Perussuomalaiset

Lauri Karppi

Vasemmisto ja poliittinen väkivalta

Muistatteko vielä kuinka syyskuussa 15000 ihmistä marssi Helsingissä rasismia ja poliittista väkivaltaa vastaan? Entä sen, että vasemmistolaisille väkivallan vastustaminen on hankala käsite?

Siinä jokin vasemmistoporukka tajusi, että me olemme perussuomalaisia nuoria. Sen jälkeen he tulivat huutamaan siihen todella kovaäänisesti ja yhtä supersankaria siinä sitten alettiin tönimään.

Helsingin vasemmistonuoret osallistui 15.11.2016 mielenosoitukseen, jonka tarkoitusta voi vain arvailla. Turkista siinä puhutaan mutta mielenosoituspaikka silti Suomen Helsinki. Ehkä ”Turkin diktatuuri” oli kylässä Helsingissä tuolloin?

Mielenosoituksessa huudettiin ”rauha rauha”

Mutta tämän videon mukaan mielenosoittajat eivät vaikuttaneet kovinkaan rauhanomaisilta.

Kaksi naista juoksee kiljuen karkuun mielenosoittajia. Poliittista väkivaltaa?!?

Löysin toisaalta nimettömän kuvauksen tapahtumista ja naisten kohtalosta sen jälkeen kun he juoksivat rautatieaseman odotushalliin, joka ei siis videolta käy selväksi:

Lauantaina iltapäivällä Rautatieaseman odotushalliin paukahti Makkaratalon puolelta kuin salaman iskemänä kaksi nuorta naista, joiden huuto lähes ylitti kipukynnyksen. Heti naisten perään juoksi sisään kaikista ovista kymmeniä vastahuutavia mielenosoittajia lippujensa kanssa.

Huuto yltyi yltymistään ja kädet heiluivat kuin tuulimyylyn siivet molemmin puolin.

Muutamassa kymmenessä sekunnissa miehet saivat tarpeekseen ja alkoivat huitoen tavoitella kahta sisään karannutta naista. Sen vähän mitä ehdin nähdä, miehet yrittivät peittää lipuillaan naisten yläruumiin ja iskeä heitä lipun suojissa käsin tai astaloin hiljaiseksi.

Sanoisin, että verilöyly tai ainakin turpakäräjä oli muutamaa sekuntia vaille valmis.

Onneksi sisään syöksyi myös poliisipartio, joka tempaisi ankarimmin huutavan tytön mukaansa ja pakeni hänen kanssaan viereiseen R-kioskiin. Siellä he ilmeisesti lukittautuivat henkilökunnan tiloihin, koska heidän peräänsä pyrkivät miehet saapuivat tyhjin käsin ulos. Partio pyysi ilmeisesti apuvoimaa muilta partioilta, sillä ylähalliin juoksi lisää poliiseja, jotka alkoivat työntää ulos niitä lippumiehiä, jotka olivat paiskautuneet sisään saadakseen huutavat naiset käsiinsä.

Puolta tuntia myöhemmin poliisi talutti aiemmin turvaamansa tytön metrohalliin.

Libero kutsuu naisia fasisteiksi, jotka häiritsivät mielenosoitusta lumipalloilla. Videolta näkyy vain kun naiset väistävät mielenosoittajan heittämää kappaletta.

Kumma kyllä mistään muualta en ole huomannut mainintoja tästä järkyttävästä poliittisesta väkivallasta, vieläpä samassa paikassa kuin se aikaisempi poliittinen väkivalta, joka sai koko ”Suomen pysähtymään”.

Seuraava Helsingin vasemmistonuorten tapahtuma on itsenäisyyspäivänä. 

Mielenosoitus on ”natsien vastustaminen väkivallattomasti” joka kyllä kuulostaa minustakin hyvältä tavoitteelta. Mutta jos nyt yhtään aikaisempia pisteitä yhdistää, niin pelkäänpä ettei tule menemään ihan noin. Varsinkin koska kaveriksi on otettu äärivasemmistojärjestöjä kuten Varisverkosto ja Antifa. 

Näistä Antifa oli muuten mukana ainakin jo 5.11. väkivaltaisuuksiin johtaneessa mielenosoituksessa

Muistellaanpa vuosi pari takaperin miten on menneet itsenäisyyspäivät?

2014 anarkistien rähinöitä voi ihailla/kauhistella tästä videosta.

Viime vuonna äärivasemmisto lietsoi itseään taisteluvalmiuteen näillä saatesanoilla:

”ritsat valmiina, munat korissa, tähtäin asetettu – on aika suuttua! Vapautemme on uhattuna 6.12.2015, kun natsisiat aikovat marssia Helsingissä”.

Ja kyllä saivatkin rähinää aikaiseksi. Tavallisten ihmisten itsenäisyyspäiväkulkuekin oli äärivasemmiston silmissä muuttunut natseiksi. Pelottavimman näköisimmän kohdan voi katsoa tästä linkistä, väkivallanhimoiset anarkistit yrittävät kaikkensa jotta voisivat aiheuttaa väkivaltaa kulkueessa olijoille. Poliisi joutuu turvautumaan paineaseen käyttöön suojellaakseen muita ihmisiä väkivallalta.

Tästä voi katsoa koostetta itse kulkueesta, ei vaikuta kovin kauhealta meininki. Siinä lasketaan kynttilöitä kunniahaudoille ja kävellään rauhallisesti itsenäisyyspäivän kunniaksi. Jollain tavalla äärivasemmisto onnistui kuitenkin uskottelemaan itselleen, että koko kulkue on natseja, ja heitä on väkivaltaisesti vastustettava.

Ja kun seuraa twitteristä vasistien edesottamuksia, ei voi välttyä ajatukselta, että poliittista väkivaltaa toivotaan ja on tarkoitus järjestää lisää.

Kun siis tarkoitus on Helsingin vasemmistonuorten omien sanojensa mukaan vastustaa natseja väkivallattomasti, ennustan, että kumpikaan ei tule toteutumaan. Ei väkivallattomuus eikä natsien vastustaminen. Viime vuoden tapaan he ovat väkivaltaisia ja eikä se tule kohdistumaan vain natseihin.

Vasemmistoliiton puheenjohtajan tuoreen kommentin perusteella en ihmettelisi vaikka hän olisi mukana kiviä ja soihtuja heittelemässä. 

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

https://www.youtube.com/watch?v=Te7gHsfkRRk

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Suoraan sanottuna muslimit pysykööt kotimaissaan. He ovat erittäin vaarallisia ollessaan Suomalaisessa yhteiskunnassamme. Heille ovat vieraita käsitteitä MEIDÄN arvomaailmamme. He ratkaisevat ongelmat ainoastaan fyysisellä väkivallalla. Muuhun ratkaisuun he ovat kykenemättömiä. Tästä on YouTuessa kymmeniä videoita siitä kuinka Suomessa oleva muslimi käyttäytyy.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Tuon kurdien mielenosoituksen Helsingin sanomat ja valtamedia luonnehti RAUHALLISEKSI.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Kun katsoo tuota videota muslimien ”rauhallisesta” mielenosoituksesta, pitää ajatella minkälaisten ihmisten kanssa olemme tekemisissä.
Heidän kotimaissaan on aina ollut diktatuuri jossa erimieliset vaiennetaan väkivallalla ja tappamisella. He ovat kasvaneet siihen ja se kuuluu heidän tapakulttuuriinsa.
Videolla tytöt pakenevat henkensä edestä.

Koivulaaksot ja anderssonit ovat Suomessa asuvia myyriä ja anarkistikiihoittajia jotka syöttävät mamuille paskaa jonka mukaan kaikki muut kuin he ovat natseja. Natsi on heidän mukaansa sekin joka vie sodassa kaatuneen omaisensa haudalle kynttilän ja se joka marssii Itsenäisyytemme kunniaksi. Persut nyt ilman muuta ovat natseja. Mamu tietysti uskoo tämän, ovathan sen heille kertoneet henkilöt jotka haluavat heitä maahan pilvin pimein.
Kun lukee koivulaakson ja anderssonin kommentit tulee tuntuma että he ovat aivan tosissaan.
Koivulaakso edustaa islamia ja andersson globaalia vasemmistoa.
Miten Suomi on 20v kuluttua?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000