Perussuomalaiset

Joukamo Kortesalmi

Naurettava natsijahti

Tämän vastakirjoituksen ”paikallis”lehti Koillissanomat hyllytti. Se oli minulle kerrotusti ”epäasiallista soopaa”. Kainalotuuletus on uusi sana mediakiellettyjen listalla, näin minua on mediavalistettu. Huumorin suhteen toimittajakunta vaikuttaa olevan täysiä tosikkoja, maalittamisuhriutujia. Ja saman päivän printtilehdessä kokoomuspapin annetaan jälleen kerran roimia fasisti- ja rasistiruoskalla täysin estottomasti. Ei ihme, että törmäyskursseja syntyy.

Moni meistä muistelee lapsuutemme aikaisia intiaanikesiä kaiholla. Nykynuoret kai sitten pääsevät aikanaan palaamaan ajatuksissaan kesään 2023 suuren natsinmetsästyksen ajankohtana. Sotatorvia tässä natsisodankäynnissä ovat soitelleet vaalitappionsa johdosta laudalta lyödyt vihervasemmistolaiset tahot, joiden poliittista agendaa hallitsee nyt koston kierre. Samaan poliittiseen pyövelikuntaan kuuluu vielä RKP vanhalta muistilta – ainakin puolittain.

Natsismi ei ole todellinen uhka

Huvittavinta tässä laitavasemmistomme hakaristiretkessä on se, että heistä tuskin kukaan on kohdannut nykyvuosina ainoatakaan natsia, sen verran iällään heidän viimeiset mohikaaninsa alkavat jo olla. Uusnatsismi sen sijaan olisi oikeampi ilmaisu tälle ilmiölle, jos nyt sellaisesta voidaan edes puhua.

Kuitenkin on niin, että kansallissosialismiin perustuva toiminta on maassamme ollut sotavuosien jälkeen aivan marginaalista. Ajoittain natsiajatusta on nostateltu esille, jotta sitä on poliittisista syistä päästy vastustamaan. Lasse Lehtinen (sd.) totesi hiljattain, että: “Fasistijahti näyttää olevan naapurikansakuntien DNA:ssa.” Suomettumisen synkimpinä vuosina Kekkonen ja SDP löysivät yhteisen harrastuksen tämän jahdin parissa – poliittisen omaneduntavoittelun tiimellyksessä.

Kuvaavaa koko natsikeskustelulle on se, että vähänkin heihin viittaava nähdään ja nypitään vain Perussuomalaisista. Kesän kovimman luokan natsiuutisen olisi pitänyt olla demareiden eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin juhlaseurueen kainalotuuletuskuvat, mitkä eivät jätä selittelyille sijaa. Hän on vieläpä parhaillaan pyrkimässä puolueensa puheenjohtajaksi. Kovin on kevyttä ollut asiasta uutisointi!

Kyseessä marginaali-ilmiö

Kansallissosialistiseen ideologiaan nojaavat harvat tahot eivät ole vaaleissamme yltäneet sotiemme jälkeen yhtään mihinkään. Eduskuntaa lähellekään ei ole ollut asiaa. Joku yksittäistapaus on hetken verran päässyt vaikuttamaan jonkun kunnan valtuustossa – siinä se. Valtakunnallinen kannatus on jäänyt aivan olemattoman pieneksi. Tällaisen mitättömän painoarvon omaavan porukan kanssa ei minkäänlaiselle silmäpelille yksinkertaisesti ole sijaa tai tarvetta.

Mikäli maamme natsit olisivat eläinkunnan edustajia, olisi kyseessä niin harvinainen laji, että se olisi ilman muuta rauhoitettu ja niin muodoin myös kaikenlainen natsijahti kielletty kokonaan. Puulajeista puhuttaessa puolestaan keskustelu kävisi kiivaana siitä, mille tasolle säästönatsiraja tulisi asettaa, jotta emme heitäkään hävittäisi aivan lajinloppumiseen saakka.

Sitten tietysti jo lähtökohtaisesti se alkuasetteluvirhe, missä debattia käydään natsi-sanan ympärillä, mikä puolestaan on vain vanha kansallissosialistien haukkumasana. Se on mielestäni varsin vahva ilmaisu, sillä pääosan nykypuolueista korkonimityksistä poiketen heillä on kannettavanaan hirvittävä historiallinen terrorin ja tuhon taakka.

Punikkivaara uhkaa

Mikäli ääriliikehdintämme asetettaisiin yhteismitallisiin mittapuihin, niin silloin meidän pitäisi olla hyvin paljon enemmän huolissamme kommunististen perillistemme ujuttautumisesta osaksi puoluekenttäämme monissa laitavasemmistoon lukeutuvissa puolueissa aina vihreitä myöten kuin joistakin yksittäisnatseista. Kommunismin historia nimittäin on maailmanhistoriamme verrattomasti verisin ja sitä jatketaan edelleen.

Maamme valtamedian tilaa voi edelleen pitää surkeana. Kekkosen suomettumisen sulkeutuneet ajat vaikuttavat jatkuvan lehdistössämme vieläkin. Toimittajalaumat vaan nyt juoksevat kuin vihervasemmistomme käskystä, milloin minkäkin heidän agendaansa sopivan julkaisusaaliin perässä. Vai pääsemmekö piankin seuraamaan vastaavasti – ihan vain tasapuolisuuden nimissä – mediatarjoiltua Punikkijahtia?

Missä natsit luuraavat?

Punavihreistömme on ilmeisesti toimittanut toimituksiin lastenkaukoputket, missä on jo valmiina kuvat, tässä tapauksessa siis natsi. Katsoipa niillä, minne tahansa, niin natseja löytyy kaikkialta. Julkaisupainike vaan on asennettu ainoastaan PS:n yhteyteen.

Joku priorisointi tässä sentään pitäisi maamme mediallakin säilyttää, erityisesti paikallismedialla. Tyhjän perässä ei pidä vuosikymmeniä juosta. Natsinimilista vaan tiskiin, jos sellaista paikallisesti löytyy.

Koko natsijahti on nyt lähinnä painajaishallituksemme perunkirjoitus, minkä savuverhon suojiin yritetään kätkeä edellisen hallituksemme toilailut ja estää uuden hallituksemme näille raunioille tehtäväksi jäänyt välttämätön pelastus- ja jälleenrakennustyön aloittaminen.

Joukamo Kortesalmi (ps.)

kaupunginvaltuutettu

Osallistu keskusteluun!


60 kommenttia
Nimetön
#1

Säkkijuoksu on sallittua, mutta jos naine pakotetaan säkkiin, ja tuota moittii, se on rasismia. Suomessa ei kait kannatta juurikaan naisia suojata moiselta hevosen leikiltä, saa natsin leiman otsaansa. Kyllä on vajonneet demarit syvälle, kun saivat vaaleissa turpaansa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#11

Olemme nyt NATO maa ja demareilla on hyvät suhteet Venäjälle ja saivat trolliarmeijan masinoitua yrittämään laillisen hallituksen kaatoa, siis NATO maassa 2023. Heitä tukee täysin Helsingin Sanomat, joka on jo tuomittu sotilassalaisuuksien vuotamisesta yhdessä venäläisen agentin kanssa. Tämäkin siis NATO maassa 2023.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Eurokommunismi, globalisaatio ja viimekädessä äslämisaatio ovat todellisia uhkia, jotka ikävä kyllä eivät lähde lisäämällä panostuksia maahanmuuttoon saati Euroopan Unioniin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Pian nähdään, saiko sossut RKPn kaatamaan hallituksen. Sen jälkeen, onkin mielenkiintoinen tilanne. Demareilla täyskäsi valtteja ja kokoomuksen talouslinja nurkassa. Hauska seurata, kuinka kauan Suomea lainoitetaan kv markkinoilta Nyt tulee rahaa -periaatteella. Varmaan myös tullaan näkemään mielenkiintoisia ratkaisuja yrityksiltä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#10

Eihän vain olleet antti lindmanin , natsi tervehdykset esillä , lehdissä tässä muutama viikko sitten ?! Minulta asia meni vähän ohi , silmien / korvien !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Tässä, Antti munasillaan siellä vasemmalla ”pyssy” kädessään.
Ministeriainesta?
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=1482308

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Parempaa sossuhuumoria
Iloinen
#20

Voiko tuollainen aatufani toimia eduskunnassa? Flirttailee aatua, vaikka isä aurinkoinen sopisi paremmin muottiin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sosiaalidemokratiaa sossuille
Tyytyväinen
#15

Tämä on vakavaa! Jo niin vakavaa, että kurvisen ja lindtmanin tulisi itsekin pyytää eduskunnan istuntotaukoa lopetettavaksi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Onkohan Lindtman natsi?
Kuvien mukaan vois ihan hyvin ollakin. Piilonatsi?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#23

Kainalopierunatsi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#3

Jos RKP olisi tukenut Junnilaa, ei olisi tapahtunut mitään. Nyt löydettiin heikoin lenkki eikä se ole yhtä päättäväinen kuin Saarikon KEPU edellisessä hallituksessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Rkp on kiipiöiden ja pakkoruotsittajien pesä.

Hurreille vois tarjota matkarahaa muuttamisesta Ahvenanmaalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Rkp on pohjimmiltaan natsipuolue – Freudenthal on rkp:n oppi-isä, joka oli täys rasisti. Freudenthalin mukaan suomenkieliset ovat alempaa rotua, hurrit ovat yli-ihmisiä, ylempää rotua.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Sitä oikeata dessudemokratiaa
Hämmentynyt
#9

Junnila sai eduskunnan luottamuksen, muttei enää ylen ja vasemmiston verikoirien!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#4

Kannattaisiko NATO maana ilmoittaa kaasuputkimiehet ja muut Tiitisen listan sossut USAlle Venäläisestä liiketoiminnasta tuottojia saaneina ja epäiltyinä trollitehtaiden tukijoina. Halla-Ahon linjahan on ollut selvä, mutta eikö nyt sossuhallituksen suoja ole poistunut. Olisi hienoa nähdä sossut USAn pakotelistalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Uralin taa ja Siperiaan
Iloinen
#7

Kyllä isänmaan petturit tulisi myös karkottaa maasta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Kannatan! Persut pois maasta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Suomi on suomalaisten maa, niinkuin Somalia on somalien maa.
Sanoi Suomen tuleva presidentti Ylen somalitoimittajan haastattelussa. 👍

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#22

Eihän se niin sanonut
Koita kirjoittaa niinkuin hän sanoi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#25

Miten hän sitten , sanoikaan ?!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

https://areena.yle.fi/1-65379924

Katso itse

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Itäinen satumaa odottaa nimetön
Iloinen
#19

Me PerusSuomalaiset väistymme Länteen, mutta sinulla aivopunapestyllä ei ole kuin yksi suunta ja sama matka muiden toveriesi kanssa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#24

Eli suksi siperiaan sossusika!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#5

Nyt kun ollaan NATO maa, miten siihen sopii Helsingin Sanomat, joka on auttanut sotilassalaisuuksian paljastamista Venäjän eduksi. Mitä mahtaa USA tuumia asiasta. Kannattaisi varmaan selvittää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hesari on venäjän asialla!
Iloinen
#8

Tuo on aivan totta päätoimittaja ja tarmokkaat isänmaanpetturitoimittajat Siperiaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihainen
#17

Joo, se on totta. Luulin, että nää punkut hoidettiin n.100 v sitten, jokunen ilmeisesti livahti ja heistä sikilöity jälkeläisiä, ku ne nyt taas työntää punkkunokkiensiaan esiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000