Perussuomalaiset

Maarit Tuomi

Kaipaan lintukoto-Suomea

Nykypäivän Suomi on aivan erilainen kuin oman lapsuuteni, nuoruuteni ja myös aikuisuuteni Suomi. Omat lapseni saivat myös elää lintukoto-Suomessa, jossa pahoja asioita toki tapahtui, mutta suurimmaksi osaksi elo oli huoletonta ja turvallista.

Suomessani on kuitenkin tapahtunut radikaali muutos muutamassa vuodessa. Esimerkiksi yleisötapahtumia turvataan turva-autoin ja betoniporsain kuorma- tai pakettiautoiskujen varalta. Uusimpana turvallisuutta lisäävänä tekijänä jokaiselle poliisilaitokselle hankitaan raskaasti panssaroitu, luotisuojattu auto.

Oma lukunsa on nämä ns. ”paluumuuttajana” tulevat Isis-taistelijat, jotka luovat maahamme erittäin suuren uhan. Tutkijan mukaan islamistiryhmistä takaisin tulleilla on täysin erilainen kynnys väkivaltaan. Vuonna 2016 supolla oli tiedossaan reilu 70 sellaista henkilöä, jotka olivat matkustaneet Suomesta Isisin riveihin. Tuolloin heistä noin 20 oli palannut takaisin. Mikähän mahtaa olla viime vuoden luku? Ja onko todellista lukua edes mahdollista saada.

Myös ilmoitettujen seksuaalisten ahdistelujen määrä on kasvanut tänä vuonna huomattavasti. Tilastokeskuksen mukaan viranomaisten tietoon saatettiin syyskuuhun mennessä yli 26 prosenttia enemmän ahdisteluja kuin edeltävänä vuonna. Ja Oulun raiskaustapaukset ovat kuulemma KRP:n mukaan vasta jäävuoren huippu.

Luemme tällaisia uutisia päivittäin. Olemmeko jo niin turtuneita tähän muuttuneeseen turvallisuustilanteeseemme ja Suomeemme, ettemme ymmärrä, ettei tämä ole normaalia? Vai onko tämä meidän uusi normaalimme?

Ehkä olen juntti impivaaralainen punaniska, mutta minä haluan erilaisen uuden normaalin. Tai oikeastaan vanhan. Haluan lintukoto-Suomeni takaisin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
s. 1941 Eurassa
Tyytyväinen
#1

Kukapa ei haluaisi.
Pohjois-Korea taitaa olla yksi niistä harvoista todella itsenäisistä maista, joihin ei ole tunkua, ja jossa kansa saa päättää ihan itse elämisestään ja tavoistaan. Ei ole ulkoista terrorismia, ei liiemmälti turismia, ei globalisaation pilaamaa kansakuntaa. On vaan onnellisia ihmisiä suljetussa valtiossa. Kaikilla on kivaa, ruokaa, ravintoa ja vaatetta riittää kaikille. Kimit ja muut johtajat pitävät hyvää huolta kansastaan, rakastavat ja arvostavat. Meisänkin kannattaa haikailla -60 lukua. Sen tapoja, sen kulttuuria, rauhaa ja turvaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eurasta se idioottikin ponnistaa
Tyytyväinen
#6

Nimimerkille s. 1941 Eurassa. No nyt tulee kyllä nimimerkiltä sellaista populistista sontaa, että oksat pois. Tyhmäkö olet vai yritätkö vain olla?

Totuushan on juuri näin kuin Maarit kirjoittaa. On itsensä pettämistä väittää muuta tai sitten sitä pohjatonta tyhmyyttä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

P-Koreassa ei kansa todellakaan päätä ihan itse elämisestään ja tavoistaan. EU on kovaa kyytiä muodostamassa samankaltaista diktatuuria, mutta se ilmenee vain vähän eri tavalla – yksi maailmanvaltio, jota hallitsee erittäin aggressiivinen ”uskonto”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#8

Eikös meilläkin ole hieman tuota Kimin henkeä ilmassa?
Ihan vertailun vuoksi. Jos et ole ”Kimin” kanssa täysin samaa mieltä ja alat kyselemään tehtyjen sopimusten perään hitsaa heti ”arvomaailmat” kiinni.
Koreassa lähtee henki, täällä sentään vain hallituksesta. Vain nöyrät ja samanmieliset pärjää siellä hengissä. Täällä näyttää tulevan muutoin lähtö.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Itsenäinen ajattelija
Iloinen
#9

Ymmärrän Euralaisen heiton siten, että tämän päivän itsenäisyys ja -60 luvun ovat hieman eri asioita. Nyt globaalissa maailmassa on ihan pakko miltei joka tasolla olla mukana kaupassa ja kehityksessä. Yritykset keskittyvät, tulee koko ajan suurempia kokonaisuuksia ja sama trendi on maiden kanssa. Ne maat ja yritykset, jotka jäävät
” itsenäisiksi ” toimijoiksi näivettyvät ja hyytyvät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Helsinki on vastenmielinen paikka
#2

Helsinki city on muuttunut melko vastenmieliseksi sen populaation vuoksi. Syynä afrikka- ja lähi-itäläiset. Onko tämä monikulttuurisuutta? Jos on, sanoudun irti sen kannattamisesta!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#3

Täysin entiseen ei ole paluuta, mutta sitä pitää yittää pelastaa, mitä pelastettavissa on. Jotain tarttis tehdä! Seuratkaa tuota avutonta selittelijöiden joukkoa, jota Eduskunnaksi kutsutaan. Harvat,ylen harvat ovat ne jotka ottavat suomalaisten asiat etusijalle. Seuratkaa ketkä!
Mikä äkillinen ja salainen tarve on yht’äkkiä pullahtanut pintaan, kun poliisi tarvitsee miljoonien edestä huippupanssaroituja autoja? Eduskunnan kyselytunnin paikka?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

isisiisiisisisiisisisisisisisiiiiiiis
#4

Ruotsikin oli pitkään lintukoto kunnes….

Miksi supo seuraa näitä vaarallisia tyyppejä? Tallin taakse ja nappi ohtaan olis paras kohtelu

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Arto Kukkonen
#5

Voisi olla hyvä keino aloittaa asioiden kuntoon saattaminen, alkaa puhumaan ihmisille totta.
Tällä hetkellä kaikki, joka ainoa virallisen tahon edustaja valehtelee kansalaisille turvatakseen oman asemansa ja tulonsa, sekä yrittää vierittää syytä jonkun toisen syyksi kun nykyiseen tilanteeseen löytyy tasan 201 syypäätä jotka olisivat halutessaan voineet pitää tämän maan asumiskelpoisena.
Mutta kun se tolppa ja taikaseinä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000