Perussuomalaiset

Maarit Tuomi

Nuoren kuntouttaminen kannattaa

1 kommenttia

On taas se aika vuodesta kun moni nuori aloittaa arkisen aherruksen opiskelujensa parissa. Mieleisen opiskelupaikan saaminen on nuorelle unelmien täyttymys. Uurastus on tuottanut tulosta ja ovi haluttuun opiskelupaikkaan on avautunut. 

Kaikista positiivisista tuntemuksista huolimatta mukaan voi mahtua myös huolta ja ahdistusta. Nuorella on edessään suuri elämänmuutos. Tulossa voi olla paikkakunnan vaihto sekä irtaantuminen vanhemmista ja tutusta ympäristöstä. Myös taloudellinen tilanne askarruttaa. Vanhemmilta tai muilta läheisiltä saatu tuki ja apu kuitenkin helpottavat asioiden järjestelemistä ja elämänmuutokseen sopeutumista.

  

Ylitsepääsemättömältä tilanne voi tuntua jos nuorella on mielenterveyden häiriöitä kuten masennusta. Masennus vaikuttaa sekä opiskeluun että muuhunkin elämään. Taloudelliset vaikeudet, yksinäisyys, opiskelupaineet ja liian korkealle asetetut tavoitteet voivat aiheuttaa masennusta, jonka seurauksena opinnot saattavat keskeytyä tai viivästyä. 

  

Avun hakemisen ja saamisen kannalta masennuksen tunnistaminen onkin ensiarvoisen tärkeää. Vuonna 2014 nuorten kuntoutukseen käytettiin 125 milj. euroa, mikä oli 40 % Kelan kuntoutusmenoista. Kuntoutuspsykoterapia on nuorten yleisin kuntoutusmuoto, jonka käyttö kasvaa edelleen.  Mikä kunto? -kampanja levittää tietoa siitä, miten ja minkälaiseen kuntoutukseen nuoret voivat Kelan kautta hakeutua. Kampanja kestää vuoden 2016 loppuun.

 

Tämänkaltaiset hankkeet erityistä tukea tarvitseville nuorille ovat jatkossakin tärkeitä. Hankkeiden ja palvelujen tulee olla myös helposti saatavilla ja löydettävissä siellä missä nuoret liikkuvat, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. 

  

Hallituskauden yhtenä tavoitteena on koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten määrän vähentyminen. Tähän tavoitteeseen meidän kaikkien on helppo yhtyä

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
#1

Tavallaan elinikäinen oppiminen kuin tietyt ”vaateet kriteereineen” alkaa jo heti syntymästä että vuosittain asetetaan tietyt kehitysasteet kuin vaatimukset mitä heiltä odotetaan.
Jo ennen koulun alkamista on oltava tietyt seikat oppimisineen hallussa ennen varsinaisen koulun alkamista.

Mitä koulu että yhteiskunta vaatii ja tietyt ympäristötekijät eri yksilöille myöhempiin ikävaiheisiin jos huomataan tehoyhteiskunnassa ettei täytä ns.”normaalia” kaavaa,niin siinä ollaan jopa monien pulmien edessä. Se vaikuttaa lapsiin ja nuoriin kuin myös vanhempiinkin vaati eri viranomaisien välityksellä toimia jotta vältyttäisiin myöhemmiltä esiin tulevilta ilmiöiltä,jotka saattavat vaikuttaa pahimmillaan koko loppuiän.

Oppimishäiriöt kuin masennus/ahdistus,jopa sulkeutuminen yhteiskunnan rattailta on niin yksilön kuin yhteiskunnan kannalta äärettömän kallis mutta ennenkaikkea henkinen/ sosiaalinen menetys.

Yksilö on yhtä tärkeä lenkki yhteiskunnassamme kuin yhteisömmekin,jota ei voida hylätä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000