Perussuomalaiset

Laura Korpinen

Paska juttu

Viime aikoina naistenhuonetta etsiessäni olen joutunut huomaamaan, ettei sellaista uusista rakennuksista välttämättä löydy.

Naistenhuone ei ole ollut pelkästään ruumiin eritteitä varten. Naistenhuoneessa on saanut rauhassa peilata ja puunata, sinne on menty yhdessä muiden tyttöjen ja naisten kanssa juoruamaan, analysoimaan ja tekemään tilannekatsausta, kikattelemaan. Naistenhuone on ollut yhteisöllinen tila, ja sananmukaisesti hotelli helpotus.

Nyt tilalle on tullut miehille ja naisille yhteinen, eritetoimintoihin keskittynyt, turvattomuutta luova ja iloton hollitupa, hotelli helvetti.

Unisex-vessat ovat olleet ratkaisu väitteeseen, että erilliset naisten- ja miestenhuoneet syrjivät vähemmistöjä. Miten vähemmistöön kuuluvaa on voinut syrjiä se, että on saanut valita kahdesta vaihtoehdosta sen wc:n, joka ulkoiselle olemukselle parhaiten sopii. Tai vaihtoehtoisesti ovat voineet käyttää inva-wc:tä, jollainen nykyisellään on useimmissa julkisissa rakennuksissa tarjolla.

Tänä päivänä osalle vähemmistöistä eivät mitkään asiat tunnu koskaan olevan riittävän hyvin, ja he tyrannisoivat ja kiusaavat enemmistöä. Jos vähemmistöön kuuluva ei osaa valita, meneekö miesten- vai naistenhuoneeseen, tai käyttääkö inva-wc.tä, ei ratkaisuna saa olla se, että kaikkien muiden wc-käynnit pilataan.

Vähemmistöjen wc-kiukuttelun taustalla näen harmistuksen siitä, etteivät he saa omasta mielestään riittävästi hymistelyä ja kunnioitusta osakseen. Tiedoksi teille: ei ketään muitakaan ihmisiä jatkuvasti hymistellä, ellei erityistä aihetta ole. Ja kunnioitus, se ei tule koskaan vaatien. Kunnioitus ansaitaan. Eikä kunnioitusta koskaan voi saavuttaa toisia kiusaamalla.

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Suomalaiset on ”rodullistettu” , kuten sanonta nykyään kuuluu.
Senhän pitäis olla hieno juttu, jos femistejä, vihreitä ja anarkisteja uskoo.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#2

Jestas tätä erilaisten vouhkaajien pyöritystä!
Vanha sanonta on, että tyhmä ja tarmokas, ovat hirveä yhdistelmä. Katastrofi on, jos sattuu vielä olemaan leuat eriparia, eli juttua tulee ja vastuu on täysin kuulijalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#3

Täyttä asiaa, näissä unisex WC:isä tuntuu kuin asioisit näyttämöllä. Yksityisyys kadoksissa. En kannata ollenkaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hämmentynyt
#4

Lentokoneissahan näihin on jo pitkään totuttu. Kyllä käy naisia sääliksi kun monesti miehillä on sihti hakusessa lennon tarjoilun johdosta. Ai sorry, eihän saisi käyttää sanaa ”mies” tai ”nainen” vaan ”henkilö”. No ratkaisu itse ongelmaan: Julkisissa tiloissa ”henkilöille” henkilöiden vessat, miehille miestenvessat pisuaareineen ja naisille naistenhuoneet puunauspaikkoineen, eihän tämä sen vaikeampaa ole. Monessa lomakkeessakin on kolme vaihtoehtoa sukupuolelle 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000