Perussuomalaiset

Maarit Tuomi

Eläkkeelle elävänä ja hyvissä voimissa

Tuoreen Ylen kyselyn mukaan suomalainen haluaa eläkkeelle 65 –vuotiaana. Toivottu eläköitymisikä kuitenkin vaihtelee esimerkiksi koulutuksen ja työn kuormittavuuden mukaan. Monet fyysistä työtä tekevät haluavat eläkkeelle aikaisemmin. 

Eläkeuudistuksen ehdotukset eivät noudata suomalaisten toiveita. Eläkeikää on ehdotettu nostettavaksi jopa 67 vuoteen.  Uudistusta perustellaan mm. sillä, että elinajanodote on kasvanut arvioita nopeammin ja kasvun odotetaan jatkuvan. Myös huoltosuhteen, julkisen talouden tasapainon sekä työeläkemaksuun kohdistuvan nousupaineen takia työurien pidentäminen nähdään välttämättömänä.

Tavallisen palkansaajan ja yhteiskunnan näkemykset eivät eläkekysymyksessä kohtaa. Palkansaaja ei ole niinkään huolissaan huoltosuhteesta tai julkisen talouden tasapainosta kuin omasta hyvinvoinnistaan, terveydestään ja jaksamisestaan. 

Työelämä ja sen vaatimukset uuvuttavat ihmisiä. Työtahti on monin paikoin kova ja työtä tehdään  aiempaa vähemmällä väellä. Myös epävarmuus työn jatkuvuudesta ahdistaa. 

Omalla alallani, hoitoalalla, yötyö on merkittävä haitta. Monet tutkimukset vahvistavat yötyön haitallisuuden ja yhteyden vakaviin sairauksiin ja jopa ennenaikaisiin kuolemiin. 

Valvomisen lisäksi hoitotyön ongelmana on kiire. Henkilökuntaa ei ole tarpeeksi, ja siksi työturvallisuuteen ei ole aina mahdollista kiinnittää riittävästi huomiota. Usein potilaita  joudutaan hoitamaan yksin. Silloin on vaikea työskennellä ergonomisesti oikein. 

Yksin työskentely lisää myös väkivallan riskiä. Tutkimusten mukaan hoitajiin kohdistuva väkivalta on asiakkaiden ja potilaiden taholta lisääntynyt viime vuosina ja joka neljäs hoitaja kokeekin työssään väkivaltaa. Minunkin päälleni on syljetty, minua on uhkailtu, lyöty ja potkittu. 

Rakennusalalla työntekijät altistuvat tapaturmille, melulle, pölylle sekä säiden ja lämpötilojen vaihteluille. Myös huonoon ergonomiaan liittyvät ongelmat ovat tyypillisiä. Ne aiheuttavat ammattitauteja ja heikentävät työkykyä.

Lomat ja lepopäivät jaksottavat työtä ja helpottavat ongelmia. Tai ainakin niiden pitäisi. Valitettavasti kaikki eivät pääse lomista nauttimaan. Moni pätkätyöläinen  tekee töitä käytännössä ilman lomia ja epävarmana siitä, jatkuvatko työt vai eivät.

Sama tilanne on monella pienyrittäjällä. Töitä painetaan ilman lomia ja saatavilla on oltava käytännössä 24/7. Jos et vastaa puhelimeen lomallasikin, voivat työt mennä sivu suun. 

Se ei riitä, että eläkkeelle jäädään elävänä. Jotta ansaituista vapaapäivistä voisi nauttia, pitäisi ihmisen työuran jälkeenkin olla fyysisesti ja psyykkisesti toimintakykyinen.

Me ihmiset olemme erilaisia, yksilöitä. Siksi eläkeikään ei pitäisi soveltaa liian kaavamaisia ratkaisuja. Se mikä on hyvä yhdelle, ei välttämättä ole hyvä kaikille. Oma isäni on jo virallisesti eläkkeellä, mutta tekee edelleen töitä. Se suotakoon hänelle ja kaikille niille, joilla on kuntoa, intoa ja tahtoa.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000