Perussuomalaiset

Leena Meri

Ihmisoikeudet terrorismin suojana (julkaistu 27.9.2014)

Ihmisoikeuksia ei ole luotu suojamaan diktatuuria, rikoksia ihmisyyttä vastaan tai terrorismia – vaan päinvastoin.

Ranska suunnittelee passin pois ottamista henkilöltä joka on matkustamassa terroristialueelle. Suomi ei tietenkään tee muuta kuin keskustelee asiasta, koska asiantuntijoiden mukaan ihmisoikeudet ja laki estävät asian.

Nyt taisteluista palanneista huolehditaan antamalla heille terapiaa ja muuta hoitoa. Yle:n uutisten mukaan myös joitain lapsia on viety taistelualueelle. Samaan aikaan meillä vanhukset, perheet ja nuoret saavat säästää lapsilisistä, eläkkeistä, tuista sekä niin edelleen. Ihmisoikeudet eivät ole alunperin luotu oikeuteenharjoittaa terrorismia vaan pikemminkin toisinpäin, eli tavallisen ihmisen oikeuteen elää rauhassa ilman diktatuuria ja terrorismia. 

Mikäli lakimme millään tavoin ovat esteenä terrorismin ehkäisemisessä, tulee lakeja pikaisesti muuttaa eikä vain keskustella asiasta.

(kirjoitus julkaistu perussuomalaisten blogissa 27.9.2014)

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000