Lahden tehostamis- ja uudistamistoimet ovat tuottaneet tulosta. Talousarvio vuodelle 2015 näyttää olevan tasapainossa. Tasapainolla on kuitenkin hintansa. Numeroiden takaa löytyy toimintojen supistuksia, kulujen leikkauksia ja myös kiinteistöveron kiristys.

On tietenkin ymmärrettävää, että vaikeina aikoina rahan merkitys korostuu. On kuitenkin huolestuttavaa, jos kaikki politiikka on vain talouspolitiikkaa, ja jos kaikkia toimintoja ja palveluita katsotaan vain eurojen kautta. Kaupungin keskeinen tehtävähän ei ole rahaan tuijottaminen, vaan toimivien palveluiden tuottaminen kaupunkilaisille.

Nyt säästöt ovat ajaneet toiminnat paikoitellen jo äärirajoilleen. Esimerkiksi Lahden terveyskeskuksiin jonot ovat kasvaneet niin, että hoitotakuu ei ajoittain toteudu terveyspalveluissa.

Erityisen huolissani olen siitä, että eri sosiaaliryhmien väliset hyvinvointi- ja terveyserot ovat selvästi kasvussa.  Erojen kasvu tulee yhteiskunnalle kalliiksi, kuormittaa palveluita ja aiheuttaa turhia kustannuksia. Tasa-arvoon tähtäävässä yhteiskunnassa hyvinvointi- ja terveyseroja ei voi hyväksyä myöskään etiikan ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta.

 Talouden tasapainosta ei kannata riemuita, jos sen hintana ovat heikkenevät palvelut, tyytymättömät kaupunkilaiset, kumuloituvat ongelmat ja jatkossa entistä kalliimmiksi käyvät ongelmien hoitokustannukset. Riemuun on aihetta vasta sitten, jos taloutemme on tasapainossa ja samalla pystymme tarjoamaan kaupunkilaisille toimivat palvelut.

  Mainoslauseissa ja kymmenen vuoden strategiassa Lahti haluaa näyttäytyä ”green citynä”, houkuttelevana ja elinvoimaisena ympäristökaupunkina. Minun mielestäni Lahti voisi profiloitua pikemminkin ”take care cityksi”, joka haluaa pitää kaikista asukkaistaan – myös niistä heikoimmista – hyvää huolta.

  Toimiva ”take care city” ehkäisee eriarvoistumista ja turvaa toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut. Tuolla toiminnalla samalla varmistetaan yhteiskuntarauha. Lahtea vaivaa paha työttömyys. Se koskettaa myös monia lapsiperheitä. Huono-osaisuus kasaantuu ja lapset eriarvoistuvat, jollei korjaavia toimia kohdisteta apua tarvitseville riittävän varhain ja laaja-alaisina. Perheiden tulee saada apua kriiseihinsä ilman lastensuojelun asiakkuutta. Erityisesti pitää antaa tukea pienten lasten vanhemmille, jotta Rautavaaran kaltaisilta murhenäytelmiltä voidaan välttyä.