Perussuomalaiset

Toni Seppänen

Elintasopakolainen tuli,näki,tappeli,varasti ja raiskasi

44 kommenttia

Ajatuksia elintasopakolaisten raiskausviikosta puheblogi muodossa työviikon jälkeen.

Käydään töissä jotta he voivat tulla tänne ja tehdä mitä tahansa, kyllä me taivumme.

Vai taivummeko?

KUUNTELE TÄSTÄ

PÄIVITYS 2.12 !!!

Suomessa tuli ilmi marraskuussa noin sata seksuaalista ahdistelutapausta, joista epäillään turvapaikanhakijoita, uutisoi Ilta-Sanomat.

IS:n mukaan turvapaikanhakijoiden epäillään tehneen seksuaalirikoksia huomattavasti enemmän kuin tähän asti on kerrottu.

Vain murto-osa epäillyistä teoista on raiskauksia.

Lehden mukaan epäillään, että nuoria tyttöjä on esimerkiksi suudeltu väkisin, ahdisteltu sanallisesti, kähmitty ja kourittu.

Poliisihallitus kertoi jo viime viikolla, että tänä vuonna tiedossa on kymmenkunta raiskausjuttua, jossa epäiltynä on turvapaikanhakija.

Lehti kirjoittaa, että vastaanottokeskuksissa on tapahtunut runsaasti yhteenottoja. Tappeluita, kähinöitä ja pahoinpitelyjä on ollut lehden tietojen mukaan kuukausittain ainakin 400-500.

Osallistu keskusteluun!


44 kommenttia
Toni Seppänen Rivikansalainen
#1

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

srvstr
Utelias
#7

tulin ja näin blogauksesi, videota en avaa, vaan jatkolinkkaan uutiseen, jota en jostain syystä saa linkattua tänne siksi vaan tekstinä Ylen uutinen:

senkään lähettäminen ei onnistu kun tulee ilmoitus:
Syötä vähintään 1000 merkkiä. Vähintään 1000 merkkiä????

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Muslimi on suuri uhka
Vihainen
#2

Kaikella tavalla kaikille.

Pakolainen ei tule vieraaseen maahan valloittajan asenteella kuten nuo ovat tulleet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Pian maassamme taistelevat sunnit, shiiat ja kurdit keskenään, ja Al Qaida, Al Nusra ja Syyrian hallituksen riveissä taistelleet, sekä vielä juutalaistenkin kanssa yhteenottoja.
Ja koska Suomi on ilmoittaunut ISISin vastaiseen rintamaan, saattaa meillekin tulla kostoiskuja.
Kulttuuri kaduilla ja kaikkialle muuttuu pelon kulttuuriksi, jokainen vastaantulija voi olla vihamielinen. Samoin yhteiskunnassa kaikki ovat toisiaan vastaan leikkaus- ja lakkautus- ja kaikki mulle ja heti, vaikka muille potkut -tyylin mukaisesti.

Yhdessä tekeminen loppuu.
Tilalla valehtelu ja näyttely.
Maamme on loppu.
SSS-tuhoamme kaiken! -tehokkaampia kuin edelliset sivistymättömän, moraalittoman, ajattelemattoman ja säälimättömän rahaeliitin talutusnuorassa juosseet hallitukset.
Soini oli jo aluksi kallellaan rahaeliittiin – nyt kertoo ottavansa neuvoja republikaaniedustajilta, suuri osa perussuomalaisista osaamattomia tai avuttomia suuren rahaeliitin mediaväkivallan ja vallan alla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Sosiologit ovatjo aikoja sitten kertoneet, että liian erilaiset kulttuurit tai ylipäänsä eri kulttuurit eivät yhteen maahan sovi. Seurauksena on yhteenottoja ja luottamuksen lakkaaminen. Se tarkoittaa yhteiskunnan muuttumista ”kaikki mulle heti”-ryöstökentäksi, jossa kuka tahansa voi tehdä mitä tahansa pahaa toiselle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Koulussa opetettiin, että kullakin kansalla pitää olla oma valtio, että ihmiset voivat hyvin. Puhuttiin kansallisvatioista ja kansojen itsenäistymisestä ja sitä pidettiin hyvnä, ihanteellisena asiana. Jokaisella kansalla piti olla oma kotinsa, jossa on omat tutut tavat. Isänmaallisuus oli kunniassa.

Nyt yritetään selittää toisin. Media on valjastettu valheen kertomiseen. Isänmaallisuutta leimataan jopa rikollisseksi.

Taivutko, suomalainen? Taivutko, Suomen Mies ja Nainen, ulkomaisen mediaväkivalta- ja propagandakoneiston alla? Onko sinusta mihinkään? Itse ajatteleva ei taivu, vaan ajattelee itse, ja levittää oikeaa tietoa asioista. Vain kertomalla kaikille tutuille ja lehdissä ym., ja kun tarpeeksi moni tämän tekee, voidaan muutosta saada aikaan. Olisi saatava yli 50% enemmistö kansan asiaa ajavalle puolueelle, jonka puheenjohtaja on rehellinen. Olisiko Rinne tähän sopiva? Soini on mennyt jo eliitin kelkkaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

pääpoispärs estä
#6

Rinnehän on yksi pahimmista mamuttajista.

Ämmä mieheksi muutenkin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

onnea suomi
Vihainen
#8

ei kai siitä mitään tuu kun suomea johtaa
FARISEUS, TAKINKÄÄNTÄJÄ JA VALEHTELIJA!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ff
#9

Suomeen tarvitaan uusi suomidemokraatit -puolue

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Tyytyväinen
#37

Ruotsissa SD:n kannatus 19,9 % uusimmassa mittauksessa. Nousua 5,5% toukokuuhun. Sossut pudonnut 2,4 %.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

jas
#10

Suomeen on muuttanut melko paljon virolaisia. Mielenkiintoista on että heistä ei ole ollut mitään harmia. Joistain toisista ryhmistä on taas ollut melko paljon harmia. Eräs kansallispukuryhmä on ollut Suomessa 400 vuotta eikä ole vieläkään integroitunut.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aimo Annos
#14

Vai ei virolaisista ole ollut mitään harmia! Suurin osa harmaan talouden työntekijöistä tulee Virosta ja muista Baltian maista. Verot jätetään maksamatta myös laillisissa töissä ollessa, sen kun saa valita, maksaako vai ei. Maamme talous ja työllisyys olisivat paljon paremmassa kunnossa, ellei olisi työvoiman vapaata liikkumista EU:n sisällä. Häiriöt ovat melkoisia ns. kimppa-asumiseen vuokrattujen kerrostaloasuntojen naapureille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#15

Olet niin oikeassa. Tulevat omilla autoillaan eväät mukana, parkkeeraavat autonsa viikkokausiksi jalkakäytäville remontoitavan/rakennettavan talon eteen(yksikään Lappuliisa ei sakota) ja palaavat sitten kotimaahansa hakemaan halpaa bensaa. Mitä jäi Suomeen?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

kos
#18

Mieluummin otan virolaisen naapuriksi kuin lähi-itäläisen. Minulla on kokemuksia molemmista, virolainen ei elintavoiltaan eroa suomalaisesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Muslimi on suuri uhka
#11

Heillä ei ole mitään annettavaa millään tavalla yhteiskunnallemme.
Me elämme paljon paremmin ilman yhtäkään muslimia maassamme.

Miksi juuri muslimit ovat niitä joita pitää kotouttaa ja joka ei sittenkään onnistu.
Miksi virolaisia vaikkapa raksamiehiä ei tarvitse kotouttaa, tai espanjalaisia saikkureita? Entä thaikkulainen marjanpoimija?
Kaikki nuo onnistuvat mutta muslimi ei onnistu koskaan maan tavoille tai elämään vieraalla kielialueella.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

jas
#12

Toni,
Oletko huomannut mielenkiintoisen seikan näissä elintasopakoloisissa: He saavat parhaimmillaan hotellimajoituksen, parempaa ruokaa kuin eläkeläisemme ja tilojen siivouskin hoidetaan suomalaisten verorahoilla. 1940-luvulla oikeat pakolaiset eli Karjalan evakot eivät tainneet nauttia ihan samanlaisesta luksuksesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#13

Näistä turvapaikanhakijoista saa n. 90 % kielteisen päätöksen. Miksi suomalaisten pitäisi nyt suhtautua heidän kotouttamiseen myönteisesti? Käsittämätöntä, että joudumme elättämään näitä turisteja. Ruotsi kiristää päivittäin ehtojaan, missä Suomen kiristykset? Nyt Turkin kanssa aletaan uudet neuvottelut Eu:n liittymisestä. Sieltä tulee miljoonia muslimeja Eurooppaan ihan laillisesti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#16

Saksassa jotain pientä, tarvittiin ainoastaan 100 poliisia taltuttamaan tilanne.

http://yle.fi/uutiset/turvapaikanhakijat_ottivat_yhteen_kahdessa_suuressa_joukkotappelussa_berliinissa/8490456

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

gh
#17

Nämä 100 poliisia olivat siten pois muista poliisin töistä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#19

Tänään oli aamutv:ssä irakilainen mies, joka oli saanut oleskeluluvan (tullut elokuussa Suomeen). Nyt odottaa perhettään saapuvaksi. Mitä Soini puhui neljän vuoden määräaikaisista luvista; eikö perheenyhdistämisiä pitänyt rajoittaa? Samassa ohjelmassa haastateltiin myös miestä, joka oli jättänyt sormenjälkenä Unkariin. Mitä siis tekee Suomessa? Kuulemma siellä olot on huonot, hakkaavat ja laittavat vankilaan. Hakemassa luksusta täältä Suomesta? Eikö nämä muualla rekisteröidyt pitänyt käännyttää jo rajalla ja lähettää takaisin? Lisää hehkutusta illan uutisissa kl.19.30 (FST).

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Vasemmiston edustaja on se ainoa henkilö, joka haastattelee ja päättää saako tph paikan VOKissa.
Onko hän -rajat auki- hörhöjä?
Apuna tällä on tulkki.
Tulkistakin paljon riippuu kuka saa täältä paikan. Sunni ei shiialle paikaa myönnä ja tekee siksi kaikkensa jotta eri uskontohaaran tunnustaja ei maahan pääse.

Vaseemmistolaispolitiikkaa edustava naikkonen ei todellakaan ole pätevä olemaan porttina. Olisiko hänen ansiotaan se, että maassa on rikollisia, raiskaajia, tappelijoita ….ja elintasopakolaisia riittämiin tulleena syksyn aikana?
Onko hänen ammattitaidottoimuuttaan se, mitä maassamme tapahtuu nyt ja tulevina aikoina?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#20

Eu on sitten antamassa turkkilaisille viisumivapauden jo vuoden kuluttua. Suomen on ehdottomasti erottava Schengenistä ja pian.
Norjan ja Venäjän rajalla pallotellaan edestakaisin ”turvapaikanhakijoita”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Joosua
Hämmentynyt
#21

Toni, mikä ihmeen ratkaisu, tähän oikein, keksitään ??! Mitä kaikkia, olisi edellisten hallitusten, pitänyt tehdä toisin, ettei tähän velkaorjuuteen/hullunmyllyyn, olisi jouduttu??!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#23

Tulisi toimia siten mikä on maan ja kansan etu.
Emme ole kenellekään mitään velkaa

Maahanmuuton yleiset kiristykset (mm. maahan vain mikäli työpaikka löytyy / mahdollisuudet elättää itsensä koskien perheenyhdistämisiä etc ..)

Mikäli kiristykset vaativat kansainvälisten sopimusten muuttamisia/purkamisia tulee niin toimia jos se on maamme etu.

Täytyy uskaltaa toimia maan edun mukaan.

Sopimuksia voidaan tehdä ja niitä voidaan myös purkaa.

Muiden mukana on helppo kulkea mutta usein viisaat ja rohkeat osaavat tarpeen tullen kulkea omia polkujaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Raiskausten Kesä 2016
Hämmentynyt
#22

Viikonlopun aikana jo tullut 2 uutta raiskaustapausta. Yksi yritys ja toinen törkeä raiskaus. Hurja on tahti ystävät.

Odotellaan jo kauhulla mitä alkaa tapahtumaan kun nämä siirtolaisjantterit siirtyvät pysyvästi kantasuomalaisten pariin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#24

Summer of love .. ”mustaa huumoria”.

http://www.hs.fi/kaupunki/a1448855108790?jako=6e2647d3ddf662eee38576cea25d6562&ref=fb-share

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#26

Päättäjät ja suvakit hylkäsi suomalaiset lapset ja naiset mamujen vuoksi. Tämä on törkeä petos kansalaisia kohtaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pressiklubi
#27

Kuuntelin viimne perjantaisen pressiklubin aiheena raiskaukset.

Siinä hieman siloiteltiin taas. Ruben väitti että TÄNÄ VUONNA tphoot ovat raiskanneet vain 10 suomalaistyttöä.
Että silleen. Oikea luku on jotain muuta.
Moni on myös tapettu muukalaisten toimesta.

Panepas Toni numeroita pöytään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

laskun saaja
#28

Täytyy sanoa että tuo Ruben Stiller on todella tyhmä äijä.Äijä saa rauhassa halventaa Suomen kansaa. Kostaako hurrien vai juutalaisten puolesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#29

Puhumattakaan Jari Tervosta

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#30

Taas yksi raiskaus, jossa epäilty on hiljattain maahan saapunut turvapaikanhakija. Tällä kertaa Helsingin Töölössä.http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1448856737935.html

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

matti
Vihainen
#31

Päällimmäinen tunne on hämmästys. Millä mandaatilla valtiojohto on päästänyt maahan noin miljardilla (noin aluksi) paskaväkeä, joka raiskailee, varastelee ja muodostaa turvallisuusuhan. Miten tämä on mahdollista, ja kuka tästä vastaa. Väitän, että kolme neljäsosaa kansasta kulkee käsi nyrkissä ja hölmistelee. Se on selvää, että pitkään tämä ei voi jatkua. Eliittikin alkaa tajuta tämän mielettömyyden lähenevän loppuaan.

Yksi selkeä ohje: Porukkaa ulos ja ripeästi. Kotiutusta kotoutuksen sijaan. Emme tarvitse yhtään elättiä lisää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Matti
Vihainen
#44

Veit sanat suustani. Puolueen on ryhdistäydyttävä. Migri tuntuu edelleen elävän aivan omaa elämäänsä. Kallista sellaista. Ja Suomi on pullollaan erilaista positiivista syrjintää. Jotain tarttis tehdä…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

laskun saaja
#32

Väestöliiton mukaan ensi vuonna 40 000 uutta pysyvää asukasta. Millähän metodilla ovat tuon summan saaneet? Kotimaiset ovat tuossa laskelmassa varmaan murto-osa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Naisasianaiset
Utelias
#33

Ja naisasianaiset eli feministit sitten ovat ihan hiljaa näistä raiskauksista? Ainostaan ovat suostuneet jälleen kerran haukkumaan suomalaista miestä samoista teoista. Ei sanaakaan siirtolaisten tekemistä raiskauksista?? Ovatko nämä feministit sadisteja ja täysiä sekopäitä ilman mitään järjellistä ajatusta? Kyllä ovat.

No nyt ovat feministit näyttäneet kyntensä ja lainatakseni erästä siirtolaisnaista voisin käyttää naisasianaiten teoista lausahdusta ”tuhnu”.

Mutta avoimen feministiset Yle ja HS varmaan korjaavat tämänkin tilanteen feministeille suotuisaksi 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#34

Nyt sitten puhutaan jo perheenyhdistämistä ja kuinka maahanmuuttovirasto helpottaa perheenyhdistämisiä. Voivat sähköisesti hakea pääsyä Suomeen, ei tarvitse enää matkustaa Suomen edustustoihin maailmalla. Haloo!!!
Eikö näitä perheenyhdistämisiä pitänyt kiristää muiden maiden tavoin? Eikö turvapaikanhakijoiden oleskelulupa pitänyt olla määräaikainen, neljä vuotta?
Perussuomalaiset: miksi helpottaa perheenyhdistämisiä sähköisillä hakemuksilla?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#35

Itse olen pitänyt meteliä jos vuosia näistä kerrannaisvaikutuksista, käytännössä yksi turvapaikan saanut tarkoittaa useampaa elättiä yhteiskuntaan yhdistämisten kautta.

Tästäkin mainittiin ensimmäistä kertaa nyt tämän invaasion kohdalla, aivan kuin joku virkamies olisi yhtäkkiä herännyt ” Hei, ne perheenyhdistämiset” !

Toivottavasti sähköinen systeemi tarkoittaa helpompaa hakemusten eväämistä.

Kunnioitettu Abdullah Fata Mama, hakemuksenne on hylätty.

Terveisin Suomi

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#36

http://www.pakolaisneuvonta.fi/index_html?lid=137&lang=suo
tässä linkki pakolaisneuvonta ry: sivuille perheenyhdistämisistä. Kannattaa lukaista.
Siis vain vaimo ja alaikäiset lapset.
Muslimimies haluaa ensin äidin, sitten siskot ja sitten vaimot (siis monikossa; muslimilla voi olla neljä vaimoa) ja lapset.
Saksa antaa vain toissijaisia ja määräaikaisia oleskelulupia, joissa perheenyhdistäminen ei ole mahdollista.
Suomen on pakko noudattaa Saksan mallia. Ja ajoissa, ennen kuin keväällä tulevat tilapäiset, neljän vuoden luvat tulevat voimaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Hämmentynyt
#38

Jaha; kotoutusministeri Lindström haluaa turvapaikanhakijat töihin? Tarjolla olisi vastaanottokeskusten seinien maalaamista, marjanpoimintaa ja lumenluontia.
Marja-aika on ohi ja lumi on peittänyt maan pohjoisessa.
Turvapaikanhakijat on kuskattu pääkaupunkiseudulle, jossa lunta ei ole näkyvissä. Kuskataanko siis heidän pohjoiseen lumenluontihommiin?
Luuletteko, että merkkivaatteisiin pukeutunut tph lähtee lumenluontihommiin tai marjametsään mielellään?
Kaupunkielämää se olla pitää: discoja, ravintoloita ja nuoria tyttöjä. Ja tietenkin kaikki meidän suomalaisten piikkiin.
Hyvä ministeri: palaapa maan pinnalle, kiitos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#39

Työt voisi aloittaa vaikka siitä että siivoaisivat omat jälkensä keskuksissa, mutta ei.

Siivoojathan siellä käy.

Työ vapauttaa, myös vastaanottokeskuksissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Toni Seppänen Rivikansalainen
#40

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

omihli
Vihainen
#41

Olet niin oikeassa Toni. Sossurahojen perään tänne tullaan.
Missä muuten on säädetty, että näille turvapaikanhakijoille täytyy maksaa rahaa myös odotteluajalta? Eikö peti ja puuro riitä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

ka
Iloinen
#42

Toni, hyviä uutisia: Suomidemokraatit-puoluetta ollaan perustamassa. Toivon että liityt, niin voin äänestää Sinua.

http://yle.fi/uutiset/suomidemokraatit_ry_yrittaa_puolueeksi/6731007

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Eikka
#43

Epätoivo, pelko, voimatttomuus, valtiollisen suvereniteetin voimakas alasajo, tp-hakijoiden rikollisuus…

Menneen viikon ajatuksiani. Kuulimme lisäksi itärajan ylittävästä kiihtyvästä paperittomasta trafiikista sekä kielteisen päätöksen saaneiden hakijoiden keskusten perustamisesta. Anteeksi, mikä se on? En ymmärrä tarvetta.

Milloin olisi järeämpien toimien aika? Tarvitaan määräaikaisia poikkeuslakeja, vai mitä Toni ajattelet tilanteesta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000