sanoa tai tehdä yhtään mitään. Ja etteivät ala ”metsästää” (maalitus jo käynnissä) vaikkapa naapuri-ilmiantojen merkeissä isänmaallisia punavihreille komiteoille, joiden tuomiot voivat olla kaikesta päätellen ihan mitä vaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Perussuomalaisten kasvava suosio ja kannatus on punavihreälle ideologialle aivan myrkkyä. Meidät halutaan leimata mitä karmeimmilla ilmaisuilla ettei ne, jotka vähemmän politiikkaa seuraavat, vain millään tavoin alkaisi kuunnella PS:n politiikkaa. Mallia on otettu ulkomailta ja samat ”me ei sitten tehdä yhteistyötä teidän kaa” -sloganit toistetaan kuorossa, jotta kansalle annetaan oikein ”päättäjiltä” esimerkki. Ja aika moni hölmö seuraa esimerkkiä eivätkä itse ajattele syvällisesti ja itsenäisesti, että mikä tai mitä tässä maassa on käynnissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jussi
#5

hyvä kun korjasit tuon enään-virheen

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000