Perussuomalaiset

Laura Korpinen

Uudenlainen katumuspilleri

Suostumus2018 kansalaisaloite on kerännyt runsaasti kannattajia ja vaalikoneissakin esitetään aihepiiriin liittyviä kysymyksiä. Ensikuulemalta ajatus kuulostaa kannatettavalta: kiristetään raiskauslainsäädäntöä siten, että sukupuoliyhteys ilman toisen suostumusta on raiskaus.

Perinteisesti raiskaus on tarkoittanut toisen pakottamista yhdyntään käyttämällä väkivaltaa tai sen uhkaa. Raiskauksen määritelmää on kuitenkin jo nyt lavennettu siten, että raiskaus voi olla käsillä silloinkin, kun henkilö on tiedottomuuden, sairauden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia kykenemätön ilmaisemaan mielipidettään.

Kaikki ymmärtävät sen, ettei esimerkiksi tiedottoman ihmisen kanssa ole hyväksyttävää ryhtyä sukupuoliyhdyntään. Tai ettei tuntemattoman ihmisen päälle saa hyökätä.

Kuitenkin nyt oltaisiin antamassa ns. täysissä järjissään olevalle mahdollisuus sanoa toiselle vasta jälkikäteen, ettei oikeastaan halunnutkaan yhdyntää.

Raiskaus tai sen yritys pitäisi olla kyseessä vain ja ainoastaan silloin, kun tekijän tarkoituksena on olla toisen kanssa yhdynnässä, vaikka toinen ei sitä halua. Raiskauksesta ei pitäisi olla kyse, kun tekijältä puuttuu tahallisuus. Fokus ei saisi olla uhrin piiloon jäävässä ajattelussa, vaan tekijän väkisinmakaamispyrkimyksessä, kuten vanha lain terminologiakin osuvasti rikosta kuvasi. Varsinkaan rikos ei saisi koskaan perustua tekijän kykenemättömyyteen lukea toisen ajatuksia.

Suostumusajattelun puutteellisuus korostuu kun kyseessä on lapsi. Lapsi voi hyvinkin suostua yhdyntään kun hänelle sitä ehdotetaan. Suostumiselle ei tässä kohtaa pitäisi antaa merkitystä, koska lapsi ei voi kokonaisvaltaisesti ymmärtää sitä, mihin on suostumassa. Lasta ei katsota kykeneväksi tekemään pätevästi oikeustoimia ilman vanhempiaan. Lapsi ei voi edes tilata kännykkäliittymää, koska hänellä ei katsota olevan siihen riittävää ymmärrystä. Miten lapsi osaisi harkita, onko yhdyntään suostuminen hänen etunsa mukaista.

Nuorten välisissä seksikokemuksissa teini voidaan jo nyt tuomita raiskauksen yrityksestä kun yhteistuumin harjoitetaan esileikkiä ja teini lopettaa esileikin toisen ei-sanan kohdalla. Laki ja oikeuskäytäntö ovat siis jo valmiiksi teinin oikeusturvan kannalta elämälle vieraita, eikä nuorten oikeusturvaa pidä heikentää lisää.

Käytännön elämässä yhdynnästä harvemmin sovitaan etukäteen. Suusanallinen ehdotus seksistä on usein tökeröä, ja varmistaa pikemminkin sen, ettei mitään seksiä tule tapahtumaankaan. Asiat etenevät, jos molemminpuolinen kiinnostus siihen johtaa.

Suostumus2018 kansalaisaloite ajaa samaa linjaa kuin nykypolitiikka useissa muissakin asioissa: ihmisen vastuu omista tekemistään ulkoistetaan muille.

Ei voi olla liikaa vaadittu, että jos et halua seksiä, sanot ja osoitat sen selvästi.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
#1

> ihmisen vastuu omista tekemistään ulkoistetaan
> muille

Ehkä lopulta kuitenkin vain haluamme olla toisten vallankäytön subjekteja. Orjia ilman vastuuta. Omistajan vallassa. Omistajan, joka voi jälkikäteen peruuttaa tekemämme sopimukset ja antamamme suostumukset.

Vuosituhansia jatkuneet käytännöt toisen ihmisen omistamisesta ja orjuudesta eivät ole mihinkään hävinneet. Ne ovat vain muuttaneet muotoaan. Orja -sanasta on tullut tabu

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000